Kansalaisyhteiskunnan verkkolehdessä aiemmin julkaistut artikkelit


Arkisto

10.11.2014 14.30

Vapaaehtoistyön arvot ovat vakaita

Aaro Harju

verkkolehti marraskuu 2014
Tutkijat ennakoivat yhteiskunnan eriarvoistumisen näkyvän vapaaehtoistyöhön osallistumisessa.
Koulutus, työpaikka ja terveys ovat tärkeimmät selittävät tekijät sille, tekevätkö ihmiset vapaaehtoistyötä vai eivät ja kuinka paljon he tekevät. Tämän kertovat uusimmat vapaaehtoistyön kansainväliset tutkimukset. Kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan ja vapaaehtoisuus korreloivat vahvasti keskenään. Iällä ja tuloilla on myös merkitystä, mutta edellisiä vähemmän. Samat tekijät selittävät myös suomalaisten osallistumista vapaaehtoistyöhön.
Mitä korkeampi on ihmisen koulutustaso, sitä varmemmin ja aktiivisemmin hän osallistuu vapaaehtoistyöhön. Työssä käyvät tekevät vapaaehtoistyötä enemmän kuin työttömät ja terveet luonnollisesti enemmän kuin sairaat. Keski-ikäiset tekevät kansainvälisten tutkimusten mukaan eniten vapaaehtoistyötä, mutta senioreiden vapaaehtoispanos on lisääntymässä eliniän pidentyessä ja iäkkäiden terveyden parantuessa. Tulotason vaikutus on pienempi kuin voisi olettaa.

Pohjoismaiset tutkijat selittävät edellä olevia tunnuspiirteitä sillä, että kaikkien kansalaisten saama hyvä koulutus, korkea elintaso ja universaali hyvinvointiyhteiskunta tekevät vapaaehtoistyöstä hyvin tasa-arvoista. Ihmisillä on henkiset ja aineelliset edellytykset ja mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoistyössä ovat olleet viime vuosikymmenet Pohjoismaissa mukana hyvin erilaiset ja heterogeeniset kansalaisryhmät, koko kansa. Tämä on poikkeava tilanne maailman mittakaavassa.

Pohjoismaisten yhteiskuntien eriarvoistuminen viime vuosina on tekijä, joka ei vielä näy tutkimustuloksissa. Tutkijat ennakoivat sen näkyvän vapaaehtoistyöhön osallistumisessa. Vähän koulutetut, työttömät ja syrjäytyneet jäävät sivuun.

Toinen mielenkiintoinen selitysteoria vapaaehtoistyöhön osallistumiselle tai osallistumattomuudelle on kasvanut kysyntä ”älykkäille vapaaehtoisille”. Vapaaehtoistyön vaatimustaso on kasvanut, joten eniten kysyntää on vapaaehtoisille, joilla on hyvä ja monipuolinen osaaminen. Vapaaehtoistyössä voi tutkijoiden mielestään käydä samoin kuin työelämässä. Vähän osaamista vaativat tehtävät vähenevät. Näin alhaisen koulutuksen ja vähäisen osaamisen omaavat ihmiset eivät ole kiinnostavia vapaaehtoistyötä organisoivien yhteisöjen näkökulmasta. Jos näin käy, vapaaehtoisorganisaatiot ovat osaltaan lisäämässä yhteiskuntien eriarvoistumista.

Uusi tutkimustieto väittää, että vapaaehtoisten motivaatioista on tullut entistä refleksiivisempiä ja että vapaaehtoiset pyrkivät tekemään aikaisempaa enemmän vapaaehtoistyötä, jossa he voivat toteuttaa itseään tai joka auttaa heitä elämän- ja työuralla. Hyötyajattelun merkitys on lisääntynyt, vaikkakin pohjoismaisia vapaaehtoisia leimaa edelleen halu antaa aikaa ja osaamista ilmaiseksi yhteisiin asioihin.

Pohjoismaisten tutkijoiden mukaan vapaaehtoisuuteen liittyvät arvot ovat muuttuneet vähemmän kuin ympäröivä yhteiskunta. He selittävät tätä sillä, että arvot ovat syvällä ihmisten kollektiivisessa muistissa. Ne ovat hyvin kulttuurisidonnaisia ja muuttuvat aina hitaammin kuin ympäröivä todellisuus. Vapaaehtoistyön arvot ovatkin tutkimusten mukaan yllättävän vakaita ja muuttumattomia. Niiden voi sanoa olevan myös sitkeitä ja vastustuskykyisiä muutospaineita kohtaan. Jos kaikki muu muuttuu, vapaaehtoistyön arvoperustan halutaan pysyvän mahdollisimman pitkään sellaisena kuin se on ollut.

Aaro Harju 032 190pAaro Harju

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje