Järjestötoiminnan tietopalvelu – Johtaminen ja ohjaaminen

Strategian ja strategisen informaation tutkimushorisontteja

Case Valtiovarainministeriö

Seppo Määttä

Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja, Sarja/Series A-2:2005

*seuraavassa kirjaesittely, kirjoittanut Sari Kuvaja

Herkistymistä valtionvarainministeriössä

Valtiovarainministeriö on asiantuntijaorganisaatio, jonka keskeiset prosessit liittyvät tietoon, sen hankkimiseen, prosessointiin ja jakeluun. Viitisen vuotta sitten ministeriössä alettiin arvioida käytössä olevia strategioita ja toimintatapoja, ja tähän prosessiin linkittyy myös Seppo Määtän väitöskirjatutkimus. Hänen tavoitteenaan oli selvittää, miten valtionvarainministeriössä toimivat ihmiset yksilöinä ja ryhminä tulkitsevat strategian ja strategisen ohjausinformaation luonteen. Tutkimustaan varten Määttä haastatteli ministeriön johtoon kuuluvia ja muita avainhenkilöitä sekä keräsi aineistoa havainnoimalla sellaisia ministeriön johtoryhmäkokouksia, joissa strategia ja strateginen ohjausinformaatio olivat jollakin tavalla esillä.

Tutkimuksen teoreettinen tausta on liiketaloustieteellinen. Määttä erittelee liiketaloustieteen tulkintahorisontteja, jotka kuvaavat strategioihin ja niiden toteuttamiseen liittyviä mahdollisia maailmoja. Horisonttien näkökulmat vaihtelevat. Jos tulkintahorisontti on rationaalis-analyyttinen, näkökulmana on se, miten asioita pystytään hallinnoimaan ja selittämään. Näkökulma ei kuitenkaan sisällä inhimillis-sosiaalista ulottuvuutta eikä auta selittämään tai ymmärtämään tekemisen tai tekijöiden motiiveja.

Holistisen ihmiskäsityksen horisontissa analysoidaan ihmisen olemassaolon struktuuria ja yksilön merkitystä. Nyt mukaan tuodaan tekijät ja heidän tulkintansa strategiasta. Organisatoris-sosiaalinen horisontti avaa strategiaan liittyviä yhteisöllisiä tulkintoja ja uskomusrakenteita ja auttaa näin ymmärtämään organisaation monimutkaisia käytännön tilanteita.

Määtän mukaan valtionvarainministeriössä on mekanismeja, jotka ylläpitävät rationaalis-analyyttistä lähestymistapaa. Se näkyy muun muassa konsensushakuisena ryhmäajatteluna sekä asioiden johtamisena sen sijaan, että johdettaisiin ihmisiä. Määtän mukaan lähestymistapa on tyypillinen tietointensiivisille asiantuntijaorganisaatioille. Organisaation käytännöt ovat hioutuneet pitkien aikojen kuluessa niin vahvoiksi, että niitä pidetään lähes itsestään selvinä.

Tekijöiden tasolla Määttä havaitsi myös henkilökohtaisia tulkintoja asioista, tulkintoja, jotka vaikuttivat osaltaan siihen, miten yksilöt toteuttivat strategiaa ja tulkitsivat strategista informaatiota. Ryhmätasolla noudatettiin pitkälti organisaatiotason ylläpitämiä oletuksia: ryhmissä toimivien ihmisten oletetaan toimivan ”lojaalin sotilaan tavoin”. Vaikka jotkut saattavat ajatella toisin kuin enemmistö, ryhmätasolla poikkeuksia on vaikea tunnistaa. Organisaatiossa, jossa odotetaan, jopa edellytetään yksiäänisyyttä, moniäänisyyttä ei hevin mielletä mahdollisuudeksi.

Valtiovarainministeriötä ei ole yleensä haastettu pohtimaan omia perusoletuksiaan, siihen ei pakottanut edes 1990-luvun alun talouskriisi. Ministeriö oli mukana analysoimassa ja ratkaisemassa kriisiä, mutta ei ollut itse tarkastelun kohteena. Se omaksui itselleen tyypillisen tarkkailijan roolin, yhteiskunnan ja talouden ulkopuolisen arvioijan. Vähitellen ministeriössä alettiin kuitenkin tiedostaa, että ministeriö on toimija itsekin. Tällä vuosituhannella käydyt strategiaprosessit ovat sisältäneet myös perusoletusten arviointia; muutostarpeista on keskusteltu ja niitä on arvioitu. Määttä mainitsee esimerkkinä vuonna 2002 toimineen tulevaisuusfoorumin. Tutkijan mukaan ministeriössä on ”herkistytty keskustelemaan … ihmisen rooliin, ihmisten välisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen sekä toimintatapoihin liittyvistä perusoletuksista”.

Herkistyminen ei Määtän mukaan uhkaa valtiovarainministeriön uskottavuutta tai tehokkuutta, vaan päinvastoin. Jos ministeriö jatkossakin kykenee arvioimaan perusoletuksiaan kriittisesti ja laajentamaan tulkintaperusteitaan, se olisi ”uskottavampi vaikuttaja talouden rakenteellista toimivuutta vahvistavien muutosten tunnistamiseksi ja aikaansaamiseksi”.

Määttä kutsuu muitakin ministeriöitä näkökulmien laajentamisen talkoisiin. Tarvetta hän perustelee sillä, että julkishallinnossa tieteenkäsitys on yleensä empiiris-kvantitatiivinen. Strategioita ja johtamista dominoivat faktat ja lukusarjat, jotka syrjäyttävät laadulliset tavoitteet ja mittarit.