Järjestötoiminnan tietopalvelu – Kasvatus ja kasvaminen

Vapaus ja sivistys

Seppo Niemelä, 2.1.2008

*Artikkeli

Vapaudella on erityinen asema sivistyksessä. Perimmiltään vapaan sivistystyön vapaudella tarkoitetaan vapautta valtiosta. Sivistystyö etsii itse tehtävänsä. Sillä on yhteiskunnassa vähän samantapainen autonominen asema kuin tieteellä tai yliopistolla.

Yksi perustelu liittyy sivistystyön tehtävään aktiivisen ja demokraattisen kansalaisen kasvatuksessa. Olisi kornia, jos Vanhasen ensimmäinen hallitus olisi päättänyt, mitä kokoomusta lähellä olevan Kansion pitää opettaa. Tai toinen hallitus, mitä Työväen sivistysliiton pitäisi tehdä.

Demokratian vahvuus on, että kaikki kukat saavat kukkia. Valtio rahoittaa toimintaa väljien puitelakien mukaisesti. Tämä on maailmanmitassakin erikoisuus, johon vain kypsät demokratiat kykenevät.

Vapaan sivistysyön vapaus menee kuitenkin tätäkin pidemmälle, osallistuvan opiskelijan asemaan asti. Esimerkiksi opintokerhon ideaan kuuluu, että osanottajilla on vapaus päättää lähes kaikesta aina aihevalintaan, oppimisen sisältöihin, menetelmiin, tutustumiskohteisiin ja työtapoihin asti.

Kansansivistyksen klassikot korostivat sitä, että sivistyksen pedagogiikalle tärkeän dialogin ja koko sivistyksen prosessin tulee edetä vapauden hengessä. Se edellyttää kunnioittavaa suhdetta myös opettajan ja oppilaan välillä.

Mikä lie alkuperäinen sana ollutkin, Pauli Siljaner on löytänyt hauskan ilmaisun kuvaamaan Grundtvigin käsitystä. Hänen mukaansa kansanopiston opettajan on hylättävä kaikki ”herranoikut”. Oppijan on tunnettava itsensä vuorovaikutuksen osapuolena arvostetuksi ja vapaaksi.

Ruotsalainen Bengt Gustavsson sanoo kirjassa Bildning i vår tid, että vapaus sisältyy jo ajatukseen dialogista. Se näet edellyttää ihmisen tunnustamista suvereeniksi yksilöksi, jolla on kyky vapaasti muodostaa oma käsitys asioista ja ottaa kantaa niihin sekä kyky tehdä päätöksiä ja toimia.

Vapaus on tärkeä sana myös suomalaisilla sivistytysajattelijoilla. Ehkä parhaiten sen on kuvannut kansansivistyksen isä, J. V. Snellman puhumalla myönteisesti ”epäilyn syntiinlankeemuksesta”. Oma ajattelu kehittyy niin, että opetettu asetetaan kriittiseen testiin. Sivistymiseen sisältyy oleellisena osana kritiikin mahdollisuus.

Paasailin eräässä kansainvälisessä seminaarissa pohjoismaisen kansansivistyksen vapaudesta. Saksalainen kysyjä pudotti minut polvilleen kysymällä, mitä tehdä, jos osanottajat käyttävät vapauttaan vaikkapa rasistisiin tarkoituksiin. Vastaukseni osoitti lähinnä hölmistymistä.

Todellakin, mitä opettaja tekee, jos hänen vapaan sivistystyön oppilaansa käyttää vapauttaan laittomiin tarkoituksiin, vaikkapa juuri rasismin tai terrorismin kehittelemiseen.

Tässä kai tarvitaan opettajan kypsyyttä. Hänen pitää osata nähdä, onko kyseessä nuoren mielen kapinointi, joka vertaisten keskustelussa korjaantuu ajan mukana laillisille poluille? Vai onko kyseessä paatunut rikollisuus, johon pitää suhtautua asianmukaisesti? Vai onko kyseessä mielen järkkyminen, jossa henkilö tulee ohjata terapiaan?

Demokratian ydin on ajatuksen ja ilmaisun vapaus ja niitä käyttävä vapaa kansalainen. Vapaan sivistystyön kunniakas tehtävä on paitsi arvostaa sitä myös noudattaa sitä omassa toiminnassaan.