Järjestötoiminnan tietopalvelu – Yhteiskunta


Tietoyhteiskuntaa rakentamassa

Heidi Huuhtanen
TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry
Helsinki 2001, ISBN 952-9714-20-3


*Seuraavassa tiivistelmä kirjasta. Tekstin sisältö on kirjan kirjoittajan.


Mikä tietoyhteiskunta?

Tietoyhteiskuntakeskustelun juuret ovat maailmalla 1950-luvulla alkaneessa keskustelussa automaation ja myöhemmin mikrosirun vaikutuksista työllisyyteen ja tietotyön lisääntymiseen. Eero Kostamon mukaan tietoyhteiskunnasta on puhuttu teollisuusmaissa kahdessa aallossa 1970-luvun lopulla ja 1990-luvun puolivälissä. Molemmissa tilanteissa etsittiin taloudelle uutta suuntaa kansallisen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Kummastakin seurasi myös merkittäviä ohjelmia: 1980-luvun alussa panostettiin teollisuusautomaation ja 1990-luvulla tietoyhteiskunnan kehittämiseen. Oleellista oli se, että luotiin pragmaattisia strategioita ja visioita, koska teoreettiset selitykset talouden lamaan tai rakennemuutokseen eivät riittäneet.


Tärkeimmät visiot informaation keskeisestä taloudellisesta asemasta tulivat virkamies Yoneji Masudalta ja futuristi Alvin Tofflerilta. Itse tietoyhteiskunta (information society) -termi levisi laajempaan käyttöön vuonna 1972 Japanin hallitukselle jätetystä Masudan mietinnöstä. Hänen myöhemmässä teoksessaan ”The Information Society as Post-Industrial Society” määritellään tarkemmin informaatioyhteiskuntaa hyvinvointiyhteiskunnan korkeimpana kehitysasteena, jossa intellektuaalinen luovuus kukoistaa teollisen hyvinvointiyhteiskunnan kulutuksen sijaan. Tofflerin kuuluisin kontribuutio tietoyhteiskuntakeskustelulle on vuonna 1981 julkaistu ”The Third Wave”. Sen mukaan maanviljelyvallankumousta seuranneen teollisen sivilisaation jälkeen siirryttäisiin 20 vuodessa kolmanteen aaltoon, jonka selkärankana ovat elektroniikka, tietotekniikka, biologinen teollisuus, meriä hyödyntävä teollisuus ja avaruusteollisuus.


1990-luvun laajasta tietoyhteiskuntakeskustelusta ehkä tunnetuin on sosiologi Manuel Castellsin ”Information Age” –trilogia. Hän on lanseerannut termin informationalismi, joka tarkoittaa industrialismia seuraavaa yhteiskunta- ja tuotantovaihetta. Informationalismin päämääränä on teknologinen kehitys, toisin sanoen tiedon keräämisen ja informaation käsittelyn vaativampi kompleksisuus. Informationalismin myötä tiedosta on Castellsin mukaan lopullisesti tullut tuotannontekijä.


Konkreettinen askel tietoteollisuuden kehittämiseen sekä laite- ja ohjelmistotuotannon tehostamiseen oli Teknologian kehittämiskeskuksen TEKES:n perustaminen vuonna 1983 ja teknologiaohjelmien laajamittainen käyttöönotto. Niissä yritykset saattoivat tehdä yhteistä pitkän tähtäimen tuotekehitystä ja jakaa näin riskejä. Suomessa kehittyi 1980-luvulla laajempi erityinen yhteistyömalli, jota sovellettiin valtionhallinnon, tietotekniikan käyttäjien ja tuottajien kesken tiedonsiirrossa ja yleisen tietoverkon kehittämisessä. Oleellista on se, ettei Suomessa toteutettu valtiojohtoista, ylhäältä annettua teknologiaohjelmaa, vaan luotiin yhteistyöfoorumeita, joissa tarpeet ja tehtävät määriteltiin alhaalta, yrityksistä käsin. Se on ollut epäilemättä yksi tärkeistä menestyksen avaimista.

Kansallinen tietoverkkohanke

Suljettujen tietoverkkojen ja tietokantojen käytön yleistyttyä Suomessakin heräsi 1980-luvulla ajatus avoimen, kaikkien tavoitettavissa olevan kansallisen tietoverkon kehittämisestä. Tietoverkkojen merkitys erityisesti pankkitoiminnan ja tietopalvelujen kannalta oli jo huomattava. Yritystenkin sisäinen sähköinen viestintä lisääntyi. Yleisesti asenteet tietotekniikan soveltamiseen olivat muuttumassa, laitteet halpenivat mikrojen yleistymisen myötä ja käyttö helpottui. Järjestelmien integroiminen niitä yhdistämällä ja yhtenäistämällä mahdollistaisi viestinnän yli organisaatiorajojen.


Ne tekniset periaatteet, joiden pohjalta yleistä tietoverkkoa haluttiin Suomessa luoda, olivat avoimuus ja yhteensopivuus. Avoimen verkon toteuttaminen edellytti yhteistoimintaa peruspalvelujen ja pelisääntöjen suhteen, kilpailu takasi sen jälkeen parhaan tekniikan ja elinvoimaisimpien sovellusten selviämisen. Tietoverkko päätettiin toteuttaa ainoastaan kotimikroilla käytettäväksi. Tämä periaate, jonka mukaan luotiin vain ratkaisuja ja mahdollisuuksia tietoverkon toteutumiseksi, näyttää jälkeenpäin katsottuna olleen erittäin kaukonäköinen ratkaisu.


TELMOksi vuonna 1990 nimensä muuttaneessa tietoverkkohankkeessa suunniteltiin toteutettavaksi mm. kansalaisen sähköposti, sähköisen markkinapaikan toimintaperiaatteiden luominen ja siinä tarjottavien palvelujen kehittäminen sekä valtakunnallinen puhelinluettelo. TELMO-arkkitehtuuri otettiin käyttöön saman vuoden syksyllä. Vaikka Internet lopulta toteutti kansainvälisesti sen mihin TELMO kansallisesti pyrki, loi kansallinen tietoverkkohanke epäilemättä valmiuksia Internet-ympäristössä toimimiselle. Tärkeintä oli tietoverkkojen käyttökynnyksen alentaminen ja tietoyhteiskuntaan kasvattaminen. Ilmari Pietarisen mukaan erityisen oleellista oli valmiuksien luominen palveluntarjoajille.

1990-luvun tietoyhteiskuntastrategiat

Yhdysvalloissa tuotiin ensimmäisenä korkeimmalla poliittisella tasolla esille se, millainen strateginen merkitys panostuksella tietotekniikkaan ja tietoverkkoihin voi olla. Varapresidentti Al Goren vuonna 1993 valmisteleman ohjelman National Information Infrastructure (NII) käsitteestä ’Information Superhighway’ (Tiedon valtatie) tuli uuden ajattelun tunnus. Tiedon valtatie ennakoi Internetin kaltaisen globaalin tietoverkon vaikutuksia. NII ei kuitenkaan sanonut julki tietoyhteiskunnan käsitettä.


Euroopan Unioni kirjasi kesällä 1993 ensimmäistä kertaa tietoyhteiskunta-termin strategioihinsa. Saman vuoden lopussa julkaistussa Delorsin valkoisessa kirjassa ”Growth, Competitiveness, Employment” tietotekniikalla oli hallitseva osuus. Kirjassa ehdotettiin mittavaa tietoliikenteen, tietoverkkojen ja muun tietoinfrastruktuurin kehittämisohjelmaa, jonka pohjalta käynnistettiin eurooppalaiset ’Information Superhighway’ -hankkeet.


Suomessa ryhdyttiin myös valmistelutoimiin. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan valtiovarainministeriön kuului valmistella kansallinen tietohallintostrategia vuoden 1994 aikana. Vuoden 1995 alussa valmistunut kansallinen tietotekniikkastrategia kasvoi muiden maiden esimerkkien viitoittamana laajaksi tietoyhteiskuntastrategiaksi. Strategia loi vision Suomesta verkostomaisesti toimivana tietoyhteiskuntana, joka kilpailisi tietotekniikan soveltamisessa ja tietoteollisuudessa maailman kärkimaiden joukossa. Uudistumisprosessi lähtisi käyntiin mittavilla panostuksilla tutkimukseen, osaamiseen ja infrastruktuuriin.


Kostamon mukaan tietoyhteiskuntakeskustelun takana oli toisaalta sovelluksia kehittävä tekninen integraatio, toisaalta sosiaalinen tilaus. Hallitukset pyrkivät löytämään vastauksia 1990-luvun alusta asti vallinneeseen neuvottomuuteen hallita talouden kehitystä ja pitää yllä työllisyyttä. Ne etsivät uusia näkökulmia. Koulutuksesta ja tutkimuksesta tuli aiempaa selvemmin strategisia tekijöitä, perusinfrastruktuurin luomisesta välttämätön edellytys kehitykselle.


Tietoyhteiskuntakeskustelu levisi nopeasti kattamaan tuottavuuden kasvattamisen ja valtiontalouden tasapainottamisen lisäksi muitakin yhteiskunnan osa-aloja – ruvettiin puhumaan kansalaisesta tietoyhteiskunnassa. Jokaisen ministeriön tavoitteeksi tuli kirjoittaa oma tietoyhteiskuntastrategiansa. 1990-luvun tietoyhteiskuntakeskustelun toisessa aallossa puhuttiin uuden, laajempaan tietoyhteiskuntakonseptiin perustuvan strategian määrittelystä, jonka Sitra valtion tilauksesta toteutti vuonna 1998. Lähtökohdat ja päämäärät määriteltiin lyhyesti näin: ”Suomalainen yhteiskunta kehittää ja soveltaa esimerkillisesti, monipuolisesti ja kestävällä tavalla tietoyhteiskunnan mahdollisuuksia elämänlaadun, osaamisen, kansainvälisen kilpailukyvyn ja vuorovaikutuksen parantamisessa.” Strategiaa laadittiin laajasti yhteiskunnan eri tahojen kanssa.

Onko tietoyhteiskunta toteutunut?

Tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunta jätti kesäkuussa 2000 hallitukselle raportin Suomen tietoyhteiskunnan tilasta. Sen mukaan maa elää vielä murroskautta, vaikka kehitys on ollut nopeaa viime vuosikymmenien aikana. Tutkija Juha Nurmelan mukaan voidaan sanoa, että tietotekniikkayhteiskunta on tullut. Vuosina 1991-96 puolet teollisuuden uusista työpaikoista syntyi informaatiosektorin tavaratuotantoon. Samalla tieto- ja viestintäteknologian innovaatiot ovat juurtuneet osaksi arkipäivää.


Tietoyhteiskunnan ja tietoteollisuuden kehittäminen kansantalouden kilpailukyvyn takaajana toi tulosta. Suomen kilpailukyky nousi kärkeen kansainvälisissä vertailuissa kansantalouden ja yhteiskunnan tilasta 1990-luvun lopussa. Vuonna 2000 huipputeknologian osuus Suomen viennistä oli 23 %. Tutkija Pekka Ylä-Anttilan mukaan Suomi on pitkälle edistynyt teknologian tuottajana ja käyttäjänä, mutta soveltajana olemme esimerkiksi Yhdysvalloista selvästi jäljessä.


Usein tietotekniikan kehityksessä puhutaan räjähdysmäisistä muutoksista, nopeasta kasvusta ja uusista innovaatioista. Todellisuudessa tietotekniikan kehityshistoria osoittaa, että pitkät kehityskaaret ovat alalle tyypillisiä. Tarvitaan pitkäjänteistä työtä. Tiedonsiirron yhdentämistyötä ja standardointia yhteentoimivien verkkojen kehittämiseksi tehtiin vuosikymmen jos toinenkin, ennen kuin www-käyttöliittymä toi väylän tehokkaaseen tiedonsiirtoon ajasta ja paikasta riippumatta – kaikkialla maailmassa.



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje