Järjestötoiminnan tietopalvelu – Kansalaisyhteiskunta

Kansalaisyhteiskunnan valistusfilosofiset lähtökohdat

Aaro Harju, 18.4.2005

*Artikkeli

Kansalaisyhteiskunta tuli tarkoittamaan 1600-luvulla poliittisen yhteiskunnan erityistä muotoa, sellaista jossa yksilöiden oikeudet saavuttivat etusijan kaiken muun yli. Tämä kansalaisyhteiskunnan käsitys nousi esiin voimallisimmin John Locken kirjoituksissa, ja se muodosti myöhemmän ajattelun pohjan kansalaisyhteiskunnasta ja demokratiasta.

Locke erotti kansalaisyhteiskunnan sekä luonnon valtiosta että poliittisesta yhteiskunnasta. Yleisellä tasolla Locke piti kiinni näkemyksestä, että kansalaisyhteiskunta syntyy, kun ihmiset, jotka omaavat luonnollisen oikeuden elämään, vapauteen ja omaisuuteen, kokoontuvat yhteen, allekirjoittavat sopimuksen ja muodostavat yhteisen julkisen auktoriteetin. Kun kansalaisyhteiskunta oli muodostettu ja varustettu julkisella auktoriteetilla vapaaehtoisen sopimuksen kautta, sillä oli oikeus saattaa voimaan lait ja hallinnoida niitä. Lakeja tarvittiin turvaamaan ihmisten luonnolliset oikeudet. (Cohen & Arato 1992, 88; Mahajan 2003, 169)

Locke asetti vastakkain tällaisen kansalaisyhteiskunnan luonnon valtion kanssa. Luonnon valtiossa ihmisillä oli yhtäläiset oikeudet, mutta siellä ei ollut laillista auktoriteettia, joka saattoi puolustaa näitä oikeuksia ja rangaista niiden rikkojia. Tällaista valtiota Locke ei voinut ajatella. (Mahajan 2003, 169)

Locke käytti myös käsitettä poliittinen yhteiskunta, jolle lain läsnäolo ja hallitseminen lain mukaan muodostivat kollektiivisen perustan. Julkisesti tunnustetun poliittisen suvereniteetin olemassaolo, joka perustui lakiin ja sisälsi mekanismin rangaista lain vastustajia, oli Lockelle minimiehto kansalaisyhteiskunnan olemassaololle. Sellaisenaan se oli kuitenkin riittämätön ehto. Kansalaisyhteiskunta muodostui vasta, kun laki takasi kansalaisten oikeuden elämään, vapauteen ja omaisuuteen. Toisin sanoen yksilöiden luonnollisten oikeuksien tunnustaminen ja suojeleminen muuttivat poliittisen systeemin kansalaisyhteiskunnaksi. Jean-Jacques Rousseau väitti, että tämä siirtymä tuotti merkittävän muutoksen ihmisessä. Se pani oikeuden johtamisen sääntönä vaiston paikalle ja antoi ihmisten toiminnalle moraalisen laadun, joka heiltä aikaisemmin puuttui. (Mahajan 2003, 169 - 170)

Näin ymmärrettynä kansalaisyhteiskunta oli erityinen poliittisen yhteiskunnan muoto, jossa yksilöiden oikeudet saivat etusijan kaiken muun yläpuolella. Tämä periaate erotti kansalaisyhteiskunnan muista poliittisen yhteiskunnan, kollektiivisten rakenteiden, yhteisöllisten instituutioiden ja yhdistysten muodoista. Koska kansalaisyhteiskunta perustui yksilöllisten oikeuksien periaatteeseen, se ei ollut Locken mukaan täysin valtion ulkopuolella eikä yrittänyt vähentää valtion valtaa. Kansalaisyhteiskunnan olemassaolo päinvastoin ilmaisi modernin demokraattisen valtion muodostumisen. Kun kansalaisyhteiskunta tarkoitti kollektiivista rakennetta, joka vaali yksilöllisiä oikeuksia ja laillisesti suojeli jäsentensä vapautta, se symboloi ehtoa, joka oli Locken ajattelun mukaan välttämätön demokraattisen valtion olemassaololle. (Mahajan 2003, 170)

Montesquieu loi puolestaan perustan ajatukselle kansalaisyhteiskunnan ja valtion erosta, joka oli ollut vieras antiikin yhteiskunta-ajattelijoille. Hän haki tasapainoa keskeisen voiman eli valtion ja vakiintuneiden oikeuksien kokonaisuuden eli kansalaisyhteiskunnan välillä. (Taylor 2003, 51)

Montesquieun ajatusten kautta saamme kuvan yhteiskunnasta, jonka raamit valtio määritteli, mutta jossa valta jakaantui monien itsenäisten toimijoiden kesken. Kansalaisyhteiskunnan itsenäiset yksiköt ja toimijat olivat Montesquieulle tärkeitä, mutta ei siksi, että ne muodostivat epäpoliittisen yhteiskunnallisen sfäärin, vaan siksi, että ne loivat perustan vallan hajauttamiselle ja diversiteetille poliittisen systeemin sisällä. Itsenäiset yhdistykset toimivat poliittisen rakenteen ulkopuolella, joka oli yhdistysten päätarkoitus, mutta niiden piti kyetä toimimaan myös poliittisen systeemin sisällä. Tämä turvasi Montesquieun mukaan poliittisen järjestelmän ”terveyden”. (Taylor 2003, 59)

Kansalaisyhteiskunnan poliittinen käsite artikuloitiin näin liberalismin läntisessä poliittisessa teoriassa. Sen kahdesta päätraditiota toinen juontuu Lockesta ja toinen Montesquieusta. Molemmat etsivät tapoja rajoittaa absoluuttisen valtion mahdollista despotismia. Locken metaforassa yhteiskunta oli olemassa ennen hallitusta, ja yksilöt elivät esipoliittisessa yhteisössä luonnonlain alla. Enimmäkseen he työskentelivät yhdessä ja kunnioittivat toistensa oikeuksia, mutta he ymmärsivät tarpeen yhteiselle tuomiovallalle ja hallitukselle suojelemaan itseään lain ja sopimusten rikkojilta. Siksi kansalaiset sopivat keskenään hallituksesta, joka oli vastuullinen heille itselleen ja säilyttivät itsellään oikeudet vaihtaa hallitusta, jos se ei noudattanut kansalaisten tahtoa. Tästä metaforasta syntyivät mielikuvat itseohjautuvasta yhteiskunnasta, rajoitetusta valtiosta ja kansalaisyhteiskunnasta valtion vallan vastapainona. (Elliott 2003, 5; Taylor 2003, 49-51; Cohen & Arato 1992, 88-89)