Järjestötoiminnan tietopalvelu – Kansalaisyhteiskunta

Globaali kansalaisyhteiskunta

– Vastaus sodan ongelmaan

Mary Kaldor
Like 2005

*seuraavassa kirjaesittely, kirjoittanut Sari Kuvaja

Sodat suurin uhka globaalille kansalaisyhteiskunnalle

Yhteiskuntatieteilijä Mary Kaldor on akateemisen uransa ohessa toiminut aktiivisesti kansalaisjärjestöissä, erityisesti rauhanliikkeessä. Hän on vieraillut Suomessa useaan otteeseen, muun muassa alustajana vuonna 2005 järjestetyssä Etyk/Etyjin 30-vuotisjuhlaseminaarissa. Globaali kansalaisyhteiskunta, jonka englanninkielinen alkuperäisversio ilmestyi vuonna 2003 nimellä Global Civil Society, on jatkoa hänen vuonna 2001 suomeksi julkaistulle teokselleen Uudet ja vanhat sodat.

Kaldor esittelee viisi kansalaisyhteiskunnan tulkintaa, joista kaksi, societas civilis sekä Hegelin ja Marxin käsityksiin nojaava tulkinta, pohjustavat ja osittain vaikuttavat myös nykyisiin tulkintoihin. Kaldorin kansalaisaktivistien versioksi kutsuma näkemys edellyttää oikeusvaltion olemassaoloa, mutta vaatii sekä valtiovallan rajoittamista että vallan uusjakoa. Ylikansallisella tasolla on globaali tila, jossa vaikuttavat globaalit liikkeet ja järjestöt, kuten ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöt sekä Seattlen, Prahan ja Genovan mielenosoittajat. Siellä vaikuttavat myös kansainväliset tiedotusvälineet, jotka raportoivat liikkeiden toiminnasta ja toimivat osittain niiden näyttämönä.

Uusliberaali versio on politiikan markkinapaikka, jossa kansalaisyhteiskunta koostuu järjestöistä, voittoa tavoittelemattomasta kolmannesta sektorista, joka tarjoaa palveluja, joihin valtiolla ei enää ole varaa. Kansalaisyhteiskunta on sosiaalinen ja poliittinen vastine talouden globalisaatioprosessille. Humanitaariset järjestöt tarjoavat turvaverkkoja yksityistämisstrategioiden uhreille.

Postmodernissa tulkinnassa yhteiskunnalliset liikkeet ovat vain yksi osa kansalaisyhteiskuntaa. Kansallisen ja uskonnollisen identiteetin merkitystä ei pidä unohtaa: postmoderni kansalaisyhteiskunta edellyttää moninaisten identiteettien samanaikaisuutta, kun taas aktivistit korostavat kosmopoliittisen identiteetin merkitystä. Postmodernisteille globaali kansalaisyhteiskunta tarkoittaa keskenään kilpailevia aatteita; erilaisten verkostojen kautta muodostuu monia samanaikaisia globaaleja kansalaisyhteiskuntia.

Kaldorin oma tulkinta sisältää elementtejä kaikista versioista, mutta on hänen itsensä mielestä – ainakin normatiivisesta näkökulmasta – lähinnä aktivistien versiota. Kyse on poliittisesta emansipaatiosta, siitä, että globalisaation avulla sodan demokratiaa rajoittavasta uhasta voidaan päästä eroon. Mutta vain voidaan, sillä globalisaatioon liittyy myös kääntöpuolia: kasvavaa eriarvoistumista, turvattomuutta ja uusia väkivallan muotoja. Globalisaatio pitää siis demokratisoida.

Kaldorin mukaan 1990-luvulla globaalia kansalaisyhteiskuntaa dominoivat maltilliset yhteiskunnalliset liikkeet sekä nationalistiset ja fundamentalistiset liikkeet. Uusliberaali ja postmoderni tulkinta globaalista kansalaisyhteiskunnasta olivat vahvoilla. Globalisaation vastaisen liikehdinnän lisääntyminen vuosituhannen loppupuolella vahvisti aktivistien version mukaista kansalaisyhteiskuntaa. Samaan suuntaan vaikutti myös syyskuun 11. päivän tapahtumat vuonna 2001.

Kaldorin mukaan maailma tarvitsee utopioita, mutta hän kutsuu tavoitetilaa mieluummin horisontiksi, ennalta määrittelemättömäksi suunnaksi. Kansalaisyhteiskunta on prosessi, ei päätepiste, ja prosessista käydään jatkuvaa, välillä kiivastakin keskustelua. Lähtökohtana on yksilönvapaus, jota edellyttää sekä poliittinen että taloudellinen emansipaatio.

Kirjan loppuosassa Kaldor tarkastelee globaalia kansalaisyhteiskuntaa kehittyvän globaalihallinnon näkökulmasta. Hän ei kaipaa maailmanvaltiota, vaan yhteisiä sääntöjä. Niitä tarvitaan kansainvälisille organisaatioille, paikallis- ja aluehallinnolle sekä valtioille, joilla on osittain päällekkäistä toimivaltaa. Lisäksi tarvitaan keinoja ja kanavia, joilla kansalaiset voivat vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin tilanteessa, jossa suuri osa päätöksistä tehdään muualla kuin valtioiden tasolla. Globaali kansalaisyhteiskunta ei kuitenkaan voi väittää edustavansa ihmisiä siten kuin virallisesti vaalien kautta valitut valtioiden edustajat. Mutta demokratia on muutakin kuin edustuksellisuutta: se on julkista keskustelua, vaikuttamista ja harkintaa, Kaldor muistuttaa. Globaali kansalaisyhteiskunta tarjoaa vaihtoehtoisen tien ihmisten, ei vain valtioiden intressien, esiin nostamiselle ja huolenaiheiden esittämiselle.

Kaldorin mielestä globaalin kansalaisyhteiskunnan mahdollisuus riippuu hyvin pitkälti siitä, miten ja kuka kontrolloi sodankäyntiä. Avoin keskustelu on mahdollista vain turvallisissa olosuhteissa. Sotien hillitsemisen mahdollisuus aukeaa humanitaarisen oikeuden ja ihmisoikeuslainsäädännön laajentamisen ja käyttöönoton kautta.