Kansalaisyhteiskunnan verkkolehdessä aiemmin julkaistut artikkelit


Arkisto

6.5.2015 10.42

Järjestötyöntekijöiden osaaminen työyhteisöjen voimavaraksi

Heidi Ristolainen

verkkolehti toukokuu 2015 osaajat
Miten työntekijöiden hyvät vuorovaikutustaidot saadaan hyödynnettyä myös omassa työyhteisössä?
Järjestötyöntekijät ovat sosiaalisesti taitavia ja omaavat hyvät neuvottelutaidot, verkostoituvat ja hoitavat sidosryhmäsuhteita sujuvasti. Kuulostaako tutulta? OK-opintokeskuksen tuore selvitys vahvistaa asian. Vuorovaikutukseen liittyvät taidot nousevat listan kärkeen, kun lähes 850 eri alojen järjestötyöntekijää arvioi omia taitojansa ja osaamistansa.

Muuttuva työelämä vaatii voimavaroja

Järjestötyöntekijät arvelevat työn järjestöissä muuttuvan jatkossa entistä ammattimaisemmaksi. Samalla resurssien ennustetaan kiristyvän ja kilpailun kasvavan, selviää OK-opintokeskuksen syksyllä 2014 toteuttamasta Osaajat järjestötyössä -kyselystä (Ristolainen, 2015). Jotta työtä edelleen jaksetaan tehdä, pitää aika ajoin tarkistaa, että työn voimavarat ovat kunnossa. Mistä me saamme energiaa ja iloa työhömme? Työn voimavarat, kuten työyhteisön tuki ja mahdollisuus vaikuttaa omaa työtä koskeviin päätöksiin, tuottavat työhyvinvointia, koska ne innostavat edelleen ottamaan vastaan uusia haasteita ja samalla kehittymään työssä ja kokemaan työn mielekkäänä.

Toimiva työyhteisö ja työn sosiaaliset suhteet ovat merkittävä osa ihmisen kokemaa työhyvinvointia. Vaikka järjestöissä työskentelee hyvät vuorovaikutustaidot omaavia ihmisiä, kuitenkin vain noin kaksi kolmesta kyselyn vastaajasta oli melko tai erittäin tyytyväisiä työpaikan sosiaaliseen tukeen ja avoimeen ilmapiiriin – toisin sanoen joka kolmas vastaaja koki näissä asioissa puutteita.

Monissa järjestöissä onkin aika miettiä, kuinka arvokkaita vuorovaikutustaitoja saadaan hyödynnettyä paremmin myös oman työyhteisön toiminnan kehittämisessä. Työn ja työyhteisön voimavarojen tukeminen kannattaa aloittaa jo silloin, kun työyhteisössä ei ole suuria muutoksia, sillä muutosten keskellä on usein keskitettävä voimat käytännön kysymyksiin.

Järjestöjen osaaminen ja tieto näkyväksi

Järjestöissä on valtava määrä niin kutsuttua hiljaista tietoa. Hiljainen tieto on sanomatonta ja joskus myös henkilön itsensäkin tiedostamatonta kokemusperäistä tietoa. Hiljaisen tiedon siirtäminen organisaation sisällä nousee esille usein siinä vaiheessa, kun on tulossa henkilöstövaihdoksia esimerkiksi eläkkeelle siirtymisen yhteydessä.

Harvemmin kuitenkaan tullaan ajatelleeksi, että oman osaamisen näkyväksi tekeminen tuottaa itsessään hyvinvointivaikutuksia. Esimerkiksi mentorointi ja parityö kokeneen ja uudemman työntekijän välillä voi olla monella tapaa höydyllistä: kokeneelle henkilölle oman laajan osaamisen tunnistaminen voi edistää motivaatiota ja työn iloa. Uudempi työntekijä pääsee puolestaan nopeammin kiinni työn näppituntumaan, kuten vaikkapa siihen, miten järjestön erilaisia asiakkaita kohdataan.

Työhyvinvoinnista puhuttaessa keskitytään usein työn pahoinvointivaikutukseen, kuten stressiin. Vaikka työn kuormitustekijöitä ei pidä sivuuttaa, on kokonaisvaltaisen työhyvinvoinnin kannalta tärkeää vahvistaa myös niitä asioita, jotka jo ovat hyvin. 

OK-opintokeskus käynnistää toukokuussa 2015 ESR-rahoitteiseen hankkeen Osaaminen ja hyvinvointi järjestötyössä. Kutsumme kaikki järjestötyöyhteisöjen kehittämisestä kiinnostuneet pohtimaan yhteiseen verkostoon uusia tapoja tukea järjestöjen osaamista, hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita. Samalla haastamme kaikki tunnistamaan oman osaamisensa ja jakamaan sitä työyhteisöissä. Tulevaisuuden haasteisiin vastataan parhaiten ennakoinnilla ja suunnittelemalla toimintamallit niiden varalle, yhteistyössä.

Heidi Ristolainen
VTM, koulutussuunnittelija
OK-opintokeskus

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje