Järjestötoiminnan tietopalvelu - kasvatus ja kasvaminen

Aikuiskasvatus luo osallisuutta ja yhteisöllisyyttä


Paula Kuusipalo

*Kansalaisfoorumi.net-verkkolehti, 12.10.2009

kuva / Kuusipalo.jpgAikuiskasvatus- ja sivistystoiminta ovat olleet tärkeitä pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja demokratian rakennusprosessissa. Sivistys on demokratian ja yhteiskuntarauhan edellytys, vakaa perusta, joka turvaa jokaiselle mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään.

Suomalaista demokratiaa on rakennettu alusta asti sivistystoiminnan kautta ja pidetty tärkeänä kaikkien kansalaisten oikeutta sivistykseen, mikä on osaltaan ohjannut suomalaisia väkivaltaisten ja sekasortoistenkin ajanjaksojen halki.

Aikuisten opiskelumahdollisuuksia ja omaehtoista koulutusta tarjoavat oppilaitokset muodostavat kattavan verkoston, kansalaisjärjestöjen ja kirjastojen täydentämänä kaikkialle ulottuvan rihmaston, joka kokoaa aikuisia yhteisten opintojen ääreen päivin ja illoin. Paitsi oppimisen sisältö, tärkeätä on myös yhteisen mielenkiinnon kohteen jakavien ihmisten välinen vuorovaikutus, joka parhaimmillaan luo yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä erilaisten ihmisten välille. Omaehtoisen koulutuksen yksi keskeinen toimintaperiaate on vapaa hakeutumisoikeus, ilman pääsyvaatimuksia, jolloin ryhmiin valikoituu ihmisiä henkilökohtaisen kiinnostuksen, ei aiemman koulutustaustan tai aseman perusteella.

Aikuiskoulutus ja sivistystoiminta saavat merkityksen aikuisen elämässä joko toimeentulon, tutkintojen ja ammattitaidon kohentamisen, tai persoonan kehittämisen ja henkilökohtaisen kasvun näkökulmista. EU komission aikuiskasvatusosaston johtaja, Marta Ferreira käytti Työväen sivistysliiton 90-vuotisjuhlissa sanaparia ”lifelong earning-lifelong learning” kuvaamaan tätä jakoa. Jokaiselle aikuiselle toimeentulon hankkiminen on etusijalla, mutta ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkeätä on myös oppimisen ilon ja halun säilyttäminen koko elämän ajan.

Vapaus, autonomia, on oleellinen aikuisuuden piirre, joka syntyy osallisuuden ja osallistumisen kokemuksesta ja kyvystä itsenäisesti vastata omasta toimeentulostaan. Vapaus syntyy myös itsensä tuntemisesta, omien ja kanssaihmisten rajojen tunnistamisesta ja kunnioittamisesta, joka kehittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Oppimisen voi kokea elämänpituisena (life-long) pakkona tai elämänlaajuisena (life-wide) mahdollisuutena avartaa omaa maailmankuvaa ja ymmärrystä. Useimmilla aikuisilla on kokemusta opiskelun erilaisista merkityksistä, pätevyyksien, elämyksien tai sosiaalisten kontaktien muodossa.

Opiskelulla ja opintotoiminnalla on edelleen tehtävänään monenlaisia yhteiskunnallisia tehtäviä Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopassa, maailmassa. Ilman kriittistä tarkastelua ja arvokeskustelua on vaarana, että opintotoiminnan monitahoisia merkityksiä ei ymmärretä tai niitä väheksytään. Toiminnasta ei ole riittävästi tutkimustietoa eikä systemaattisia seuranta- tai tilastotietoja päätöksenteon tueksi.

Nykyinen rahoitusjärjestelmä pakottaa oppilaitokset ja koulutuksen järjestäjät kilpailemaan suoritteista varmistaen itselleen ja toiminnalleen siten jatkuvuuden. Kilpailu on johtanut yhteistyön vähenemiseen ja yksisilmäiseen oman edun tavoitteluun, joka puolestaan on heikentänyt yhteistä edunvalvontaa ja kehittämistyötä. Vapaan sivistystyön ja koko aikuiskoulutuskentän yhtenäisyyttä tarvittaisiin viestimään poliitikoille, talouselämälle ja vaikuttajille toiminnan merkityksistä. Yhteinen tahto tarvittaisiin viemään viestiä sivistystoiminnan yhteiskunnallisesti tärkeistä tehtävistä ja roolista sekä kehittämään toimintamalleja nykypäivän ajankohtaisiin haasteisiin.

Aikuiskoulutus ja sivistystoiminta tulisi nähdä myös ennakoivana ja eheyttävänä yhteiskuntaa uhkaavien häiriöiden, yhteisöllisyyden hajoamisen, juurettomuudesta ja huono-osaisuudesta seuraavien elintapasairauksien, päihteiden väärinkäytön ja väkivallan ehkäisyssä. Aikuiskoulutuksella voisi olla nykyistä tiedostetumpi ja merkittävämpi rooli osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäjänä pirstaloituvassa globaalissa nykymaailmassa. Todellinen koulutuksenjärjestäjien haaste on tavoittaa ihmiset, joiden elämässä opiskelu ja elinikäinen oppiminen eivät vielä tarjoa minkäänlaista realistista vaihtoehtoa.

Paula Kuusipalo
projektipäällikkö
Sisäasiaiministeriö

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje