Järjestötoiminnan tietopalvelu – Osallistuminen ja vaikuttaminen
Äänestämättä jättämisestä
Seppo Niemelä, 2.1.2008
*Artikkeli
–Olen päättänyt, että en enää äänestä vaaleissa. Näin sanoi sairaanhoitajien ammattijärjestön toimihenkilö televisiossa lakonuhan aikana.
Olisiko äänestämättä jättäminen hyvä keino työntekijöiden aseman parantamiseen? Mitä tapahtuu jos suomalaiset lakkaisivat äänestämästä?
Kantin mukaan teon eettisyyttä voi tutkia kysymällä, mitä tapahtuu jos yksityinen tekoni olisi yleinen laki. Miten kävisi, jos kukaan muukaan ei äänestäisi? Jokaisen äänestämättä jättävän kannattaisi tätä kuvitella.
Suora seuraus on, että demokraattinen valtio menettäisi legitimiteettinsä ja perustelunsa. Hallinto romahtaisi. Valtatyhjiötä ei maailmassa ole, ei ainakaan pitkään. Kuka alkaisi käyttää Suomessa valtaa?
Meillä on asiasta kokemusta. Lähes viisi vuosisataa olimme osa Ruotsin valtakuntaa. Ottaisiko Ruotsi kaksi vuosisataa eroamisen jälkeen meidät uudelleen osaksi itseään?
Vähän vaikea kuvitella, mutta ehkä jokin kansainvälinen sopimus mahdollistaisi jälleenyhdistymisen. Ruotsissa sairaanhoitajien palkat ovat parempia kuin Suomesta, joten Tehynkin tavoitteet toteutuisivat.
Muitakin mahdollisuuksia on. Sadan vuoden ajan olimme Venäjän imperiumin suuriruhtinaanmaa. Venäjä voisi vaatia Leninin virheelliseen kalkylointiin perustuneen itsenäisyystunnustuksen perumista.
Palaisimme takaisin autonomiseksi osaksi suurta Venäjänmaata. Länsivallat eivät uhraisi – Paasikiven sanontaa käyttäen – ryysyistä krenatööriäkään Suomen puolustamiseksi.
Sairaanhoitajille muutos tuskin olisi eduksi. Palkat harmonisoitaisiin yleisvaltakunnalliselle tasolle, mikä romahduttaisi palkkatason.
Kolmas mahdollisuus olisi Suomi jonkinlaisena EU:n hallintoalueena. Valtaa käyttäisivät Brysselin lähettämät päälliköt.
Kun toimiva ja vakaa demokratia on yksi taloudellisen toiminnan ehdoista, yksi seuraus voisi olla teollisuuden ja talouden joukkopako Suomesta.
Bryssel yrittäisi avustaa kaikenlaisin rakennerahastoin, mutta silti kaikkien palkat laskisivat. Tämäkään ei olisi oikein hyvä sairaanhoitajille.
Leikki leikkinä. Silti Kantin moraalitestiä kannattaisi käyttää kaikkien niiden, joiden mielestä äänestäminen ei kannata. Nuorista miehistä näin ajattelee puolet, naisistakin melkein.
On merkillistä, miten veltosti tähän kansanvallan tilan hälytysmerkkiin suhtaudutaan.
Oliko Dostojevski sittenkin oikeassa, kun hänkin yhtenä monista ajatteli, että suomalaiset eivät ole valtiota muodostava kansa?
Seppo Niemelä


















