Järjestötoiminnan tietopalvelu – Vapaaehtoistoiminta

Nuoret ja vapaaehtoistoiminta
– mahdoton yhtälö?

31.12.2004

Anne Birgitta Yeung

Sitten 1990-luvun alun laman jälkeen ei juurikaan ole ollut hetkeä, milloin vapaaehtoistoiminta ei olisi puhututtanut – hyvässä ja pahassa, useimmiten hyvässä. Hiljattainkin valtalehtien palstoilla on keskusteltu (mm. Harju 2004; Yeung & Grönlund 2004; Niemelä 2004) vapaaehtoistoiminnan kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta – ja myös kansantaloudellisesta – arvosta. Mainituista Niemelä on puuttunut kirjoituksessaan (HS 15.12.) – varustettuna provosoivalla otsikolla ”Kansalaistoiminta ei innosta nuoria” – tärkeään aiheeseen: nuorten asenteisiin ja osallistumiseen suhteessa kansalaistoimintaan. Hän viittaa Nuori Kansalainen -tutkimukseen (Suutarinen et al. 2001), jonka mukaan suomalaiset 14–15-vuotiaat ovat monien muiden maiden nuoria passiivisempia. 

Nuori kansalainen -tutkimus ei kuitenkaan piirrä kokonaista kuvaa nuorten innosta ja asenteista toimintaan. Tutkimus keskittyy kansalaisosallistumisen osalta pitkälti mm. poliittiseen osallistumiseen. Oleellinen osa kansalaistoimintaa ja sosiaalista pääomaa on vapaaehtoistyö, myös Nuori kansalainen -tutkimuksessa sivuttu teema. Vuonna 2001 toteutettu vapaaehtoistutkimus (Yeung 2002) sisältää runsaasti kiinnostavia elementtejä liittyen tutkimuksen nuorimpaan ikäryhmään, 15–24-vuotiaisiin vastaajiin. Heistä lähes kaksi viidestä (39 %) on mukana vapaaehtoistoiminnassa, mikä on hieman suomalaisten keskiarvoa enemmän. Lisäksi lähes kaksi kolmesta (58 %) vapaaehtoistoiminnan ulkopuolisesta nuoresta olisi halukas tulemaan mukaan toimintaan, mikäli heitä siihen pyydettäisiin. Tämä on selkeästi korkeampi kuin kaikkien vastaajien keskiarvo (puolet vastaajista).

Tärkeää on myös huomata, että kun lähes 40 % kaikista suomalaisista on sitä mieltä, ettei edes pyydettäessä lähtisi mukaan vapaaehtoistoimintaan, niin sama luku on nuorilla vain 25 %. Kokonaisuudessaan siis vapaaehtoistoiminnan kannatus nuorten keskuudessa - niin asenteissa kuin osallistumisessakin - on sangen vahvaa. Kansalais­järjestöjen vapaaehtoisuus on useille nuorille varteenotettava osallisuuden ja vaikuttamisen kanava. Tutkimustulos on yhdenmukaisessa linjassa uusimman nuorisobarometrin (2001) kanssa, jonka tulosten mukaan nuoret uskovat puolueita enemmän juuri kansalaisjärjestöjen kuin voimaan.

Vapaaehtoistyössä mukanaolevat nuoret ja opiskelijat käyttävät siihen paljon keskimääräistä runsaammin aikaa: suomalainen keskivertovapaaehtoinen osallistuu vapaaehtoistoimintaan noin 17,5 tuntia kuukaudessa kun taas nuoret ovat mukana yli 19 tuntia.

Mitkä vapaaehtoistoiminnan sarat sitten ovat nuorten sydäntä lähellä? Vapaaehtoistutkimuksen mukaan nuorille tärkeitä ja tyypillisiä vapaaehtoistoiminnan muotoja ovat toiminta toisten nuorten sekä lasten parissa (35 %), urheilu (35 %) sekä terveys- ja sosiaalipalvelut (19 %). Verrattaessa nuoria suomalaisia iäkkäämpiin kansalaisiin, huomataan, että erityisesti lapsi- ja nuorisotyö kiinnostaa nuoria vapaaehtoisia muita suomalaisia enemmän. Muita erityisesti nuoria kiehtovia vapaaehtoistoiminnan alueita ovat kulttuuri ja taide (14 % nuorista vapaaehtoisista), eläinten-, ympäristön- ja luonnonsuojelu (yht. 19 %), sekä ihmisoikeusasiat (8 %). Toimintamuoto, joka nuoria vapaaehtoisia taas kiinnostaa selkeästi muita vastaajaryhmiä vähemmän, on asuinaluetoiminta. Nuoret vapaaehtoiset ovat siis intresseissään suuntautuneet enemmänkin yleisempiin ja jopa globaaleihin kysymyksiin kuin lähialueen asioihin. (Yeung 2002)

Ylläesitetyt tutkimustulokset nuorten vapaaehtoistoiminnan intressialueista ovat linjassa suomalaisnuorten arvomaailmaa koskevien tutkimustulosten kanssa (mm. Helve 1997 toim.). Samoin nuorten suosimat vapaaehtoistoiminnan alat ovat yhdenmukaisia niiden tietojen kanssa, jotka tulivat esille viimeisimmässä Opetusministeriön nuorten järjestökiinnittyneisyyttä koskevassa tutkimuksessa (Nuorten suhde järjestöihin 2001). Kaiken kaikkiaan huomionarvoista on, että nuorten vapaaehtoistoiminnan suosituimmissa saroissa ovat kyseessä varsin ideologiset - ja tässä mielessä painavatkin - alueet. Näillä vapaaehtoistoiminnan saroilla kyse on usein varsin tietoisesta valinnasta ja vastuullisesta toiminnasta. Nuorison suosimat vapaaehtoisuuden alueet eivät ole työmuotoja, joihin voisi kovinkaan helposti vain ajautua mukaan tai joissa jaksaisi toimia ikään kuin tavan vuoksi.

Tänä individualismia korostavana aikana varsin merkittävä tutkimustulos on myös se, että juuri nuorimmat haastateltavat korostivat vapaaehtoistoiminnan mielikuvissa toiminnan luonnetta palkattomana, pakottomana ja talkoohenkisenä yhteistoimintana. Heidän vastauksensa mielikuvansa vapaaehtoisuudesta eivät olleet niin kohde-orientoituneita kuin muiden vastaajaryhmien. Nuoret siis näkevät vapaaehtoistoiminnan ominaispiirteenä ja ytimenä tekemisen tavan ja muodon - ei niinkään tietyn toimintamuodon tai järjestön. Voisikin luonnehtia, että nimenomaan nuoret pitävät tärkeinä ja ovat oivaltaneet vapaaehtoistoiminnan ominaispiirteet. (Yeung 2002)

Nuoret suomalaiset myös kertovat muita useammin vapaaehtoistoimintaan osallistumattomuutensa perusteluna sen, etteivät ole tulleet ajatelleeksi kyseistä toimintaa. Tämän voi tulkita vapaaehtoistoiminnan rekrytoinnin kannalta pikemminkin mahdollisuudeksi ja haasteeksi kuin lannistavaksi tiedoksi nuorten passiivisuudesta. Ydinkysymys onkin, miten nuoret saataisiin huomaamaan vapaaehtoistoiminnan lukuisat muodot. Tätä painottaa sekin, että kun 11 % suomalaisista ei-vapaaehtoisista ei osaa sanoa lähtisivätkö he pyydettäessä mukaan vapaaehtoistoimintaan, niin sama luku nuorilla on 16 %. Tämä alleviivaa sitä, että nuoret ovat muita epätietoisempia vapaaehtoistoiminnan osallistumisestaan tai ehkä mahdollisuuksistaan. Juuri heille suunnattua vapaaehtoistoiminnan informaatiota ja kannustusta tarvitaan. (Yeung 2002)

Nuorison rekrytoimista vapaaehtoisuuteen kannustavat myös ne tutkimustulokset, joiden mukaan vain yksi sadasta suomalaisnuoresta kokee osallistumattomuutensa syyksi sen, että vapaaehtoistoiminta ei kiinnosta tai että he eivät yksinkertaisesti halua siihen osallistua. Lisäksi on huomioitava, että nuorten kohdalla on muita ikäryhmiä enemmän niitä, jotka näkevät vapaaehtoistoiminnan esteekseen sen, etteivät he omien sanojensa mukaan yksinkertaisesti tiedä, miten toimintaan pääsee mukaan. Uusien, nuorien vapaaehtoisten rekrytoinnin kannalta tämä on merkittävä tutkimustulos: jopa pelkkä informaation jakaminen voi olla portti - tai sen puuttuminen kynnys tai este - vapaaehtoistoimintaan.

Suunnittelussa olisi huomioitava myös toiminnan monimuotoisuus; nuoret ovat yksi ryhmä, jotka erityisesti voivat olla kiinnostuneita myös projektiluonteisesta vapaaehtoistoiminnasta. Kuten Suurpää on todennut, nuorille on tyypillistä nykyään kuulua erilaisiin ryhmiin ja sukkuloida näiden välillä (Suurpää 1996). Vapaaehtoistoiminta voi toimia yhtenä tällaisena toiminta-areenana ja viiteryhmänä, myös lyhyempikestoisena. 

Sosiaaliset verkostot ovat hyvin ratkaisevassa roolissa nuorten vapaaehtois­toiminnan kannalta. Nuoret lähtevät vapaaehtoistoimintaan usein ystävien vaikutuksesta. Nuorilla myös keskimääräistä tavallisempi syy olla osallistumatta vapaaehtoistyöhön on se, ettei heitä ole pyydetty toimintaan mukaan. On epätodennäköistä, että nuoret innostuisivat vapaaehtoistoiminnasta aktiivisen oma-aloitteisesti, uusiin sosiaalisiin ryhmiin pyrkien. Vapaaehtoistoiminta merkitsee nuorille ennen kaikkea yhdessä tekemistä, talkootoimintaa, sosiaalisuutta ja me-henkeä. 

Vapaaehtoistoiminta on toki vain yksi kansalaistoiminnan muoto, mutta laajuudeltaan ja merkitykseltään huomattava – ja monimuotoisessa konkretiassaan mitä pedagogisin. Nuorten aktiivisuutta ja myönteisiä asenteita ruohonjuuritason kansalaistoiminnassa ei tule sivuuttaa tai väheksyä – ei edistää negatiivisen ajattelun kehää enempää kuin on aihetta. Ennemminkin tulisi miettiä sitä, kuinka aktivoida, innostaa ja informoida nuoria niin vapaaehtoistoiminnasta kuin muusta kansalaistoiminnasta. Suomalaiset tutkimustulokset osoittavat, että nuoret kokevat vapaaehtoistoiminnan esteeksi erityisesti mm. sen, etteivät tiedä kuinka toimintaan pääsisi mukaan sekä sen, ettei kukaan ole koskaan heitä mukaan kysynyt. Nuorille kaivataan kohdennettua, motivoivaa, ehkäpä provosoivaakin rekrytointia. On syytä miettiä, mistä johtuu, että nuoret uskovat kansalaisjärjestöjen voimaan enemmän kuin puolueisiin (Nuorisobarometri 2001). Nuoret eivät siis ole passiivisia tai suhtaudu negatiivisesti kaikkeen kansalaistoimintaan, vaikka poliittinen toiminta ei heitä kiinnostakaan.

Kirjallisuus

Harju, A. 2004. Vapaaehtoisetko pelastavat palvelut? Helsingin Sanomat 29.12.2004, Mielipide A5.

Helve, H.(toim.). 1997. Arvot, maailmankuvat ja sukupuoli. Helsinki: Yliopistopaino.

Niemelä, S. 2004. Kansalaistoiminta ei innosta nuoria. Helsingin Sanomat 16.12.2004, Mielipide A5.

Nuorisobarometri. 2001. Saarela, Pekka (toim.). Nuoran julkaisuja 21. Helsinki: Nuorisoasiain neuvottelukunta.

Nuorten suhde järjestöihin ja globalisaatioon. 2001. Helsinki: Opetusministeriö.

Suurpää, L. 1996. Yksilöllistä sosiaalisuutta vai sosiaalista yksilöllisyyttä? Nuorten yhteiskunnallisten identiteettien poluilla. Teoksessa Näin nuoret. Toim. L. Suurpää & P. Aaltojärvi. Helsinki: SKS. 51-73.

Suutarinen et al. 2001. Suomen peruskoulun päättövaiheessa olevien nuorten yhteiskunnalliset tiedot, taidot, käsitykset, asenteet ja toiminta 28 maan kansainvälisessä vertailussa. Tulosten yhteenveto. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos.

Yeung, A. B. 2002. Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa – ihanteita vai todellisuutta? Helsinki: YTY.

Yeung, A. B. & Grönlund, H. 2004. Nuoret kiinnostuneita vapaaehtoistoiminnasta. Helsingin Sanomat 28.12.2004, Mielipide A5.