Järjestötoiminnan tietopalvelu – Yhteiskunta

Kyllä Amerikka opettaa
Hyvinvointivaltio muutosten edessä

Antti Hautamäki
Edita, Sitran julkaisusarja nro 259
Helsinki 2003, ISBN 951-37-3944-9

*Seuraavassa tiivistelmä kirjasta. Tekstin sisältö on kirjan kirjoittajan.

Nyky-yhteiskunnassa voimistuvat yksilöllistyminen ja kulttuurinen eriytyminen. Perinteiset yhteisöt ovat korvautuneet löyhiin siteisiin perustuvilla moderneilla yhteisöillä. Verkostoyhteisöt ja niihin liittyvä sosiaalinen pääoma tulevat muokkaamaan huomattavasti yhteiskunnan toimintatapoja, palvelurakennetta, demokratiaa ja poliittisia instituutioita.

Yhteisöllisyys elää verkoissa

Hyvinvointivaltiota pidetään yhteisöllisyyden ilmentymänä. Tässä käsityksessä samaistetaan yhteisöllisyys ja yhteisvastuu. Kuitenkin hyvinvointivaltio on kaikesta sosiaalisesta vastuullisuudestaan huolimatta pikemminkin yhteisöllisyyden heikkenemisen kuin sen keskeisyyden osoitus. Hyvinvointivaltiossa ei pidä eikä tarvitse luottaa sukulaisiin, naapuriapuun eikä järjestöihin vaan perusturva on saatava valtiolta.

Yhteisöllisyyden korostus on nyt ilmassa. Siihen on varmasti monia syitä. Yksi syy on reaktio ääri-individualismiin, joka on piittaamattomuutta yhteisistä asioista ja oman edun tavoittelua. Toinen syy saattaa olla yhteiskunnan moniarvoistuminen ja sen mukanaan tuoma henkinen kodittomuus. Kolmas syy on sosiaalisen pääoman saama huomio. Nähdään, että yhteisyyden tunto ja luottamus ihmisten välillä on heikkenemässä.

Yhteisöt ovat perinteisesti syntyneet ihmisten välisestä kanssakäymisestä paikallisissa puitteissa – ”kylissä”. Tietoverkot synnyttävät ”maailmankylän”, jolla ei ole rajoja ja joka ei periaatteessa sulje ketään ulkopuolelle. Kyberverkostoissa ihmisten välinen vuorovaikutus ei edellytä fyysistä tuntemista. Siitä huolimatta niissä syntyy sosiaalisia suhteita. Kyberverkostoja hyödyntävät kahdenlaiset yhteisöt.

Etäyhteisöt ovat toisensa tuntevien ihmisten hajautuneita yhteisöjä: yhteisön jäsenet pitävät informaatioverkkojen välityksellä yhteyttä toisiinsa paikasta riippumatta. Etäyhteisöt ovat jossain määrin kiinteitä ja pysyviä niiden jäsenten välisten suhteiden ollessa tiiviitä. Verkostoihin syntyy myös löyhempiä ja tilapäisempiä yhteisöjä, joiden jäsenet eivät pääsääntöisesti tunne toisiaan. Näitä voisi sanoa nettiyhteisöiksi. Ne syntyvät usein jonkin portaalin tai kotisivun ympärille, jota ylläpitää harrastajaryhmä tai järjestö. Nykyään on jo paljon erilaisia ”oma-apu –verkostoja”, joiden kautta kansalaiset saavat tietoja ja voivat jakaa kokemuksiaan.

Nan Linin mukaan olemme todistamassa sosiaalisen pääoman vallankumouksellista nousua verkostoyhteisöissä. Nämä verkostot tarjoavat resursseja, jotka ovat paljon enemmän kuin pelkkää informaatiota. Verkkoyhteydet sallivat vuorovaikutuksen aikaa ja liikkumista säästävällä tavalla. On myös huomattava, että Internet ja sen avaamat verkostoyhteisöt eivät itsessään vähennä perinteistä kanssakäymistä vaan täydentävät sitä. Perinteisten yhteisöjen heikkeneminen ei johdu Internetistä vaan yhteiskunnan modernisaatiosta, joka irrottaa ihmiset perinteestä ja paikkasidonnaisuudesta.

Sosiaalinen pääoma on verkostopääomaa

Sosiaalinen pääoma on investointia sosiaalisiin suhteisiin. Se tarjoaa sosiaalisten verkostojen resurssit käyttöön ja auttaa näin onnistumaan toiminnassa. Maailmanpankissa on tehty vuodesta 1996 uraauurtavaa työtä sosiaalisen pääoman tutkimisessa ja mittaamisessa (Social Capital Initiative). Hankkeen yhteenvedossa erotetaan kaksi sosiaalisen pääoman muotoa. Rakenteellinen sosiaalinen pääoma viittaa rooleihin, verkostoihin ja sääntöihin, jotka helpottavat informaation jakamista, yhteistoimintaa ja päätöksentekoa. Kognitiivinen sosiaalinen pääoma viittaa jaettuihin normeihin, arvoihin, asenteisiin, uskomuksiin ja luottamukseen. Edellinen on objektiivisempaa ja ulkoisesti havaittavampaa, kun taas jälkimmäinen on subjektiivisempaa ja näkymättömämpää.

Maailmanpankin tutkimuksessa tunnistettiin ainakin kolme hyvän sosiaalisen pääoman ulkoisvaikutusta. Ensiksikin, sosiaalinen pääoma helpottaa tiedon välittymistä muiden käyttäytymisestä ja vähentää siten opportunismia. Toiseksi, sosiaalinen pääoma helpottaa tiedon välittymistä myös teknologioista ja markkinoista vähentäen näin epäsymmetristä informaatiota. Kolmanneksi, sosiaalinen pääoma vähentää vapaamatkustamista ja helpottaa yhteistoimintaa.

Sosiaalisen pääoman teoria on vasta muotoutumassa ja sen mittaaminen on aluillaan. Tähän mennessä saadut tulokset kuitenkin osoittavat, että se vaikuttaa merkittävästi sekä yksilön menestykseen (hyödylliset sosiaaliset suhteet) että alueiden kehitykseen (yhteistyö). Suomessa ja muissa teollistuneissa maissa on panostettu paljon inhimillisen pääoman vahvistamiseen. Nyt kannattaisi sijoittaa sosiaaliseen pääomaan. Erilaiset verkostot ja vuorovaikutus näyttävät olevan aivan ratkaisevia dynamiikalle, innovaatioille ja uuden tiedon tuottamiselle.

Verkostoitunut hyvinvointiyhteiskunta

Yksityisen sektorin tuottavuuskehitys antaa oikeuden olettaa, että tieto- ja viestintäteknologia avaa suuria mahdollisuuksia kehittää koko yhteiskuntaa. Tämä edellyttää, että kyseistä teknologiaa sovelletaan innovatiivisesti ja laaja-alaisesti; erityisesti julkisella sektorilla. Tästä syntyisi uudentyyppinen hyvinvointiyhteiskunta, joka rakentuisi verkostojen varaan. Tällaista yhteiskuntaa voisimme kutsua verkostoituneeksi hyvinvointiyhteiskunnaksi sanan teknisessä (tietoverkot) ja inhimillisessä mielessä (ihmisten ja toimijoiden vuorovaikutusverkostot).

Verkostoituneessa hyvinvointiyhteiskunnassa olennaista on eri toimijoiden välinen vuorovaikutus ja kumppanuus. Hyvinvointiyhteiskunnan talous on kumppanuustaloutta. Julkis-, markkina- ja kansalaissektorin kumppanuus näkyy esimerkiksi seuraavissa yhteyksissä: 1) julkis- ja markkinasektorin kumppanuus hyvinvointipalvelujen tuotannossa, 2) kansalaissektorin ja sen järjestöjen panos hyvinvointipalvelujen kehittämisessä ja tuotannossa sekä 3) kuluttajaliikkeen kehittyminen ja yritysten yhteiskuntavastuun korostuminen.

Suomessa järjestöjen mahdollisuuksia ylläpitää hyvinvointia ei ole riittävästi oivallettu. Järjestöt ovat meillä aktiivisia ja ne voisivat ottaa hoitaakseen sellaisia tehtäviä, jotka julkinen hallinto nyt hoitaa. Järjestöjen toimintaedellytysten parantamisella saataisiin runsaasti ihmisten vapaaehtoista työpanosta käyttöön. Järjestöt eivät ole merkittäviä vain palvelujen tuottajina, vaan myös sosiaalisen pääoman rakentajina.