Järjestötoiminnan tietopalvelu – Kasvatus ja kasvaminen

Yhteisöllinen dialogi

Seppo Niemelä, 2.1.2008

*Artikkeli

Kansansivistyksen omaleimaisuuden ydinpiirteinä on pohjoismaisessa keskustelussa pidetty sen kiinnittymistä yhteisöihin ja toisaalta erityistä pedagogista metodia. Nimitän näin syntyvää pedagogiaa yhteisölliseksi dialogiksi.

Suomessa sitä ei ole juurikaan tietoisesti kehitetty, vaikka metodin periaatteet osataan kyllä ainakin opintokeskusten lyhytkursseilla ja erityislaatuaan varjelevissa kasanopistoissa. Varmasti myös moni kansalaisopiston opintopiiri käytännössä elää niiden mukaan.

Parhaiten kansansivistyksen aikuispedagogiikan piirteet on mielestäni tiivistänyt jo kuopatun Pohjolan kansanakatemian rehtori Arne Carlsen akatemian 30-vuotisjuhlakirjassa. Carlsen tulee keväällä 2008 Suomeen, kun VSOP ohjelma kutsuu hänet virtapiiriinsä.

Carlsenin mukaan kansansivistyksen pedagogialla on kolme peruspiirrettä. Ensiksikin pedagoginen metodi painottaa samanarvoisten keskinäistä dialogia, jonka taustana on osanottajien elämänkokemus.

Toinen periaate on usko ihmisen sivistyvyyteen. Ihmiskäsitys korostaa sitä, että jokainen voi – oikeassa ympäristössä – kehittyä koko elämänsä ajan.

Kolmas erityispiirre on tiedonkäsitys, jossa tietoa ei siirretä aktiiviselta tietäjältä passiiviselle tietämättömälle, vaan sitä luodaan yhteisessä tiedonhankintaprosessissa.

Periaatteista seuraa, ettei toiminnalle voi ennalta asettaa formaalisia tavoitteita. Kansansivistyksen opinnot ovat perusteiltaan nonformaalisia. Samalla niillä on läheinen yhteys demokratiaan ihanteena. Siinä vapaat ihmiset itsenäisesti pohtien muodostavat käsityksiä maailmasta ja tavoitteistaan.

Sivistystyön opintojen ohjaus on oppimisprosessin ohjaamisen taitoa. Opettaja voi tuoda siihen oman annettavansa. Silti oleellinen tulos ja samalla uusi tieto syntyy samanarvoisista koostuvan vertaisryhmän keskustelussa, johon jokainen tuo oman elämänkokemuksensa.

Myös Ove Korsgaard tiivistää äskeisessä kirjoituksessaan, että kansansivistyksen pedagogian itseymmärryksen keskeisiä asioita ovat vuorovaikutus, yhteistyö, keskustelu ja dialogi.

Yhteisöllinen dialogi on mielestäni yksi kansansivistyksen arvokkaista perinnöistä ja se tulisi ottaa tietoisen kehitystyön kohteeksi. Perinnöllä olisi annettavaa myös keskusteluun siitä, voiko sosiaalista pääomaa oppia. Sivistyminen ei ole vain yksilöllinen, vaan myös sosiaalinen ja samalla demokraattinen prosessi.