Järjestötoiminnan tietopalvelu - Sosiaalinen media ja internet


Näin käytät Twitteriä


Maija Haavisto
Finn Lectura 2009. ISBN 978-951-792-439-9

*Seuraavassa kirjaesittely, kirjoittanut Tuuli Liski

Twitter on sosiaalisen median palvelu, jossa käyttäjät viestivät keskenään lyhyillä ”tweeteillä”.  Käyttäjät myös seuraavat toistensa kirjoittelua ilmoittautumalla heidän seuraajikseen. Näin omista ja muiden ”tweeteistä” muodostuu vuorovaikutuksellinen keskustelu ja eräänlainen mikroblogi. Twitter on ollut käytössä jo muutamia vuosia mutta on jäänyt Suomessa muiden sosiaalisen median palveluiden, kuten Facebookin, jalkoihin eikä ole varsinaisesti vakiintunut viestintävälineenä. Twitteristä tuleekin yhä monelle mieleen lähinnä faneilleen viestittelevät amerikkalaisjulkkikset. Maija Haaviston teos ”Näin käytät Twitteriä” esittelee tämän vuonna 2006 julkaistun palvelun ja opastaa lukijaa sen käyttöön.  Teoksen tavoitteena on auttaa lukijaa liittämään Twitter luontevasti internetin käyttöön ja saamaan siitä irti paras mahdollinen hyöty.

Teoksessaan Haavisto antaa Twitterin uusille käyttäjille seikkaperäisen ohjeistuksen palvelun käyttämisen aloittamisesta ja varsinaisesta käytöstä.  Käsittelyssä ovat tunnusten luominen, viestien lähettäminen, käyttäjien seuraaminen, oman Twitter-sivun muokkaaminen ja toimivan seurattavien ihmisten kokonaisuuden luominen. Lukijan kannalta hyödyllistä tietoa tarjoaa myös kirjan sisältämä sanasto ja termilistaus sekä ohjeistukset Twitterin käyttäytymisetikettiin.

Käyttöohjeiden lisäksi Haavisto esittelee Twitterin hyötyjä. Twitterin tarjoamien mahdollisuuksien kirjo on laaja ja Haaviston mukaan käyttö tarjoaa hyötynäkökulmia esimerkiksi yrityksille, medialle, bloggaajille, järjestöille, poliitikoille ja opettajille. Edut kattavat muun muassa tiedonlevittämisen, mainonnan, verkostoitumisen, uutisten nopean levittämisen sekä vallitsevien trendien seuraamisen.


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje