Järjestötoiminnan tietopalvelu – Osallistuminen ja vaikuttaminen

Ihminen on valtiollinen olento

Mia Hemming, 30.11.2007

*Artikkeli

Aristoteleelle ihminen on ainoana valtiollinen olento esimerkiksi mehiläisten tai muiden laumaeläinten sijaan. Vain ihmisellä on näistä puhekyky, kun laumaeläimillä on vain ääni, jolla ilmaista tuskaa ja mielihyvää. Puhekyvyllä osoitetaan korkeampia älyllisiä toimintoja, sillä ilmaistaan edullista ja haitallista, oikeaa ja väärää.

Näitä asioita eivät mehiläiset tai muut laumaeläimet mieti yhteisöissään, eivätkä ne siten osaa niitä ilmaistakaan. Näitä asioita ihmiset joutuvat miettimään järjestäessään yhteiselämäänsä ja siksi ihminen on valtiollinen olento, koska vain häntä määrittävät kyvyt miettiä edullista ja haitallista, oikeaa ja väärää. Kyseisiä kykyjä hän tarvitsee ennen kaikkea eläessään yhteisössä vertaistensa kanssa, erotuksena jyrkän hierarkkisista perhe- tai sukuyhteisöistä, joissa tavat ja toiminnat eivät niinkään ole edullisen ja haitallisen, oikean ja väärän miettimisen tulosta, vaan pikemmin perittyjä tapoja ja toimintoja, ja joissa päätöksenteko ei ole yhteistä toimintaa vaan autoritaarista.

Olentojen, jotka kykenevät hyvän ja pahan, oikean ja väärän erottamiseen, yhteisöistä tulee kaupunkivaltioita. Tällaisissa valtiollisissa yhteisöissä ihmiset ovat vertaisia keskenään ja suhteet ja toiminnat perustuvat hyvän ja pahan, oikean ja väärän erottamiseen toisin kuin sellaisissa yhteisöissä, joissa ihmisten väliset suhteet rakentuvat perityille hierarkioille ja toiminnat totutuille tavoille.

Kaupunkivaltio on sitä edeltävien yhteisöjen päämäärä, samoin kuin valtiollinen ihminen on sitä edeltävien ihmisten päämäärä. Silloin, kun ihminen vielä käytti päivänsä ruokaa etsien ja lapsia tehden tai muuten vain hekumoiden sekä taistellen reviiristä, hän ei vielä ollut valtiollinen ihminen eikä siten ollut vielä varsinaisesti inhimillinen, hän ei vielä päässyt käyttämään niitä kykyjä, jotka vasta tekevät ihmisestä inhimillisen.

Kaupunkivaltio on toki syntynyt elämän aineellisten edellytysten turvaamiseksi, mutta sen varsinainen tarkoitus ylittää aineellisten edellytysten turvaamisen. Varsinaisesti kaupunkivaltio on olemassa hyvää elämää varten eli sellaista elämää varten, jossa päivät eivät kulu pelkästään elämän aineellisten edellytysten turvaamisessa tai intohimoja toteuttaen vaan päivät kuluvat inhimillistä elämää viettäen eli ihmisen tehtävää täyttäen.

Valtion ja ihmisen päämäärä on sama

Kaupunkivaltio ja ihminen kuuluvat luonnostaan olemassa oleviin asioihin eli asioihin, joilla on jokin luonto eli päämäärä. Kun jollakin on jokin päämäärä eli jokin tarkoitus, sillä on myös toiminta, jolla tuota päämäärää kohti edetään tai millä tarkoitusta toteutetaan. Siksi sekä valtion että ihmisen tarkoitus on toiminnassa, ja parasta toimintaa valtiolle ja ihmiselle on se toiminta, jossa ne toteuttavat luontoaan eli päämääräänsä. Koska päämäärä on tarkoitus eli vastaus kysymykseen, millainen jonkin on, kun se on hyvä se jokin, niin silloin viitataan toimintaan. Kuten jokin kello on hyvä, kun se täyttää tehtävänsä eli toimii hyvin ja samoin ihmisen sekä valtion kohdalla. Ihminen ja valtio ovat hyviä, kun ne täyttävät tehtävänsä, eli toimivat hyvin.

Valtion ja ihmisen päämäärä on lopulta sama, sillä valtio on ihmisten yhteenliittymä ja valtio on tila, jossa ihminen vasta pystyy toteuttamaan varsinaista päämääräänsä. Ilman valtiota ihminen ei pystyisi tarkoitustaan täyttämään ja tuo ihmisen tarkoituksen täyttävä toiminta määrittää valtion olemassa olevaksi hyvää elämää varten eikä vain elämän turvaamista varten.

Aristoteles käsittelee valtiota ja valtiollista ihmistä sekä yhteisöjen että ihmisten päämääränä, mutta tämän jälkeen hän käsittelee valtiollisen yhteisön ja valtiollisen ihmisen päämäärää. Kun valtiollinen yhteisö on syntynyt, kun edellytykset valtiolliselle ihmiselle ovat syntyneet, niiden tulee ryhtyä toteuttamaan tarkoitustaan eli päämääräänsä, sitä, mitä varten ne ovat.

Valtio ja valtiollinen ihminen eivät lakkauta esimerkiksi perheyhteisöjä eli kotitalouksia, jotka edelleen järjestyvät erilaisin periaattein kuin valtiollinen elämä. Niissä vertaiset eivät päätä asioista keskenään, vaan siellä vallitsevat hierarkkiset suhteet ja perityt tavat. Valtiollista elämää vietetään kodin ulkopuolella ja kotia ei hallita eikä johdeta kuten valtiota. Valtio voi olla hyvä demokraattisena, mutta koti ei.