Järjestötoiminnan tietopalvelu – Kasvatus ja kasvaminen


Julkiset koulutusmenot

16.2.2007


Julkiset koulutusmenot ovat yli kymmenkertaistuneet 50 vuodessa. Kun ne olivat 1951 0,5 miljardia euroa, ne olivat 2003 n. 5,8 miljardia euroa.


Väestön ikääntymisen ennakoidaan vähentävän koulutuksen osuutta menoista. EU:n komissio arvioi, että Suomen koulutukseen käyttämä osuus bruttokansantuotteesta laskisi 5,4 prosenttiin lähivuosikymmeninä, kun se nykyisin on noin 5,8 prosenttia, millä Suomi sijoittuu OECD:n koulutusmenovertailussa keskikastiin. Ennustamista vaikeuttaa se, että toisaalta koulutusaste nousee, mikä kasvattaa menoja.


Lähde: Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen raportti ”Suomen koulutusmenojen kehitys 1900-luvulla ja tulevaisuudessa”


Tulosta sivu