
Kansalaisyhteiskunnan määritelmä ja sisältö
Aaro Harju
Suomalainen kansalaisyhteiskunta koostuu seuraavista
toimijoista ja toimintakokonaisuuksista:
- kansalaistoiminta
- järjestötoiminta
- kirkkokunnat ja uskonnolliset järjestöt
- ammattiyhdistystoiminta
- puolueet
- pienimuotoinen osuustoiminta
- säätiöt
- vapaa sivistystyö
Kansalaistoiminta voidaan määritellä niin, että se on
ihmisen aktiivista toimintaa itsestä ulospäin, yhdessä toimien, yhteiseksi
hyväksi (Harju 2003, 10–12). Kansalaistoiminnan ensimmäinen tunnusmerkki on se,
että ihminen on aktiivinen kansalainen ja toimii konkreettisella tavalla.
Toiseksi, toiminnan tulee suuntautua itsestä poispäin ollakseen
kansalaistoimintaa. Lisäksi kansalaistoiminnassa toimitaan eri tavoin yhdessä
muiden ihmisten kanssa yhteiseksi, ei omaksi hyödyksi. Kansalaistoimintaan
liittyy yhteisöllinen ulottuvuus.
Keskeisin osa suomalaista kansalaistoimintaa tehdään kansalaisjärjestöissä.
Yhdistys tai järjestö on määritelmällisesti ihmisten yhteenliittymä, joka
toteuttaa tiettyä yhteistä tavoitetta, arvoa tai intressiä (Siisiäinen 1996a,
13).
Rekisteröityjen yhdistysten lisäksi Suomessa toimii
runsaasti rekisteröimättömiä ryhmiä, kerhoja, klubeja ym. ihmisten
yhteenliittymiä. Nämä ovat kansalaisten omaehtoisia yhteenliittymiä.
Uskonnollisen toiminnan organisoinnissa on Suomessa omat kansalliset
piirteensä. Valtio ja kirkko ovat virallisesti erillään toisistaan.
Evankelis-luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkolla on kuitenkin oma
laki, kirkkolaki, ja lakiin perustuva oikeus kerätä kirkkoon kuuluvilta
yksityisiltä henkilöiltä kirkollisveroa ja yrityksiltä yhteisöveroa. Tämän
vuoksi niiden laaja seurakunnallinen toiminta suljetaan pois suomalaisesta
kansalaisyhteiskunnasta, vaikka monet seurakuntien toiminnoista, mm. vapaaehtoisten
hoitama diakoniatyö, ovatkin mitä tyypillisintä kansalaisyhteiskunnan piirissä
tapahtuvaa toimintaa. Muut kirkkokunnat, mm. helluntailaiset, vapaakirkko,
mormonit, Jehovan todistajat jne., luetaan sen sijaan osaksi
kansalaisyhteiskuntaa. Toiminta on organisoitu pääosin yhdistysmuotoisesti.
Samoin kansalaisyhteiskunnan piiriin kuuluvat erilaisten kristillisten
järjestöjen, kuten lapsi- ja nuorisojärjestöjen, lähetysseuran, merimieskirkon
ja kirkon sisällä toimivien herätysliikkeiden, toiminta.
Ammattiyhdistystoimintaa ei kaikissa maissa lueta osaksi
kansalaisyhteiskuntaa. Suomessakaan tulkinta ei ole aivan ristiriidaton johtuen
siitä, että ammattiyhdistysliike vaikuttaa keskeisellä tavalla suomalaiseen
lainsäädäntöön sekä solmii työehtosopimusten lisäksi kansallisen tason
tulosopimuksia yhdessä työnantajajärjestöjen ja maan hallituksen kanssa. Näillä
sopimuksilla säädellään palkkojen lisäksi usein myös veroja ja sosiaaliturvaan
liittyviä asioita. Näin ammattiyhdistysliikkeellä on ainutlaatuinen asema muiden
kansalaisyhteiskunnan toimijoiden keskuudessa. Ammattiyhdistysliikkeen voi
tästä huolimatta sijoittaa osaksi kansalaisyhteiskuntaa, koska liikkeen
muodostavat ammattiliitot paikallisine osastoineen ja jäsenineen. Ne ovat
organisaatiomuodoltaan yhdistyksiä siinä kuin muutkin suomalaiset yhdistykset.
Niillä on myös jäseniä ja vapaaehtoistoimintaa muiden yhdistysten tapaan.
Puolueet suljetaan monissa maissa ulos kansalaisyhteiskunnan
määritelmästä. Näin voitaisiin toki tehdä Suomessakin, koska puolueilla on
erityisasema parlamentaarisessa yhteiskuntajärjestelmässä. Puolueet asettavat
ehdokkaita vaaleihin, muodostavat hallituksen, nimeävät edustavat valtiollisiin
ja kunnallisiin luottamushenkilöelimiin. Monopoliasemaa puolueilla ei
kuitenkaan ole esimerkiksi ehdokkaiden asettamisessa. Suomen lainsäädännön
mukaan myös kansalaisten muodostamat valitsijayhdistykset voivat asettaa
ehdokkaita niin kunnallis-, eduskunta- kuin presidentinvaaleihin.
Luottamushenkilöelimiin voidaan nimetä jäseniksi myös puolueisiin kuulumattomia
henkilöitä, kuten tehdäänkin. Vaikka puolueilla on kansallisella tasolla oma
rekisterinsä, puolueiden paikalliset ja alueelliset osastot ovat
organisaatiomuodoltaan yhdistyksiä muiden yhdistysten tapaan. Niidenkin
toimintaa säätelee yhdistyslaki. Näin puolueet voidaan Suomessa hyvillä
perusteilla lukea kuuluvaksi kansalaisyhteiskuntaan. Ne edustavat
kansalaisyhteiskunnan poliittista sfääriä.
Osuustoiminta ja keskinäiset yhtiöt kuuluvat monessa maassa
osaksi kansalaisyhteiskuntaa. Suomessa rajanveto on tiukempi. Suuret
osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt toimivat käytännössä samalla tavoin kuin
osakeyhtiöt. Ne ovat voittoa tavoittelevia liikeyrityksiä, joissa
asiakasomistajuudesta huolimatta perinteiset osuustoiminnalliset arvot eivät
näy. Kansalaisyhteiskuntaan voidaankin lukea mukaan vain pienimuotoinen
osuustoiminta, joka ei ole ensisijaisesti voittoon tähtäävää liiketoimintaa ja
jossa kansalaisyhteiskunnan ominaispiirteet ovat käytännössä nähtävissä.
Säätiöt ovat luonnollinen osa kansalaisyhteiskuntaa, samoin
vapaa sivistystyö, joka on tyypillinen suomalainen in- ja nonformaalin
oppimisen muoto
Suomalaisen yhteiskuntakokonaisuuden voi jakaa kolmeen
päätoimintalohkoon: valtion johtamaan julkiseen sektoriin, yritysten
muodostamaan yksityiseen sektoriin ja kansalaisyhteiskuntaan.
Kuvio 3: Yhteiskunnan kolme päätoimintalohkoa. Muokattu Juha
Heikkalan laatimasta kaaviosta.

Valtio ja kunnat edustavat muodollista julkista intressiä, joka ei tähtää taloudelliseen voittoon. Valtion ja kuntien kautta hoidetaan yhteisiä asioita ja huolehditaan kansalaisten hyvinvoinnista universaalisuuden periaatteen pohjalta. Yritykset toimivat puolestaan markkinoilla voittoa tavoitellen ja ilmentäen yksityistä intressiä. Yrityksille tärkeintä on maksavan asiakkaan tarpeet ja ilmenevään kysyntään vastaaminen. Kansalaisyhteiskunnan aktiviteetit edustavat epämuodollista ja ei-voittoa tavoittelevaa toimintaa. Kansalaisyhteiskuntaa leimaa lisäksi vapaaehtoisuus ja autonomisuus. Kansalaisyhteiskunnan toiminnot kuuluvat myös yksityisen intressin piiriin.