Järjestötoiminnan tietopalvelu – Sosiaalinen pääoma ja yhteisöllisyys


Better Together. Restoring the American Community.

R. D. Putnam, L. M. Feldstein, D. Cohen
Simon & Schuster, 2003


*Seuraavassa kirjaesittely, kirjoittanut Seppo Niemelä


Kansalaistoiminta tunnetusti lisää sosiaalista pääomaa. Mutta miten järjestön tulisi toimia, jotta sosiaalisen pääoman lisäys olisi mahdollisimman suuri? Miten estetään, ettei järjestö hävitä sosiaalista pääomaa? Kysymyksiin voi yrittää vastata kirjan Better together perusteella. 


Kirjassa tutkittiin sosiaalisen pääoman menestystarinoita Amerikassa. Löytyi paikkoja, joissa sosiaalisen pääoman tunnusluvut olivat hyviä ja nousussa. Kirja pyrki tunnistamaan sosiaalisen pääoman kasvun syitä. Seuraava perustuu tutkimuksen päätelmiin.


Ytimenä perussolut. Perushavainto lähes kaikista tutkimuksen kohteista oli, että pieni on kaunista. Sosiaalinen pääoma syntyy pitkäaikaisesti toimivissa pienissä yhteisöissä, joissa ihmiset oppivat tuntemaan toisensa, ymmärtämään toisiaan ja luottamaan toisiinsa.


Sosiaalinen pääoma on välttämättä paikallinen ilmiö. Tarvitaan ihmisiä, jotka tuntevat toisensa. Syntymiseen tarvitaan aikaa ja ponnistuksia. Sosiaalista pääomaa ei voi synnyttää sormia napsauttamalla eikä massailmiönä.


Luo solujen verkostoja. Silti suurtakin tarvitaan. Pienet ryhmät kannattaa verkottaa toisiinsa ja suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Yhteisöjen väliset ja laajemmatkin kosketukset auttavat välttämään sisäänlämpiävyyttä. Samalla syntyy siltoja rakentavaa sosiaalista pääomaa, jaolla on myös yhteiskunnallista merkitystä. 


Järjestössä tämä tarkoittaa sitä, että ytimen pitää olla perustason soluissa, mutta nämä solut tulee verkottaa osaksi laajempaa ja vaikka maailmanlaajuista kokonaisuutta. Hyvä järjestö on verkostojen verkosto. Paikalliset ryhmät ovat kaiken pohja, vaikka organisaatio olisi kansainvälinen. 


Sosiaalisen pääoman kannalta on edullista, jos ihminen toimii perussolussa, mutta tuntee samalla olevansa osa laajempaa kokonaisuutta, johon hänellä on myös kosketus. Myös paikallistoiminnalle on tärkeää, että osanottajat voivat kokea olevansa osa jotakin tärkeää ja mahdollisesti kasvavaa liikettä.


Näe tietotekniikka tukitoimintana. Ainakin toistaiseksi kaikki todisteet viittaavat siihen, että sosiaalista pääomaa lisäävä yhteisö ei voi olla yksinomaan virtuaalinen. Tietotekniikalla näyttää myös kirjan esimerkkien valossa olevan merkillisen vähän tekemistä vahvan sosiaalisen pääoman kanssa. Muuttuuko tämä joskus, jää nähtäväksi.


Tietotekniikka voi tutkijoiden mukaan kuitenkin laajentaa, syventää ja vahvistaa jo olemassa olevia yhteisöjä, mutta on vähän todisteita siitä, että se voi synnyttää uusia tai erilaisia. Järjestön kannattaa käyttää tietoverkkoja, mutta oleellisesti perustoiminnan tukitoimintana. Samaa asiaa ajavat yhtenäisyyttä luovat lehdet. 


Luo yhteisiä tiloja. Tutkimuksessa havaittiin kerta kerran jälkeen, että sosiaalisen pääoman luomisen avain on kontaktien runsaus. Yhteyksiin tarvitaan yhteisiä tiloja, joissa voi kohdata, keskustella ja toimia. Yhteinen tila voi olla fyysistä tukevana myös virtuaalinen.


Vakiintuneet tilat ovat myös järjestölle tärkeitä. Ne sitovat kokemuksen karttumisen mukana paikan henkeä, millä saattaa olla suuri merkitys. Kaikki järjestöt eivät kykene tiloja hankkimaan ja ylläpitämään. Siksi julkisen vallan tulisi huolehtia siitä, että ihmisillä on käytössään kokoontumistiloja. 


Tarjoa monenasteista sitoutumista. Menestyville yhteisöille näyttää olevan ominaista se, että ne tarjoavat useamman asteisia toimintaan kiinnittymisen mahdollisuuksia. Tämä on hyvä ohjenuora myös järjestöille. Niiden ei kannata tuskailla jäsenkysymyksen kanssa, vaikkakin vastuuta kantava perusjoukko tarvitaan.  


Oleellista on, että ensimmäinen kynnys saada kosketus toimintaan on mahdollisimman matala. Ihmisten pitää voida tutustua ja osallistuakin toimintaan ilman leimaantumisen vaaraa. Hyvä järjestö pitää samalla huolen siitä, että kiinnostuneille on koko ajan tarjolla eriasteisia vastuita pienryhmien jäsenyydestä aina järjestön jäsenyyteen ja vaativaan vapaaehtoistyöhän asti. 


Suosi tarinankerrontaa. Tarinat ovat ikivanha, mutta edelleen käyttökelpoinen yhteyden luomisen muoto. Ihmiset haluavat kertoa omat tarinansa ja monien mielestä toisten tarinoita on mukava kuunnella. Usein järjestön synty on tarina, joka elähdyttää uusia ja uusia sukupolvia.


Tutkijat sanovat, että henkilökohtaiset kertomukset ovat ainutlaatuisen voimakas media, jolla voi ilmaista tarpeita ja rakentaa siteitä. Tarinan kertominen ja kuuleminen synnyttää empatiaa ja auttaa ihmisiä löytämään heitä yhdistäviä asioita. Tämä helpottaa ryhmien ja verkostojen muodostumista. 


Sosiaalisen pääoman luomisessa minä-, me- ja he-tarinat ovat yhtä tärkeitä. Osaltaan ne rekrytoivat ja integroivat uusia jäseniä yhteisöön. Joskus yhteisöä vahvistaa, jos he-tarinat kertovat vihollisista, mutta ei onneksi aina. 


Arvosta tavoitteita. Ihmiset eivät toimi yhdessä luodakseen sosiaalista pääomaa. Se on pikemminkin sivutuote ihmisten toimiessa tärkeäksi kokemiensa asioiden hyväksi. Tämä siitä huolimatta, että joskus sivutuote voi tosiasiassa olla päätuotetta tärkeämpi.


Tässä järjestöt ovat sosiaalisen pääoman kehtoina kiitollisessa erikoisasemassa. Ne ovat syntyneet toteuttamaan omia aatteellisia päämääriään. Sosiaalinen pääoma syntyy siinä sivussa ja auttaa osaltaan toteuttamaan myös tavoitteita. Tämä on yksi syy siihen, miksi järjestöt ja kansalaisyhteiskunta ovat tärkeitä. 


Sosiaalinen pääoma on kuitenkin ihmisille ja yhteiskunnalle tärkeätä. Kirjoittajat tiivistävät esimerkiksi, että alueilla, joissa asukkaat tekevät vapaaehtoistyötä, äänestävät ja viettävät aikaa ystävien kanssa, syntyvät lapset ovat vähemmän todennäköisesti alipainoisia, ovat vähemmän todennäköisesti koulupudokkaita ja ovat vähemmän todennäköisiä surmaajia tai tulevat surmatuiksi kuin lapset, joiden asukkaat eivät näin tee – ja tämä riippumatta siitä, ovatko lapset köyhiä vai rikkaita. Sosiaalista pääomaa kannattaa tietoisesti edistää.


Kokeneelle järjestöjohtajalle edellä olevissa ohjeissa ei ole mitään uutta. Useimmissa järjestöissä on vanhastaan toimittu niiden mukaan. Silti ohjeet saattavat olla hyvä muistutus siitä, mikä järjestötyössä on tärkeää. Vahvimmilla ovat vakaasti paikallisuuteen juurtuneet järjestöt. Se kannattaa projektisumaa toteuttavissa keskusjärjestöissä pitää mielessä.



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje