Kansalaisyhteiskunnan verkkolehdessä aiemmin julkaistut artikkelit


Arkisto

5.2.2014 14.00

Perustulo osaratkaisu demokratian haasteisiin

Vivan Storlund

prekariaatti
Prekariaattiin kuuluvat ihmiset menettävät oikeuksiaan.
”Ei ole enää yhtenäistä kansaa, ei yhteistä kohtaloa eikä samanlaista tulevaisuuden näkyä.” Näin Aaro Harju toteaa pääkirjoituksessaan 17.10.2013, jossa hän peräänkuuluttaa yhteiskuntapolitiikan tekemisen täysremonttia. Siinä onkin aikamme polttavimpia haasteita. Ilmiöt kuten Arabikevät, Occupy-liike sekä eri ruohonjuuritason kampanjat, joita nähdään esim. Avaazin ja muun sosiaalisen median kautta, viestittävät selvästi, että monella ihmisellä on mitta täysi. Vanhat struktuurit ja katsantokannat yhdistettyinä neo-liberaaliseen politiikkaan ja globalisaatioon muodostavat vaarallisen yhtälön.
Englantilainen ekonomi Guy Standing on osuvasti vanginnut tämän tilanteen kirjassaan The Precariat, The New Dangerous Class, eli Prekariaatti, uusi vaarallinen luokka, jossa hän monipuolisesti analysoi nykyistä kehityssuuntaa. Kirjalle on aivan ilmeisesti sosiaalinen tilaus. Standing kertoo, että kun hän puhuu kirjastaan – niin kuin hän äsken teki Helsingissä – se synnyttää valtavaa vastakaikua, ihmiset tunnistavat itsensä hänen analyysissaan. ”Sinä puhut minusta” on kommentti, jonka hän usein saa kuulla. Moni kokee myös, että hän itsekin voi joutua tämän kehityksen uhriksi. Sattuma tai tapaturma voi viedä kenet tahansa prekariaattiin.  

Kirjassaan Guy Standing kuvaa kehitystä, johon neo-liberaalinen politiikka ja globalisaatio ovat johtaneet. Se on umpikuja, josta ei löydy pääsyä niin kauan kuin poliitikot ja työmarkkinaosapuolet elävät edesmenneen teollisuusyhteiskunnan käsitemaailmassa. Ja tästä moni ihminen joutuu maksamaan.

Mitä määrittää prekariaattia? Näkyvintä on epävarma työtilanne; se on sattumanvarainen, määräaikainen tai osapäivätyötä. Mutta Guy Standing korostaa, ettei tämä ole tärkeintä, vaan ”se, ettei prekariaatilla ole omaa ammatillista identiteettiä. Heiltä puuttuu elämään liittyvä ammatillinen tarina.” He käyvät koulua, opiskelevat ja kehittävät tietojaan ja taitojaan. Mutta verrattuna vanhaan työväenluokkaan he joutuvat melkein kokonaan turvautumaan ansiotuloonsa. Heiltä puuttuvat turvatut valtiolliset etuudet tai liike-elämän tarjoama terveydenhuolto tai palkallinen sairausloma. Toisin sanoen: he ovat joka paikan väliinputoaja.  

Antiikin Kreikkaan viitaten Standing toteaa, että prekariaattiin kuuluvat ihmiset ovat denizens eikä citizens, eli ihmisiä joilla on rajoitetut kansalaisoikeudet. He ovat ”toisen luokan” kansalaisia. ”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että prekariaattiin kuuluvat ihmiset menettävät kansalaisille kuuluvia oikeuksia omassa maassaan. He menettävät mahdollisuuden puolustaa sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksiaan.  Heillä ei ole oikeusturvaa. He menettävät myös kulttuurisia oikeuksiaan, koska he eivät ole osa jotain ryhmää, joka antaisi heille yhteisöllisyyden tunnetta”, Standing luettelee.

Guy Standing kuvaa prekariaattiin kuuluvia ihmisiä näin: ”Heiltä puutuu ankkuri ja tulevaisuuden varjo, joka peittäisi heidän suhteensa muihin ihmisiin.” Juuri tässä piilee prekariaatin vaarallisuus. Jos elämässä ei ole tulevaisuuden varjoa, ei tunneta vastuuta muita ihmisiä kohtaan. Tämä altistaa populismiin, rasismiin ja ksenofobiaan.

Mutta Guy Standing näkee myös ratkaisuja. Hän painottaa mm. koulutuksen ja sivistyksen merkitystä. Meidän tulisi olla varuillaan sen suhteen, mitä tapahtuu koulutukselle tässä neo-liberaalisessa maailmassa. Tällä hetkellä koulutuksesta on tehty tuote ja moni hankkii koulutusta kartuttaakseen henkistä pääomaansa ollakseen kilpailukykyisempi. Mutta henkinen pääoma ei ole sama kuin sivistys.

Nykyinen kehitys kaventaa mahdollisuuttamme saada eettistä, sivistyksellistä, taiteellista ja filosofista koulutusta. Tämä taas vähentää valmiuttamme toimia aktiivisina kansalaisina. Ja tämän Standing kytkee oivallisesti toiseen ratkaisuunsa – perustuloon.  Standing näkee, että perustulo auttaisi sijoittamaan koulutuksen elämän keskiöön. Perustulon avulla saisimme henkireiän, joka antaisi meille enemmän aikaa ajattelemiseen, lukemiseen, teatterikäynteihin ja aikaan osallistua poliittiseen elämään.

Guy Standing on pitkäaikainen perustulon puolestapuhuja ja johtava henkilö kansainvälisessä perustuloverkostossa BIEN, Basic Income Earth Networkissa.  Hän on omakohtaisesti nähnyt perustulon voimaannuttavat vaikutukset pilottiprojekteissa Namibiassa ja Intiassa.

EU kansalaisaloite perustulon kokeilemiseksi keräsi yli 285.000 allekirjoitusta, tällä hetkellä Avaaz kerää nimiä uuteen vetoomukseen:

https://secure.avaaz.org/en/petition/our_chance_to_end_poverty/

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje