Ajankohtainen julkaisu



rss

17.10.2013 10.00

Kansalaisaloite ja kansanäänestys demokraattisena työkaluna

Peter Backa esittelee kirjassa Yhdysvaltain ja Euroopan poliittiseen historian vaikuttaneita teesejä ja antiteesejä. Hän on viehättänyt dialektiseen yhteiskuntaselitykseen, jota hän peilaa mm. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen syntyyn.

Peter Backa on perehtynyt erityisen hyvin Oregonin kansalaisaloite- ja kansanäänestyskäytäntöihin, joita hän esittelee perusteellisesti kirjassa. Aloiteoikeus ja kansanäänestys ovat aktiivisessa käytössä Oregonissa. Heille se on lähes jokapäiväinen yhteiskuntapoliittinen työkalu. ”Vi är mera inkluderande än exkluderande här i Oregon”, sanoo osavaltion virkamies. Asukkaat ovat aktiivisia, kun kysymys on heille tärkeästä paikallisesta tai alueellisesta asiasta. Kansalaisaktiivisuus on myös tuottanut tuloksia. Poliittinen päätöksentekijä ja virkamiehet ovat tottuneet siihen, että kansalaisaloitteiden pohjalta toteutetaan erilaisia hankkeita ja että päätökset saattavat muuttua kansalaiskäsittelyssä.

Kansalaisaloitteiden ja -kansanäänestysten käyttäminen ei ole kuitenkaan aivan ongelmatonta Oregonin kokemusten perusteella. Hyvän aloitteen kirjoittaminen on vaativaa, koska siinä täytyy hallita juridiikkaa, kunnallis- ja aluehallintotietoutta sekä markkinointia. Oregoniin onkin syntynyt oma ammattikuntansa, joka kirjoittaa aloitteita eri tarkoituksiin. Tarvittavien nimien keräämisessä aloitteen taakse käytetään myös ammattilaisia. Tämä on johtanut siihen, että ilman rahaa on vaikea menestyä ”aloitemarkkinoilla”.

Etevät poliitikot hyödyntävät myös aloiteoikeutta ja aloitteista järjestettäviä kansanäänestyksiä. Jos joku tekee aloitteen, vastapuoli tekee automaattisesti vasta-aloitteen. Näin aloiteoikeus ja kansanäänestys ovat puoluepolitisoituneet.

Äänestyksissä pärjäävät ne, jotka kykenevät keräämään eniten ääniä tukemaan omaan kantaansa. Monien mielestä aloiteoikeudesta ja kansanäänestyksestä onkin tullut enemmistön diktatuuria. Enemmistö sanelee päätökset, eivätkä vähemmistössä olevat onnistu koskaan saamaan läpi omia ehdotuksiaan.

Riidat aloitteista ja äänestyksistä työllistävät yllättävän paljon tuomioistuimia. Tämä ei ollut kenenkään alkuperäinen tarkoitus, mutta käytännössä näin on tapahtunut.

Ongelmista huolimatta Peter Backa tukee vahvasti kansalaislähtöisen demokratian kehittämistä myös Suomessa. Ulkomaiden kokemuksista tulisi ottaa oppia ja kehittää Suomeen soveltuvia kansalaisosallistumisen ja kansalaisvaikuttamisen paikallisia, alueellisia ja valtakunnallisia muotoja.

Teoksen luki Aaro Harju

InitiativBacka, Peter, Initiativ och folkomröstningar som demokratiska redskap. Tankesmedjan Lokus. Helsingfors 2009.

Kirjan pdf-versio on ladattavissa Svenska Studiecentralenin sivuilta.

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje