Kaupunkit (6 suurinta)

Oulun kaupunki / Nuorten NERO

Nuorten NERO on toimintaraha, joka on tarkoitettu Oulun nuorten projektien, tapahtumien ja erilaisten tilaisuuksien toteuttamiseen. Tavoitteena on käynnistää nuorten uutta toimintaa, joka muuten voisi jäädä syntymättä.

Nuorten NEROa voi hakea ympäri vuoden!

Jos sinulla ja kavereillasi on kasassa ryhmä, jonka jäsenistä vähintään 2/3 on alle 25-vuotiaita, teillä on mahdollisuus hakea NEROa. NEROa voi saada enimmillään jopa 1500 euroa!

Toiminnan tulee olla päihteetöntä, nuorille suunnattua ja nuorten toteuttamaa. Rahaa hakevalla ryhmällä tulee olla täysi-ikäinen yhteyshenkilö.

Millainen projekti voi saada NERO-toimintarahaa?

- Rahaa myönnetään projektille, jossa nuoret ovat aktiivisia eli ideoivat, suunnittelevat ja toteuttavat toimintansa itse.
- Nuoret itse arvioivat toteutuneen toimintansa ja raportoivat siitä. Toimintarahan myöntäminen edellyttää raportointia projektista.
- Projekti kohdentuu ydinryhmän lisäksi myös muihin nuoriin
- Projektin teema on vapaa
- Projektin tulee olla konkreettinen ja toteutettavissa
- Rahan käyttö tulee aina selvittää projektin päätyttyä.
- NERO-rahaa ei myönnetä pääsääntöisesti hallintokuluihin tai irtaimen hankintaan.
- Rahaa voi käyttää esimerkiksi palveluiden ostoon, tavarahankintaan, matkakuluihin, markkinointiin yms.
- Rahoitusta voidaan myöntää vain kerran samaan käyttötarkoitukseen tai saman järjestön/ryhmän toimintaan saman kalenterivuoden aikana.

Luokitus: Kaupungit (6 suurinta)

Asiasanat: Kaupungit, Matkat, Nuoret, Tapahtumat ja tilaisuudet

Verkko-osoite: https://www.ouka.fi/oulu/nuoret/nuorten-nero

Palaa listaan


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje