Kansalaisyhteiskunnan verkkolehdessä aiemmin julkaistut artikkelit


Arkisto

6.3.2017 9.30

Järjestöyhteistyö toimii Satakunnassa

Milja Karjalainen

kankaanpaa_strategiatyopaja
Järjestöjen strategiatyöpa käynnissä Kankaanpäässä.
Satakuntalaisen järjestötoiminnan vahvin erityispiirre on yhteistyörakenteiden järjestölähtöinen kehittäminen. Kehittämisen ja yhteistyön mahdollistaa kaikille avoin Satakunnan Järjestöyhteistyöryhmä JYTRY, johon kuuluu tällä hetkellä 60 eri toimijaa. JYTRYn verkostotapaaminen on noin kolme kertaa vuodessa eri puolilla maakuntaa. Näissä tapaamisissa käydään läpi kunkin toimijan hankkeiden ja toimintojen esittelyt, osallistujien muut ajankohtaiset asiat sekä sisäisten työryhmien kuulumiset.
JYTRYn sisäiset työryhmät ovat vuonna 2017 Liikkujan polku Satakunta, Yhteistyön Satakunta -tilaisuuden suunnitteluryhmä, Vaikuttamis-, Järjestötoiminnan kehittäminen sekä Syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisy -työryhmät. JYTRYllä on myös yhteinen sisäinen tiedotus, jota hoitaa pysyvä sihteeri, puheenjohtaja valitaan vuosittain. Vuonna 2017 JYTRYn puheenjohtajana toimii Luca Nordfors Raumalta.

Satakunnassa toimii n. 6 000 rekisteröityä yhdistystä. Rekisteröidyistä ja luokitelluista satakuntalaisyhdistyksistä 62 % on Porin seutukunnasta, 26 % Rauman seutukunnasta ja loput 12 % Pohjois-Satakunnasta. Uskontoon ja maailmankatsomukseen liittyviä yhdistyksiä on kussakin seutukunnassa vähiten ja kulttuurialan yhdistyksiä – mm. kyläyhdistykset, luonnon-, ympäristön- ja eläinsuojeluyhdistykset – puolestaan eniten.

Satakunnan ensimmäinen järjestöstrategia julkaistiin 2010 ja järjestöstrategian uudistamistyö toteutettiin 2015. Satakunnan järjestöstrategia 2035 on yli 70 toimijan yhteinen näkemys järjestötoiminnan kehittämisestä Satakunnassa. Strategian tavoitteiden mukaisesti Satakunnassa on luotu mm. kunta–seurakunta–järjestö-yhteistyönä yhteinen vapaaehtoistoiminnan infomateriaali, käynnistetty kokemustoiminnan kehittäminen sekä tehty yhdessä vaikuttamistyötä.

Eri sektoreiden välisen yhteistyön osalta käynnissä oleva Satasote-projekti on äärimmäisen merkittävässä roolissa. Projektissa on mukana 23 järjestöedustajaa seitsemässä eri työryhmässä. Projektisuunnitelma ja nykytilaselvitykset on laadittu vuonna 2016 ja parhaillaan on käynnissä sote- ja maakuntauudistusten työskentelyn yhdistäminen.

Järjestötoimijat ovat paitsi työryhmien työskentelyn kautta, myös eri hankevalmistelujen osana osallistuneet merkittävissä määrin Satasoten valmisteluun. Valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat ovat luoneet myös järjestöjen yhteiset vaikuttamiskärjet sote-uudistuksen asiakasnäkökulman ja järjestömyönteisyyden edistämiseksi. Järjestöjen vahva rooli valmistelussa on seurausta sekä JYTRYstä yhteistyörakenteena, että maakunnan muiden toimijoiden aidosta halusta huomioida järjestötoiminta osana sote-valmistelua.

Milja_KarjalainenMilja Karjalainen
Toiminnanjohtaja
Satakunnan yhteisökeskus

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje