Järjestötoiminnan tietopalvelu – Kasvatus ja kasvaminen

Sivistystyön haasteita: yhdenvertaisuus

Seppo Niemelä, 13.1.2008

*Artikkeli

Ihmisten yhdenvertaisuus on niitä asioita, joiden juuret ovat kaukana aina uskontojen syntyä myöten, mutta josta on tullut tosiasia vasta parin viime vuosisadan ja etenkin toisen maailmansodan jälkeen. Tärkeä virstanpylväs oli YK:n ihmisoikeuksien julistus ja sen rinnakkaiset sopimukset esimerkiksi lasten oikeuksista. Yhdenvertaisuus on myös Euroopan unionin ja neuvoston periaate.

Suomen perustuslaki ei jätä mitään arvailujen varaan. Se sisältää kuudennessa pykälässään selvän syrjinnän kiellon:  ”ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”.

Muu lainsäädäntö on yritetty saada tämän kanssa sopusointuun. Erityisessä asemassa on osana EU-harmonisointia säädetty ja nyt uusittavana oleva yhdenvertaisuuslaki. Yhdenvertaisuutta myös seurataan; esimerkiksi YK ja Euroopan neuvosto tekevät säännöllisin väliajoin tarkastuksia. Suomi saa tuskallisen paljon huomautuksia. Meillä on paljon niin sanotusti vanhoja, edelleen huonosti ratkaistuja ongelmia. Muuttoliike ja monikulttuuristuminen synnyttävät uusia.

Toteutumattomista oikeuksista tekemäni selvityksen pohjalta syrjittyjä ihmisiä edustavat järjestöt näkevät monia tiedon puutteeseen, vääriin tietoihin ja etenkin asenteisiin liittyviä ongelmia. Monen muun ohella nämä ovat haaste vapaalle sivistystyölle, jonka tarkoituspykälään kuuluu tasa-arvoisuuden, kansanvaltaisuuden ja moniarvoisuuden edistäminen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Sivistystyö voisi ensinnäkin paljon nykyistä tehokkaammin olla mukana välittämässä tietoa yhdenvertaisuudesta ja sen ongelmista. Tuskinpa kovinkaan moni suomalainen on tietoinen perustuslain määräyksistä tai yhdenvertaisuudesta, tasa-arvolaista jne.

Yhtä lailla tiedon puutetta on yhdenvertaisuuden ongelmista, on sitten  kyse vanhoista vähemmistöistämme saamelaisista ja romaneista, lapsista tai vanhuksista, vammaisista, pitkäaikaissairaista, maahanmuuttajista, seksuaali- ka sukupuolivähemmistöistä jne. Näissä olisi hyvä kehitellä erityisiä tiedotuskampanjoita.

Vielä suurempi sivistystyön panos voisi olla ns. asennekasvatuksessa. Se vaatisi oman teoriansa kehittelemistä. Asenteet eivät muutu opettamalla tai komentamalla, päin vastoin. Oikeastaan ainoa tapa todella vaikuttaa asenteisiin on vuorovaikutus, dialogi ja niiden mukana kasvava toinen toisensa tunteminen ja luottamus. Tässä tarvitaan henkisen pääoman lisäksi sosiaalista pääomaa.

Vuorovaikutus ja dialogi ovat sivistystyön ominta alaa. Tulisi aivan erityisesti järjestää tilanteita, joissa syrjinnän kohteet ja pääväestö voisivat olla vuorovaikutuksessa ja oppia tuntemaan toisensa. Perustuslain ja yhdenvertaisuuslain kaikki syrjintäperusteet tarjoavat tehtävää.

Uskoisin, että tämä on tärkein  keino ehkäistä monikulttuurisuudesta syntyviä ongelmia. Tarvitaan tietoa periaatteista, joilla yhdenvertaisuus Suomessa toimii. Yhtä hyvin tarvitaan tilanteita, joissa uudet suomalaiset voivat keskustella vanhojen kanssa siitä, miten elämä Suomessa tulisi järjestää. Tulisi tukea sekä kulttuurien omaa että niiden vuorovaikutuksen kehittymistä. Näen tässä sivistystyön lähivuosien valtavan suuren tehtävän, myös demokratian kannalta.   

Yhdenvertaisuus on haaste kaikille sivistystyön työmuodoille. Järjestöpohjaiset opintokeskukset ja kansanopistot ovat erityisasemassa, mutta yhtä hyvin kunnalliset kansalais- ja työväenopistot, joiden kautta sanoma tavoittaa koko maan sen etäisintä kolkkaa myöten.

Seppo Niemelä