Järjestötoiminnan tietopalvelu - Osallistuminen ja vaikuttaminen

Eurooppa-kuumetta?

Björn Wallén

*pääkirjoitus, Kansalisfoorumi.net-verkkolehti, 07.05.2009

Euroopan parlamentin vaalit järjestetään 7. kesäkuuta, joten nyt on aiheellista odottaa vaalikuumeen nousua myös Suomessa, samalla kun kevätaurinko nostattaa lämpötilaa ulkona. Mikä on tilanne? Ja mitkä ovat kansalaisjärjestöjen eväät herättää ja nostaa kansalaiskeskustelun lämpötilaa EP-vaalien alla?

Ainakin kevättalven tuulet ovat olleet aika hyytäviä: mielipidemittauksien mukaan vain noin 30 % sanoo varmasti äänestävänsä 7. kesäkuuta. Ja nuoret, jotka ovat tärkeä osa eurooppalaista tulevaisuutta, äänestävät vieläkin laiskemmin – viime EP-vaaleissa vain noin 18 % eurooppalaisista 18–25-vuotiaista käytti äänioikeuttaan.

Tämän kehnon tuloksen johdosta EU-komissio ja MTV Networks International ovat käynnistäneet Kuuleeko Eurooppa-kampanjan (www.caneuhearme.eu) jossa patistellaan nuoria äänestämään eurovaaleissa yhteisen ääniaallon avulla.

Joskus tuntuu että kaikenlaiset kansalaisten kuulemistilaisuudet järjestetään pelkästään muodon vuoksi, lumedemokratian pönkittämiseksi. Kansalaisten huudot eivät tavoita todellisia päätöksentekijöitä, koska välikäsiä on liian paljon tai tuloksia ei arvioida tarpeeksi järjestelmällisesti. Usein perspektiivi on top down, eikä bottom up, niin kuin sen pitäisi olla.

Svenska studiecentralen ja Sivistysliitto Kansalaisfoorumi ovat kuluvan vuoden aikana järjestäneet yhdessä kaksi eurooppalaista hanketta, jotka omalta osaltaan pyrkivät parantamaan kansalaisten kuulemismahdollisuuksia EU:ssa: ECC-Finland ja Going local -hankkeet. Mitä on näissä opittu EU-kiinnostuksen lisäämisen kannalta?

European Citizens´ Consultation (ECC) on yleiseurooppalainen kansalaiskeskustelu, jossa kansalaiset kaikissa 27:ssä jäsenvaltiossa miettivät Euroopan sosiaalista ja taloudellista tulevaisuutta. SSC:n ja Kansalaisfoorumin vetäjät toimivat hienosti tiiminä maaliskuun puolivälissä, kun 70 satunnaisesti valittua suomalaista todella innokkaasti keskustellen antoi 10 suositusta eteenpäin ministeri Thorsille ja eurooppalaisille kumppaneille. Ylimpänä oli huoli EU:n finanssimarkkinoiden valvonnasta sekä lisääntyneestä EU-byrokratiasta. Kaikki suositukset ovat luettavissa netissä, www.ssc.fi/files/ECC/ECC2009/ECC2009_FINLAND_FinalReport_FI.pdf

Going local on nuorille suunnattu hanke, jossa nuoret ottavat kantaa muun muassa energiakysymyksiin, maahanmuuttoon sekä nuorten omiin vaikutusmahdollisuuksiin.

Kansalaisfoorumi on järjestänyt keskustelutilaisuuksia Lahdessa ja Mikkelissä, ja SSC Raaseporissa. Bulgariassa on myös järjestetty vastaavia tilaisuuksia.

Sama vaikutelma säilyy: kun ihmiset saavat aidosti puhua ja purkaa ajatuksiaan dialogissa, Eurooppa avautuu eri tavoin kuin mielipidemittausten synkkien arvioiden kautta. Nykyinen vaalijärjestelmä kun ei yksinään riitä vaalikuumeen nostamiseksi.

Tarvitaan kansalaisia osallistavia menetelmiä nykyistä paljon enemmän, ja sekä Kansalaisfoorumi että SSC ovat tässä suhteessa kantaneet omat kortensa kekoon.  

Björn Wallén
rehtori
Svenska studiecentralen

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje