Järjestötoiminnan tietopalvelu – Vapaaehtoistoiminta


Vapaaehtoisia tarvitaan

Aaro Harju
Kansalaisfoorumi.net-verkkolehti, 14.12.2004


Vapaaehtoistoiminta on suomalaisen kansalaistoiminnan ydintä. Ilman sitä toiminta ei pyörisi useimmissakaan yhdistyksissä tai ryhmissä, vaikka nykyaikana onkin todettava, että vapaaehtoistoiminnan rinnalla on paljon ja lisääntyvässä määrin palkkatyötä. Vapaaehtois- ja palkkatyön rinnakkainoloa ei tunneta muilla sektoreilla. Se tuo oman erityispiirteensä kansalaistoimintaan. Molempia tarvitaan ja niiden tulee toimia keskenään hyvässä harmoniassa, toisiaan täydentäen, vaikka niiden toimintakulttuurit kumpuavat täysin erilaisesta arvomaailmasta. 


Aira Heinänen (2001) kiteyttää lennokkaasti ja innostavasti vapaaehtoistoiminnan järjestöllisen merkityksen: Vapaaehtoiset ovat järjestön aarre ja voimavara, imagon säteilevä lisä, uskottava elementti. Innokkaat vapaaehtoiset näkyvät, kuuluvat ja vaikuttavat. Kansalaistoiminta tarvitsee heitä jatkossakin eikä ole mitään syytä epäillä, että se katoaisi koskaan suomalaisesta kansalaistoiminnasta. 


Mihin suuntaan vapaaehtoistyön määrä kehittyy lähivuosina on suuri arvoitus. Toivottavasti vapaaehtoistoiminnan määrä ei kuitenkaan vähene nykyisestä. Vapaaehtoistoiminnan määrän säilyminen korkealla tasolla edellyttää sitä, että nuorekkaat eläkeläiset, harmaat pantterit, innostuvat tekemään tosissaan vapaaehtoistyötä toimintaryhmissä ja yhdistyksissä. Vain heissä on todellista käyttämätöntä potentiaalia vapaaehtoistyön tekemiseen. Nuorista ja kiireisistä aikuisista sitä ei tosiasiassa löydy. Hyvällä motivoinnilla ja kannustamisella virkeät eläkeläiset voi saada mukaan vapaaehtoistoimintaan, mikä olisi kaikkien etu, niin eläkeläisten itsensä kuin kansalaistoiminnan ja koko suomalaisen yhteiskunnan.


Vapaaehtoistoiminnan kukoistus edellyttää myös vapaaehtoisten taitavaa johtamista. Heitä tulee kouluttaa, kiittää ja palkita nykyistä enemmän ja laadukkaammin. Vapaaehtoisten tulee tuntea, että heidän panostaa todella arvostetaan ja sitä tarvitaan. Muuten kiireisiä ihmisiä on vaikea motivoida antamaan aikaansa ja käyttämään osaamistaan kansalaistoiminnan hyväksi. Kyse on osaavasta vapaaehtoistoiminnan johtamisesta.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje