Lakia uudistettiin vuonna 2014. Mitä muutoksia silloin tuli lakiin?

– Rahankeräyslakiin tehtiin osittaisuudistus vuonna 2014. Lakimuutoksella helpotettiin rahankeräysluvan saamisen yleisiä edellytyksiä ja pidennettiin rahankeräyslupien enimmäisvoimassaoloaikaa. Lisäksi lakiin lisättiin yliopistojen, evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon sekä Kansallisgallerian oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä. Tämän lisäksi rahankeräyksellä saatujen varojen käyttöä selkiytettiin keräyskustannusten osalta.

Miksi tällainen esiselvitys ja mihin kokonaisuuteen esiselvitys liittyy?

– Rahankeräyslainsäädännön uudistamisesta on esitetty erilaisia näkemyksiä. Nykyinen järjestelmämme perustuu lupamenettelyyn, joka ei ole kuitenkaan kansainvälisessä vertailussa yleinen lahjoittamista ja hyväntekeväisyystoimintaa koskeva valvonnan muoto. Siitäkin on esitetty mielipiteitä, tulisiko sääntelyn kohdistua pelkästään yleishyödyllisen toiminnan varainhankintaan rahankeräyksin vai tulisiko rahankeräykset olla väljemmin säänneltyjä ja sallittuja kaikille ja kaikenlaisiin rahoitustarpeisiin. 

– Säädösten sujuvoittaminen on yksi pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeista. Hallituksen asettama työryhmä on valinnut rahankeräyslain yhdeksi säädösten sujuvoittamistoimenpiteiden kohteeksi lakia kohtaan esitetyn kritiikin vuoksi.

– Edellä mainituista kysymyksistä johtuen rahankeräyslain uudistaminen edellyttää esiselvityksen tekemistä, jossa selvitetään ensinnäkin nykyjärjestelmässä ilmenneet ongelmat sekä intressitahojen tahtotila lainsäädännön uudistamisen suhteen.  Esiselvityshankkeessa on mahdollista tehdä rahankeräyslain uudistamista koskeva tarpeellinen pohjatyö ja arvioida eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia ja niiden vaikutuksia esimerkiksi rahankeräysten yleiseen luotettavuuteen.  
 
Mitkä ovat esiselvityshankkeen tavoitteet?

– Hankkeen tavoitteena on kartoittaa rahankeräystoiminnan nykytila ja kehittämiskohteet sekä selvittää vaihtoehtoiset toteuttamisvaihtoehdot rahankeräystoiminnan sujuvoittamiseksi. Tarkoitus on kuitenkin pitää kiinni voimassa olevan rahankeräyslain tavoitteesta estää epärehellinen toiminta rahankeräysten yhteydessä. Esiselvityksessä arvioidaan myös nykyistä sääntelyä laajemmin julkisyhteisöjen asemaa rahankeräysten toimeenpanijoina.

Miten näitä toteuttamisvaihtoehtoja arvioidaan?

– Hankkeessa selvitetään nykytilassa havaitut kehittämiskohteet ja arvioidaan voidaanko nykymallia sujuvoittamalla säilyttää käytössä oleva lupamenettelymalli. Vaihtoehtoisina rahankeräystoiminnan järjestämisvaihtoehtoina voidaan nähdä ilmoitusmenettelyyn siirtyminen, joko keräysten yleishyödyllinen käyttötarkoitus säilyttäen, tai siten, että rahankeräykset vapautetaan laajemmin sääntelystä. Myös kansainvälisessä vertailussa esiin noussut monille verrokkimaille yhteinen rahankeräystoimijoiden omavalvonta tulee hankkeessa arvioitavaksi.

– Eri toteuttamisvaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia pyritään arvioimaan kuulemalla rahankeräystoimijoita ja selvittämällä rahankeräysten toteuttamismalleja eri maissa. Myös turvallisuusnäkökulmat muun muassa terrorismin rahoituksen ja rahanpesun estämisen näkökulmasta tulee huomioida arvioitaessa eri mallien toteuttamismahdollisuuksia. Eri toteuttamismallien vaikutusten arvioinnille asettaa omat haasteensa muun muassa kolmannen sektorin erilainen rooli Suomessa verrattuna muihin maihin, sääntelykulttuurin erilaisuus ja lupamenettelyn pitkä historia Suomessa.

Mitä muita vaikutuksia hankkeessa arvioidaan?

– Hankkeessa arvioidaan erilaisten toteuttamisvaihtoehtojen yhteiskunnallisia vaikutuksia sekä vaikutuksia yleishyödyllisten kansalaisjärjestöjen rahoitukseen ja niiden toimintaedellytyksiin. Arvioitaviksi tulevat myös eri toteuttamisvaihtoehtojen aiheuttamat taloudelliset vaikutukset viranomaistoimintaan sekä rahankeräyksin kerättävien varojen kohdistumiseen yhteiskunnassa.

Ketkä esiselvityshankkeen toteuttavat ja miten järjestöt ovat mukana toteuttamisessa?

– Hankkeen toteuttamisesta vastaa sisäministeriö. Hankkeessa toimii työryhmä, jossa ovat edustettuina jäsenet sisäministeriöstä, oikeusministeriöstä, valtiovarainministeriöstä ja Poliisihallituksesta. Työryhmässä ovat pysyvinä asiantuntijajäseninä edustettuna myös Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE ja Vastuullinen lahjoittaminen VaLa ry.

– Hankkeen puitteissa on tarkoitus myös järjestää kuulemistilaisuuksia, joista ensimmäinen pidetään 25.10.2016. Tilaisuudessa järjestöjen on mahdollista ottaa kantaa rahankeräystoiminnan vaihtoehtoisiin toteuttamismalleihin ja tuoda laajemminkin näkemyksiään esille rahankeräyslainsäädännön uudistamisesta.  Rahankeräyslain esiselvityshanke on myös mukana oikeusministeriön johtamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä säädösvalmistelun ja siihen liittyvän jälkikäteisen arvioinnin sidosryhmäyhteistyön ja kuulemisen suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyvää yhteistyötä, tukitoimintaa ja tiedonvaihtoa.

Järjestöjä kiinnostava kysymys on julkisyhteisöjen asema rahankerääjinä. Miten tämä tullaan määrittelemään tai rajaamaan?

– Esiselvityksessä arvioidaan myös nykyistä sääntelyä laajemmin julkisyhteisöjen asemaa rahankeräysten toimeenpanijoina. Voimassa olevan lain mukaan valtio, kunta tai kuntayhtymä ei voi toimeenpanna rahankeräyksiä. Vuonna 2014 lakiin lisättiin veronkanto-oikeuden omaavien evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon sekä valtion budjettirahoitteisten ja julkisia hallintotehtäviä hoitavien yliopistojen ja Kansallisgallerian oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä.  Keskustelua on herättänyt myös toiveet rahoittaa esimerkiksi julkisia hankkeita rahankeräysvaroin. Mielestämme rahankeräyslakia ei ole johdonmukaista muuttaa siten, että lakiin lisätään nimeltä mainittu julkisyhteisö aina jokin yhteisö kerrallaan vaan julkisyhteisöjen asema rahankerääjinä tulisi pohtia osana lain uudistamisen kokonaisuutta. Varmasti asiassa tarvitaan myös yhteiskuntapoliittista keskustelua siitä, halutaanko rahankeräyslainsäädännöllä tukea julkista sektoria tukevan kolmannen sektorin varainhankintaa vai ulottaa varainhankinta myös verovaroin rahoitettaviin julkisiin palveluihin.