Järjestötoiminnan tietopalvelu – Yhteiskunta

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen mahdollisuudet palvelujen ja tuen tuottamisessa

Riitta Särkelä, Marja Vuorinen, Juha Peltosalmi
Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto 2005

*Seuraavassa kirjaesittely, kirjoittanut Sari Kuvaja

Markkinatalous vie, sosiaali- ja terveyssektori vikisee?

Suomessa on rekisteröity noin 13 000 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Niissä työskentelee kymmenesosa eli noin 36 000 ihmistä koko alan henkilöstöstä. Järjestöt tuottavat lähes viidenneksen kaikista sosiaalipalveluista: järjestöjen ylläpitämiä ovat etenkin ensi- ja turvakodit, päihdehuoltolaitokset sekä palvelutalot. Lähes 90 prosentilla kuntien sosiaalitoimistoista on ostopalvelusopimuksia järjestöjen kanssa.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton pari vuotta sitten julkaisema, Valtiontilintarkastajien toimeksiannosta tehty raportti sisältää kovia faktoja sosiaali- ja terveysjärjestöistä sekä niiden roolista palvelujen tarjoajana. Järjestöjen merkitys tiedetään, tunnetaan ja myös tunnustetaan. Niille asetetaan myös uusia odotuksia, kun kunnat supistavat omaa palvelutuotantoaan. Toisaalta Euroopan unionin sisämarkkinoihin liittyvät linjaukset, Raha-automaattiyhdistyksen rahoituspäätökset, monien kuntien tiukka taloudellinen tilanne ja kilpailuttamiskäytännöt sekä verottajan tulkinnat näyttäytyvät järjestöille uhkaavina muutostekijöinä.

Vuoden 2005 Sosiaalibarometrin mukaan valtaosa muista hyvinvointipalveluntuottajista arvioi, että järjestöjen tuottamien palvelujen merkitys kasvaa lähivuosina. Muita palveluntuottajia edustivat kyselyssä KELA, kuntien sosiaalitoimi, terveyskeskukset ja työvoimatoimistot. Myös kuntien ja järjestöjen yhteispalvelujen merkityksen ennakoitiin lisääntyvän. Järjestöiltä toivottiin lisäpalveluja erityisesti vanhuksille, sairaus- ja potilasryhmille, lapsille ja nuorille, päihde- ja muille riippuvaisille sekä perheille.

Raportin laatijat kävivät useiden valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen edustajien kanssa keskusteluja siitä, miten järjestöt itse arvioivat käynnissä olevien muutosten ja eri tahojen tekemien linjausten vaikuttavan palvelujen tarpeessa olevien ihmisten elämään. Järjestöissä pelätään, että erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset – vanhukset ja ikäihmiset, mielenterveys-, päihde- ja perheongelmaiset, pitkäaikaissairaat – ovat vaarassa jäädä vaille tarvitsemaansa tukea; että heidän selviytymisensä arkielämässä vaikeutuu. Lisää vaikeuksia samoille ihmisryhmille aiheuttaa se, että kuntien toiminta-avustukset paikallisyhdistyksille ovat laskusuunnassa. Lisäksi kunnat näyttäisivät suuntaavan rahoitustaan projektiluontoisiin tehtäviin sen sijaan, että ne tukisivat yhdistysten perustoimintaa. Palvelujen tarpeet eivät kuitenkaan ole projektiluontoisia. Niihin vastaaminen edellyttää pitkäjänteistä toimintaa ja riittäviä henkilöresursseja, sekä palkattuja että vapaaehtoisia.

Yhtälö on haastava: kunnat odottavat järjestöiltä nykyistä suurempaa roolia palvelujen tuottamisessa. Toisaalta EU:n linjaukset sekä muuttuvat rahoitus- ja kilpailuttamiskäytännöt aiheuttavat järjestöissä epävarmuutta ja tuovat niille paineita palvelutoiminnan yhtiöittämiseen ja sen eriyttämiseen muusta toiminnasta. Raportin kirjoittajat toivovat, että markkinalogiikka ei veisi hakoteille: ”Palvelutoiminnan yhtiöittäminen ja sen erottaminen järjestön muusta toiminnasta voi merkitä sitä, että järjestöissä ei enää kyetä kehittämään eikä tarjoamaan joustavia sektorirajat ylittäviä tuki- ja palvelukokonaisuuksia.”

Kirjoittajat hyväksyvät, että kilpailuttaminen on tullut jäädäkseen myös sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintaan, mutta peräänkuuluttavat alan erityisluonteen tunnistavia pelisääntöjä. Markkina- ja kilpailutilanne ei ole aito, sillä aito tilanne edellyttäisi vahvoja, maksukykyisiä ja itsenäisiä asiakkaita, mitä järjestöjen tuottamien palvelujen asiakkaat eivät yleensä ole.

Raportin keskeinen viesti on suunnattu poliittisille toimijoille, erityisesti sosiaali- ja terveyspolitiikan tavoitteista ja linjauksista päättäville. Kirjoittajat pelkäävät, että tavoitteet jäävät alisteisiksi kauppapolitiikalle ja Euroopan unionin sisämarkkinatavoitteille. Palveluja ja niiden tarjontaa koskevassa muutoksessa on raportin laatijoiden mukaan hämmentävää erityisesti se, ettei muutos näytä olevan kenenkään käsissä, vaan tapahtuu hallinnollisten tulkintojen seurauksena, ei tietoisten sosiaali- ja terveyspoliittisten tavoitteiden ja valintojen johdattamana.