Järjestötoiminnan tietopalvelu - Sosiaalinen pääoma ja yhteisöllisyys

Yhteisöllisyydestä työhyvinvointia 

Leena Paasivaara ja Juhani Nikkilä 
Kirjapaja 2010. ISBN: 978-952-247-065-2

*Seuraavassa kirjaesittely, kirjoittanut Tuuli Liski
 
Yhteisöllisyydestä on viime aikoina keskusteltu paljon ja sen nähdään olevan läheisessä yhteydessä myös työhyvinvoinnin kehittämiseen. Parhaimmillaan yhteisöllisyyden uskotaan parantavan ihmisten hyvinvointia, oppimista ja tuloksellisuutta. Leena Paasivaaran ja Juhani Nikkilän teoksessa ”Yhteisöllisyydestä työhyvinvointia” pohditaan millainen on hyvä ja toimiva työyhteisö, yhteisöllisyyden näkökulmasta.                

Paasivaara ja Nikkilä aloittavat teoksensa pohtimalla yhteisöllisyyden perusolemusta ja yhteisön sekä yhteisöllisyyden käsitteiden avaamisella. Yhteisöllisyydestä kirjoittajat nostavat esiin yhdessä toimimisen, vuorovaikutuksen, yhteistyön sekä kiinnostuksen toisia ihmisiä ja asioita kohtaan. Kirjoittajien mukaan yhteisöllisyys on työyhteisön henkinen tila, joka määrittää sen jäsenten käyttäytymistä toisiaan kohtaan.

Paasivaaran ja Nikkilän mukaan yhteisöllisyys muodostuu ihmisten välisestä kanssakäymisestä työyhteisössä ja siihen liittyy jännitteitä yksilöiden erilaisuuden vuoksi. Ihmisten erilaisuuden hyväksyminen työyhteisössä onkin kirjoittajien mukaan haaste, mutta myös piirre, jonka voi kääntää vahvuudeksi.  

Kirjoittajien mukaan yhteisöllisyyttä on sekä myönteisessä että kielteisessä muodossa ja molemmat esitellään teoksessa. Myönteinen yhteisöllisyys toimii, kun yhteisö hyväksyy jäsentensä erilaisuuden sekä auttaa toisiaan toteuttamaan yksilöllisyyttä ja näin yksilöiden erilaisuus luo energiaa, jolla yhteisöllisyyttä voidaan kehittää yhä eteenpäin. Negatiivinen yhteisöllisyys tarkoittaa kirjoittajien mukaan yhteisöä, jossa noudatetaan tiukkaa yhdenmukaisuutta ja sen jäsenten erilaisuus jätetään huomiotta.

Huomattava osa Paasivaaran ja Nikkilän teoksesta on omistettu yhteisöllisyyden toimintaedellytyksien esittelylle ja pohdinnalle. Teos ohjaa lukijaa ymmärtämään miten työpaikalle luodaan yhteisöllisyyttä ja kuinka sitä tulisi ylläpitää. Yhteisöllisyyttä edistävät muun muassa yhteiset pelisäännöt, yhteistyön houkuttelevuus, luottamus, oikeudenmukaisuus sekä omien velvollisuuksien hoitaminen ja toimiva viestintä.

Paasivaaran ja Nikkilän teos on tarkoitettu ammattikorkeakoulujen oppikirjaksi, mutta se taipuu varsin hyvin työyhteisön kehittämiseen yleensä. Teos opastaa lukijaa yhteisöllisyyteen liittyvien ongelmien ratkaisemisessa ja tarjoaa lukijalle erilaisia pohdintatehtäviä oman työyhteisön kehittämiseen.
 
 


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje