Kansalaisyhteiskunnan verkkolehdessä aiemmin julkaistut artikkelit


Arkisto

2.3.2016 10.00

Tulevaisuuden tietoinen rakentaminen

Aaro Harju

verkkolehti_03_2016
Tulevaisuus tehdään, jos tavoitellaan haluttua tulevaisuutta.
Järjestötoiminta edellyttää tänä päivänä verkostomaista tapaa toimia, jäsenten hetkellisyyden ja sattumanvaraisuuden sietämistä ja toiminnan katkeamatonta uudistamista. Mikään toiminta-alue yhteiskunnassa ei ole erillinen saareke, joka voi toimia ympäristöstään erillään. Kun kaikki ympärillä on muutoksessa, myös järjestötoiminnan tulee olla hereillä ja elää muutoksessa mukana.
Muutoksen nopeutunut sykli pakottaa järjestöt tarkastelemaan alinomaa perustehtäväänsä ja siihen pohjaavia toimintamalleja. Tulevaisuus ei ole vain tapahtumien virta, johon ajaudutaan. Tulevaisuus tehdään, jos tavoitellaan haluttua tulevaisuutta. Menestyminen edellyttää näkemystä ja tahtotilaa, jossa tämän päivän todellisuudesta venytään huomisen mahdollisuuksiin.

Järjestön muutoskyky ja -voima ovat ne tekijät, jotka mahdollistavat kontrolloidulla tavalla tulevaisuuden suunnittelun ja luomisen. Järjestö elää vain jos se liikkuu ja jos se liikkuu oikeaan suuntaan.

Liikkuminen vaatii tietoisuutta tapahtuvasta. Järjestön sisäisen tilan ja ulkoisen todellisuuden jatkuva analysointi auttaa hahmottamaan oikeaa suuntaa. Ratkaisevaa on se, mihin huomio kiinnittyy ja mitä johtopäätöksiä tehdään. Kun suunta on selvillä, käytännön toteutusvalinnat on helppo tehdä. Tarvitaan vain kovaa työtä, päätöksentekokykyä ja toimeenpanoviitseliäisyyttä.

Kuka järjestössä tulkitsee todellisuutta? Kenen tai keiden todellisuustulkintaan ratkaisut perustuvat? Nämä ovat oleellisia kysymyksiä jäsenperustaisessa ja vapaaehtoisuuteen nojaavassa järjestötyössä. Keneltä kysytään ja ketä kuunnellaan? Tämä pitää järjestössä ratkaista. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että pelkästään johdon näkemyksen ja avainihmisten kuuntelun varaan ei voi enää menestyksellistä järjestötoimintaa rakentaa. Laajemman joukon osaaminen ja näkemykselliseen tarvitaan mukaan.

Järjestö on monivivahteinen kokonaisuus ihmisineen, visioineen, tavoitteineen ja voimavaroineen. Kokonaisuuden pitää olla balanssissa, jotta järjestö voi menestyä nopeasti muuttuvassa ja haasteellisessa toimintaympäristössä.

Aaro_Harju_190pxAaro Harju

Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje