Järjestötoiminnan tietopalvelu – Kasvatus ja kasvaminen


Puhtia kansalaiskasvatukseen

Pääkirjoitus, Kansalaisfoorumin.net-verkkolehti, 2.1.2006
Aaro Harju


Osallistuva, aktiivinen kansalaisuus toteutuu parhaiten, kun kansalaiskasvatus nivoutuu osaksi oppimista koko ihmisen elämänkaaren ajan elinikäisen oppimisen periaatteen hengessä. Tässä työssä tarvitaan kotien, koulujen/oppilaitosten ja lähiyhteisöjen tiivistä yhteistyötä.

Suomessa on kattava ja korkeatasoinen opetustoimi varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta korkea-asteen koulutukseen ja aikuiskasvatukseen. Päivähoidon, koulujen ja oppilaitosten rooli on näin erittäin keskeinen aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamisessa ja kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen lisäämisessä.


Euroopan tasolla alettiin kiinnittää 1990-luvun lopulla huomiota nuorten osaamiseen ja kiinnostukseen yhteiskunnallisista asioista ja demokratiasta. Euroopan neuvoston yhtenä prioriteettina on ollut vuodesta 1997 lähtien kasvatus demokraattiseen kansalaisuuteen ja ihmisoikeuksien koulutus.


Suomi on seurannut eurooppalaisia linjauksia ja vahvistanut aktiivisen ja osallistuvan kansalaisuuden opetusta peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten opetuksessa. Tietojen opetuksessa ei olekaan mitään vikaan. Ongelma on, että suomalaiset nuoret eivät ole motivoituneita osallistumaan ja vaikuttamaan.


Eräs, mutta vain yksi vastaus löytyy kouluista. Tutkijoiden (mm. Suutarinen et al. 2001) mukaan oppilaiden vaikutusmahdollisuudet peruskouluissa ovat yleisesti ottaen vähäiset ja oppilaat osallistuvat pohjoismaisen mittapuun mukaan varsin vähän oppilaskuntatoimintaan ja koulun päätöksentekoon. Koulutyö tuottaa hyviä oppimistuloksia mutta ei valmenna eikä kannusta kansalais- eikä yhteiskunnalliseen toimintaan.


Opetuksen lisäämisen sijasta koulujen toimintakulttuuri nouseekin avainasemaan. Koska aktiivinen ja osallistuva kansalaisuus opitaan ennen muuta käytännön tilanteissa ja harjoituksen kautta, koko koulutyön organisoinnilla on merkitystä oppimistulosten kannalta. Koulujen toimintakulttuuria tulee muuttaa niin, että se on oppilaiden osallistumista kannustavaa ja osallisuutta tukevaa. Tietoja voi opettaa oppitunnilla, ja jonkin verran taitoja, mutta arvot, asenne ja pääosin taidot harjaantuvat ja sisäistyvät oppituntien ulkopuolella, käytännön koulutyön arjessa.


Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa haasteet ovat poikkeuksellisen suuret. Tämän kouluasteen nuoret ovat erityisen passiivisia osallistumaan ja vaikuttamaan. Siksi ammatillisessa koulutuksessa tulee ryhtyä erityistoimiin kansalaiskasvatuksen saamiseksi läpäisevänä periaatteena mukaan oppilaitosten opetukseen.


Ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa on myös mahdollisuus lisätä kansalaiseksi kasvamisen opetusta ja harjoittelua. Insinööriksi tai sairaanhoitajaksi tai juristiksi opiskelevalle tekee hyvää paneutua myös kansalaisena toimimiseen ja kasvamiseen.

Vapaa sivistystyö on kasvattanut perinteisesti suomalaisia aktiiviseen ja osallistuvaan kansalaisuuteen. Vapaan sivistystyön oppilaitokset, ennen muuta kansanopistot, kansalaisopistot ja opintokeskukset voivat silti tehostaa toimintaansa tällä saralla. Oppilaitoksissa on tyydytty tarjoamaan koulutusta teemoista, joille on löytynyt helposti osanottajia. Haasteellisempaa kansalaiskasvatusta on kartettu. Nyt on aika muuttaa suuntaa.


Kansalais- ja järjestötoiminta jalostaa itsessään ihmisiä kansalaisina. Toiminnassa mukana oleminen antaa sellaisia valmiuksia ja muokkaa sellaista asennetta, että ihminen luonnostaan aktivoituu myös muulla tavoin. Kansalais- ja järjestötoimijat voivat kuitenkin parantaa omaa toimintakulttuuriaan sillä, että he pitävät tietoisesti esillä aktiivisen ja osallistuvan kansalaisuuden näkökulmaa arvona ja asenteena toiminnan ja harrastamisen lomassa. Miellyttävän yhdessäolon, taitojen kartuttamisen ja yhteisen tekemisen ohella on helppo jalostaa myös kansalaisuuden asennetta ja taitoja.


Miksi aktiivinen ja osallistuva kansalaisuus on sitten niin tärkeä, että sitä pitää opettaa ja kasvattaa kaikilla opetusasteilla? Demokraattisen suomalaisen yhteiskunnan vuoksi. Demokratia ei säily elleivät kansalaiset osaa toimia ja halua vaikuttaa. Demokratian puolustus ja jalostaminen vaatii aktiivisia ja osaavia kansalaisia.



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje