Järjestötoiminnan tietopalvelu - Osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaisaloite tuli – missä viipyy kansanäänestys?

Leo Stranius

*Kansalaisfoorumi.net-verkkolehti, 12.11.2010

Kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta suoran demokratian edistäminen esimerkiksi kansalaisaloitteiden ja suorien kansanäänestysten järjestämisen muodossa olisi omiaan tukemaan sekä muodollista että epämuodollista kansalaistoimintaa.

Suomalaisille ja muillekin EU-kansalaisille kansalaisaloitteen mahdollisuuden tarjoaa vuoden 2009 lopussa voimaan astunut EU:n Lissabonin sopimus. Sopimuksessa oleva uusi kansalaisaloite antaa ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa suoraan EU:n politiikkaan. Aloitteen avulla vähintään miljoonalla EU-kansalaisella on mahdollisuus vaatia komissiota ryhtymään toimiin aloitteessa mainitussa asiassa. Tämä antaa kansalaisyhteiskunnalle uuden mahdollisuuden nostaa esiin heille tärkeitä kysymyksiä.

Kansalaisaloitteen lisäksi tarvittaisiin myös kansanäänestyksiä demokratian ja kansalaistoiminnan vahvistamiseksi. Sekä kansalaisaloite että kansanäänestys ovat niin kutsuttuja suoran demokratian keinoja. Niitä voidaan myös pitää kansalaisten valtaoikeuksien lisäämisen kahtena eri puolena: aloitteella kansalaiset voivat nostaa asioita politiikan agendalle, ja äänestyksellä he pääsevät päättämään niistä suoraan. On arvioitu, että kansanäänestysten käyttö lisäisi ihmisten kiinnostusta politiikkan ja toisi päätöksenteon osaksi työpaikkojen, kotien ja koulujen ruokapöytäkeskusteluja. Ihmisten tietotaso äänestettävistä kysymyksistä nousisi. Samalla kansanäänestysten järjestäminen olisi tapa kuroa yhteen vaalirahakohun myötä syntynyttä kuilua kansalaisten ja poliittisen järjestelmän välillä. Poliittisen päätöksenteon läpinäkyvyys paranisi.

Suomessa on toistaiseksi mahdollisuus vain neuvoa-antavaan kansanäänestykseen. Tätä on käytetty kuitenkin historian aikana vain kahdesti. Ensimmäisen kerran kieltolaista ja toisen kerran päätettäessä Suomen EU-jäsenyydestä.

Kansanäänestystä on vaikea vastustaa sillä perusteella, että kansaa rasitettaisiin turhaan tai ihmiset eivät osaa muodostaa kantaansa monimutkaisiin kysymyksiin. Tämä on sama asia kun kiellettäisiin kansanvalta. Demokratia ei perustu pakkoon, vaan siihen että kansalaisillä on mahdollisuus ilmaista oma tahtonsa. Poliittisen päätöksenteon yleinen hyväksyttävyys voidaan testata kansanäänestyksellä. Kyse ei ole myöskään kustannuksista. Tulevaisuudessa sähköinen etä-äänestäminen saadaan toivottavasti niin luotettavaksi ja aukottomaksi, että äänestykset voidaan tarvittaessa hoitaa verkossa.

Kansanäänestyksen vaatimuksessa ei lopulta ole kysymys siitä, onko sille olemassa juridista tarvetta. Kysymys ei pelkisty myöskään siihen, halutaanko jotain kehityskulkua vastustaa tai puolustaa. Kysymys on pikemminkin siitä, että ihmisillä tulisi olla mahdollisuus ilmaista oma kantansa poliittisista kysymyksistä, niiden muodoista ja suunnasta, ja varsinkin niistä kysymyksistä, jotka suoraan koskevat heidän elämäänsä. Kansanäänestyksen keskeinen merkitys on se, että siinä toteutuu kansalaisten suvereniteetti.

Politiikan päätöksen teon avoimmuuden, ihmisten tietoisuuden lisäämisen ja aktivoinnin lisäksi suoran vaikuttamisen mahdollisuus tekee myös onnelliseksi. Sveitsissä ollaan onnellisempia niissä kantoneissa, joissa välittömiä kanavia, kuten paikallisia kansanäänestyksiä, on enemmän. Lisäksi kansanäänestykset aktivoisivat ihmisiä toimimaan yheiskunnallisissa liikkeissä ja kansalaisjärjestöissä. Lissabonin sopimuksessa oleva kansalaisaloite on siis hyvä alku, mutta ei yksinään vielä riitä suoran demokratian edistämiseksi.

Leo Stranius
Kirjoittaja toimii Luonto-Liiton pääsihteerinä ja tutkii yhteiskunnallisia liikkeitä Tampereen yliopistossa

Lissabonin sopimuksesta lisätietoa täällä: http://europa.eu/lisbon_treaty/index_fi.htm

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje