Kansalaisyhteiskunnan verkkolehdessä aiemmin julkaistut artikkelit


Arkisto

13.12.2011 9.50

Yhteiset muutospaineet kaikkialla

Aaro Harju

verkkolehtijouluk2011
Järjestötoimijat kaikkialla maailmassa ovat samanlaisten haasteiden edessä.
Yhdistyselämä on samantapaisessa muutoksessa kansainvälisten tutkimusten mukaan kaikkialla maailmassa. Muutokseen kuuluvat mm. professionaalistuminen, yleishyödyllistyminen, hybridisoituminen sekä kansalaisten osallistumisen ja sitoutumisen tietynlainen rapautuminen.
Vaatimukset yhdistystoimintaa kohtaan kasvavat kaikkialla niin toiminnan sisällön, toteutuksen kuin julkikuvankin osalta. Oman lisänsä on tuonut New public management -ajattelu, jota on sovellettu niiden järjestöjen toimintaan, jotka osallistuvat julkisten palveluiden tuottamiseen. Ajattelu on suosinut kansainvälisten havaintojen mukaan professionaalisia järjestöjä ja yhteisöjä, jotka kykenevät vastaamaan kilpailuttamisen haasteisiin ja lisääntyneisiin sopimisen, raportoinnin ja tilivastuullisuuden vaatimuksiin. Kasvanut projektirahoitus on vienyt myös kehitystä samaan suuntaan.

Non-profit-toiminta on meille suomalaisille tuttu järjestötoiminnan perusmalli. Tämä on ollut viime vuosina kasvava trendi myös maailmalla, erityisesti sosiaalisten palveluiden tuottamisessa ja edunvalvonnassa. Hybridisoituminen tarkoittaa puolestaan kansalaistoiminnan uudenlaisten ilmentymien ja yhdistelmien syntymistä. Mielenkiintoinen ilmiö, jonka kehitystä on kiinnostavaa seurata.

Theda Skocpol (2011) on havainnut Yhdysvalloissa, että jäsenyydet ovat vähentyneet tasaisesti viimeisten 30 vuoden ajan. Tutkimus toisensa perään osoittaa jatkuvaa laskua myös kansalaisten osallistumisessa kokouksiin ja erilaisiin yhteisöprojekteihin sekä sanomalehtien lukemisessa. Osallistuminen ja sitoutuminen ovat suuressa murroksessa niin meillä kuin muuallakin.

Internet ja sosiaalinen media tuovat kaikkialla uusia keinoja ja muotoja osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Yhteiskunnallinen yrittäjyys on kasvussa, myös Suomessa, ja tuo mielenkiintoisen lisän meidänkin kansalaisyhteiskuntaamme tulevaisuudessa.

Michael Edwards (2011) kysyy, miksi perinteiset kansalaisosallistumisen ja aktiivisuuden muodot ovat yhä suuremman paineen alla? Hänen mukaansa toimintaympäristön, talouden ja työelämän muutoksilla on vaikutusta asiaan. Toimintaympäristön muutos muokkaa niitä olosuhteita ja puitteita, joissa kansalaisjärjestöt toimivat. Tiukentuva työelämä, lisääntyvä taloudellinen ja sosiaalinen epävarmuus sekä paheneva eriarvoistuminen jättävät omat jälkensä kansalaisten haluun ja mahdollisuuteen osallistua ja sitoutua. Muita tekijöitä ovat kulttuurinen eriytyminen sekä passivoivan mediatuotannon ja kulutuksen kasvu.

Kaikki tekijät yhdessä heikentävät Edwardsin mukaan laajalle levinnyttä, suuriin jäsen- ja osallistujamääriin pohjautuvaa, alhaalta ylöspäin nousevaa, yli luokkarajojen ulottuvaa sekä monisisältöistä organisoitumista ja kansalaistoimintaa. Tämä analyysi sopii soveltaen myös Suomeen.

Näillä järjestötoiminnan globaalia muutosta pohtivilla ajatuksella haluan kiittää kaikkia verkkolehden lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhaisaa ja rentouttavaa joulunaikaa ja hyvää tulevaa vuotta.
 
Aaro Harju verkkolehtiAaro Harju


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje