Kansalaisyhteiskunnan verkkolehdessä aiemmin julkaistut artikkelit


Arkisto

2.5.2013 13.15

Kirkon haasteellinen tulevaisuus

Aaro Harju

verkkolehti toukokuu13
Helsingissä vain puolet lapsista sai kirkollisen kasteen.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on suurien haasteiden edessä. Pelkästään kirkkoon kuuluminen ei ole vähentynyt, vaan kaikkinainen uskonnollinen toiminta on supistunut kirkon piirissä. Lisäksi yhä useampi suomalainen on vieraantunut uskonnollisesta maailmankatsomuksesta. Enemmistö kuuluu kirkkoon tradition, kirkon yhteiskunnallisen työn ja kirkollisten toimitusten vuosi, ei hengellisistä syistä. Suomalaiset ovat yksi maailman sekulaarisimmista kansoista.
Evankelis-luterilaisen kirkon sisällä kasvaa jännite aktiivien ja passiivien välillä. Suuri enemmistö jäsenistä on passiivisia ja toivoo kirkolta uudistuksia ja liberaaleja linjanvetoja arvomoraalisissa kysymyksissä. Vähemmistön mielestä kirkon ei tulisi muuttaa arvojaan eikä toimintaansa. Kirkon kannalta haasteellista on, että fundamentalistit ovat kirkon aktiiveja. He osallistuvat jumalanpalveluksiin, toimivat vapaaehtoisina ja antavat säännöllisesti rahaa kolehtikeräyksiin.

Tilanne on kirkon johdolle haasteellinen. Kirkko ei voi suututtaa aktiivejaan, koska seurakuntien toiminta näivettyy, jos aktiivit perustavat omia jumalanpalvelus- ja muita yhteisöjä. Toisaalta suurta enemmistöä pitäisi kuunnella, koska verotulot kertyvät heiltä. Verojen osuus kirkon tulonmuodostuksesta on noin 80 prosenttia.

Miten tämä dilemma ratkaistaan? Ei mitenkään. Naispappeusasia on hyvä esimerkki. Asiasta on keskusteltu ja tehty päätöksiä yli 20 vuotta, mutta kysymys on lopullisesti ja tyydyttävästi edelleen ratkaisematta. Seksuaalieettisistä kysymyksistä tullee samanlainen ikuisuusteema. Kirkon johto joutuu tasapainoilemaan kahden blokin välissä, eikä kukaan ole oikein tyytyväinen.

Yhdysvaltalaisen uskontososiologi Rodney Starkin (2001) mukaan uskonnollisen moninaisuuden lisääntyminen johtaa ristiriitoihin erityisesti voimakkaasti ja heikosti uskonnollisten ihmisten välillä. Tällainen polarisoituminen on voimistunut myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa viime vuosina. Arvokysymyksissä uskonnollisesti aktiivien ja passiivien ajattelu on yhä kauempana toisistaan. Vuoropuhelu ei toimi, koska kumpikaan leiri ei muuta kantojaan.  Miten tällaisessa tilanteessa kirkon johto pystyy rakentamaan enää entisenkaltaista yhteisyyttä?

Tilanne on johtanut siihen, että yhä useampi etsii henkistä kotiaan kirkon lisäksi tai sijasta muista henkisistä ja hengellisistä yhteisöistä, jotka ovat toisilleen vastakkaisia. Fundamentalistit perustavat omia jumalanpalvelusyhteisöjä tai uskonnollisia yhdistyksiä, jotka tukeutuvat ”oikeaan” opin ja Raamatun tulkintaan. Toiset etsivät hengellistä kotia vaihtoehtoisen henkisyyden yhteisöistä. 

Monet kansainväliset tutkijat tulkitsevat vaihtoehtoisen hengellisen ja uskonnollisen tarjonnan ilmentävän uutta ja yhtenäistä henkisen kulttuurin muotoa. Heidän mukaansa länsimaissa on käynnissä suurin kulttuurinen murros sitten Euroopan kristillistämisen.

Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijat ovat eri mieltä. Heidän mukaansa kyselytutkimukset kertovat enemmän henkisten ja hengellisten kulttuuri-ilmiöiden jatkuvasta monimuotoistumisesta ja toisiinsa sekoittumisesta kuin yhtenäisen vaihtoehtokulttuurin voimistumisesta.

Kirkko on suurien muutosten edessä. Sisäinen hajoaminen tai hidas kuihtuminen tai taloudellinen umpikuja ovat kaikki mahdollisia tulevaisuuden vaihtoehtoja. Ihmisten henkisyys ja hengellisyys eivät kuitenkaan mihinkään katoa. Ne ovat kuuluneet ihmisten elämään koko ihmiskunnan historian ajan, ja tulevat kuulumaan myös jatkossa. Ihminen on ihminen vain henkisenä olentona.

Aaro Harju verkkolehtiAaro Harju

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje