Järjestötoiminnan tietopalvelu – Vapaaehtoistoiminta


Monta tapaa toimiva vapaaehtoisena seurakunnassa

Julia Liski
Kansalaisfoorumi.net-verkkolehti, 14.12.2004


Malmin seurakunta on Suomen toiseksi suurin seurakunta ja tämä näkyy nuorisotyön monimuotoisuudessa sekä mahdollisuuksissa.

Tekemistä ja kokemista löytyy niin monenlaista, että jokaiselle nuorelle pitäisi löytyä jotakin mieleistä. Kaksivuotisen isoskoulutuksen lisäksi tarjolla on liikuntaa, musisoimista, kahvilatoimintaa, kerhon vetämistä, leirejä ja ennen kaikkea kavereita. Meidän nuorten parissa työskentelee useita nuorisotyöntekijöitä ja pappeja, joista jokainen on varmasti paikkansa ansainnut niin persoonansa kuin työpanoksensa takia. Yksi toiminnan parhaita puolia on se, että nuoria ei aliarvioida vaan seurakunta antaa vastuuta ja vapaaehtoistyön mahdollisuuksia myös nuorille.


Kaikessa toiminnassa kulkee mukana opetus Jumalasta ja siitä kuinka meidän tulisi kohdella toisiamme. Kun me nuoret näemme armon ja lähimmäisen rakkauden käytännössä opimme paremmin ymmärtämään ja soveltamaan sitä omaan elämäämmekin. 


Minä itse menin Malmin seurakunnan toimintaan mukaan muutamia vuosia sitten käytyäni rippikoulun, joka onkin monelle nuorelle tie seurakuntaan. Siitä kesästä lähtien olen ollut yksi monista vakiokävijöistä ja voin sanoa saaneeni paljon enemmän kuin uskon antaneeni. Aluksi menin isoskoulutukseen, jonka kautta tutustuin niin seurakunnan toimintaan kuin uusiin ihmisiinkin ja sain mahdollisuuden tulla isoseksi.


Seuraavana kesänä takanani olikin jo lähes vuosi isoskoulusta ja pääsin leirille isoseksi toimimaan leirinvetäjien apuna ja uusien rippilasten tukena. Isonen on kuin puhelinyhteys leiriläisen ja vetäjien välillä, sillä onhan selvää että leiriläisten on usein ainakin aluksi helpompaa kommunikoida lähes oman ikäisen nuoren kanssa kuin jo paljon vanhemman papin tai nuorisotyöntekijän kanssa. Tämä ensimmäinen kesäni isosena oli hieno kokemus, sain käyttää isoskoulutuksessa oppimiani kommunikaatio- sekä ryhmätyöskentelykykyjä ja samalla opin paljon uutta itsestäni ja muista ihmisistä. Rahaa tuosta leiristä en saanut mutta kaikkein arvokkain palkka ei aina olekaan rahaa vaan jotain ihan muuta.


Nyt olen ollut jo toisella leirillä ja käynyt virallisesti isoskoulutukseni, mutta ei tämä siihen lopu; isoskoulutuksen jälkeen menin kummikoulutukseen, joka on tavallaan seuraava aste isosesta ylemmäs samalla kun vastuu ja mahdollisuudet kasvavat. Isosena olo on vain osa siitä mitä seurakunnassa teen ja koen mutta se toimii hyvänä pohjana kaikelle muulle. Toinen suuri juttu minulle on seurakunnan urheiluseura Christian United, jonka kautta oppimistani asioista pienin on itse sählyn pelaaminen ja urheilu. Onnistumisen tunteet, ilo, pettymykset ja häviöt, jotka on koettu ystävien kanssa ovat ne tärkeimmät asiat jotka olen "Crisussa" oppinut.


Perjantaisin suuntaan askeleeni kohti Malmin seurakuntataloa monien muiden nuorten tavoin, sillä perjantai-iltaisin talo on varattu yökahvilalle. Tämä Yökiksi kutsu kahvila on varmasti yksi meidän seurakuntamme tärkeimmistä asioista. Se toimii lähes täysin vapaaehtoisten yökkikoulutuksen käyneiden nuorten varassa. Tästä hyvä osoitus on se, että siellä työskentelee aina vain muutama seurakunnan työntekijä ja yli kymmenen nuorta. Yökin tarkoitus on antaa nuorille muuta tekemistä perjantai-illalle kuin vain alkoholin juominen ja ulkona oleskelu. Täysin päihteetön Yökki on onnistunut luomaan sellaisen ilmapiirin ja ympäristön jossa nuoret viihtyvät ilman alkoholiakin.


Olisi valtava työ luetella kaikki jutut joissa olen mukana, mutta on helppo sanoa mitä olen niistä kaikista saanut; itseluottamusta, ystäviä, kokemuksia ja ymmärrystä tätä maailmaa kohtaan.

 


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje