Järjestötoiminnan tietopalvelu – Järjestö- ja yhdistystoiminta
Innostamisen työvälineillä lisää vaikuttavuutta yhdistystoimintaan
Jaakko Rantala
*Kansalaisfoorumi.net-verkkolehti, 15.10.2004
Sosiokulttuurinen innostaminen käsitteenä ja toimintamuotona muotoutui Ranskassa toisen maailmansodan jälkeen, kun sodan lamauttamaan yhteiskuntaan haluttiin luoda toivoa.
Erityistä vastakaikua toimintamuoto on sittemmin saanut Etelä-Amerikassa. Brasiliassa mm. Paulo Fraire on innostamisen ideaan tukeutuen saanut syrjäytyneet slummien asukkaat näkemään elämässään uutta toivoa.
Keskustelu sosiokulttuurisesta innostamisesta käynnistyi Suomessa muutama vuosi sitten paljolti dosentti Leena Kurjen aihetta käsittelevän kirjan myötä. Jotkut lämpenivät asialle saman tien ja lähtivät rakentamaan innostamisen suomalaisia sovellutuksia. Toisille innostamisen idea tuntui tämän päivän länsimaisesta näkövinkkelistä tarkasteltuna vieraalta. Osalle idea saattoi tuntua sinänsä toimivalta, mutta niin paljon omien, jo käytössä olevien toimintamuotojen kaltaiselta, että innostamiseen ei katsottu aiheelliseksi paneutua sen tarkemmin. Totta onkin, että esim. osallistavan suunnittelun tai toimintatutkimuksen perinteet ammentavat metodinsa monelta osin samoista ideaaleista.
Sosiokulttuurisen innostamisen käsitteen ranskankielisen vastineen, Animation socioculturelle, etymologiset juuret ovat latinan sanassa anima, joka tarkoittaa elämää. Innostamista voidaankin luonnehtia elämän antamiseksi sinne mistä elämänilo on kaikonnut. Innostamisen tavoitteena on ihmisten rohkaiseminen taistelemaan itsensä vapaaksi niin ulkoisista kuin sisäistäkin kahleista. Vapauden lisäksi ihmisille tarjotaan vastuuta sekä omasta että yhteisön muiden jäsenten hyvinvoinnista ja elämän laadusta.
Innostaminen ja kansalaisyhteiskunta
Sosiokulttuurisen innostamisen keinoin valtaistunut ihminen ei ole kovinkaan kaukana siitä aktiivisesta kansalaisesta, jota on etsintäkuulutettu istuvan hallituksen politiikkaohjelmia myöten. Siksi uskon, että innostamisen idea ja työkalut voivat olla merkittävänä apuna toimivan kansalaisyhteiskunnan rakentamisessa. Suomen lukemattomilla kansalaisjärjestöillä ja yhdistyksillä puolestaan on kansalaisyhteiskunnan rakennustyössä merkittävä rooli. Osalle niistä sosiokulttuurisen innostamisen kaltaiset toimintamuodot ovat jo pitkään olleet arkipäivää. Monien muidenkin kasvatukselliset ja yhteiskunnalliset missiot ovat niin lähellä innostamisen tavoitteita, että pienellä perehtymisellä aiheeseen oman toiminnan vaikuttavuutta voidaan merkittävästi lisätä.
Aidon innostamisen tunnuspiirteitä on vaikea määritellä yksiselitteisesti, mutta sosiokulttuurisen toiminnan jäljillä ollaan jo vahvasti jos toiminnan suunnittelussa on käytetty osallistavia menetelmiä. Näin toimien tavoitteet ovat yhteisesti muotoiltuja ja niiden saavuttamisella on merkitystä niin mukana olijoiden kuin ympäröivän yhteisönkin kannalta. Toinen tärkeä kriteeri on tutkimuksellinen ote siihen mitä ollaan tekemässä. Sen enempää toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa kuin arvioinnissakaan ei tyydytä mutu-tunteeseen vaan toimintaa ja toimintaympäristöä havainnoidaan uteliain mielin ja ennakkoluulottomasti. Tavoitteena on, että toimintaan osallistujille syntyy havahtumisen kokemuksia, jossa omaan minäkuvaan ja maailmankuvaan saadaan syntymään "hiushalkeamia". Tällaisten hiushalkeamien aiheuttama hämmennyksen tila luo mahdollisuuden todellisuuden uudenlaisille tulkinnoille ja näiden uusien tulkintojen mukaiselle uudenlaiselle toiminnalle – järjestötoiminnan ollessa kyseessä, uudenlaiselle kansalaistoiminnalle.
Lähteet:
Kurki Leena: Sosiokulttuurinen innostaminen, Vastapaino 2000
Innostuskirja.Nyt, Opintokeskus Kansalaisfoorumi, Painotalo Suomenmaa 2003