Järjestötoiminnan tietopalvelu – Johtaminen ja ohjaaminen


Järjestön johtaminen

Aaro Harju


*Pääkirjoitus, Kansalaisfoorumi.net-verkkolehti, 27.3.2006


Viime päivinä on kauhisteltu metsäjätti UPM:n joukkoirtisanomisia ja arvosteltu yhtiön johdon toimintaa. On kysytty, tekikö metsäyhtiön johto aikaisemmin virheratkaisuja, joita nyt korjataan sulkemalla tehtaita ja tuotantolinjoja ja irtisanomalla työntekijöitä.


Metsäteollisuuden toimintaa tuntemattoman on vaikea ottaa asiaan kantaa muuten kuin olemalla huolissaan ja suruissaan ratkaisun vaikutuksista. UPM:n ratkaisut kertovat meille kuitenkin sen, että johdon toiminnalla ja ratkaisuilla on merkitystä, ei vain yksittäisen työntekijän, vaan monen kaupungin ja koko yhteiskunnan kannalta.


Metsäyhtiöt toimivat globaalissa kilpailutilanteessa, jossa ovat omat lainalaisuutensa. Metsäyhtiöiden johtaminen on vaativaa työtä, koska johdon toiminnan vaikutukset ulottuvat laajalle. Järjestöjohtajien tekemillä ratkaisuilla ei ole yhtä suuria heijastusvaikutuksia, mutta helppoa ei ole järjestöjenkään johtaminen tänä päivänä.


Suomalaiset ovat entistä koulutetumpia, varakkaampia ja vaativampia. Heillä on kymmeniä ja kymmeniä mahdollisuuksia täyttää vapaa-aikansa, etsiä toiminnan kohteita ja osallistua. He valikoivat entistä huolellisemmin, millaiseen järjestölliseen toimintaan he lähtevät mukaan. Ihmiset odottavat saavansa selkeän vastineen mukanaololleen, jäsenmaksulleen ja vapaaehtoiselle työpanokselleen. Vastine ei ole rahaa, vaan laadukasta toimintaa, hyviä palveluja, mielihyvää, tunnustusta jne.


Kun järjestön johtajat luotsaavat järjestön toimintaa niukoin resurssein ja ristiriitaisin odotuksin, johtaminen ei ole helppoa. Liikeyrityksissä tavoitellaan menestymistä markkinoilla ja hyvää taloudellista tulosta. Järjestöissä tavoitellaan laadullisia mutta myös määrällisiä tuloksia. Määriä on helpompi tehdä kuin laadukasta toimintaa, koska jokainen ymmärtää laadukkaan toiminnan eri tavalla. Järjestöissä johdetaan toimintaa mutta myös kulttuuria. Näkymättömän ja ilman konkreettista kosketuspintaa olevan kulttuurin johtaminen on haastavaa, koska siihen sekoittuu historiaa ja nykyhetkeä, traditioita ja myyttejä. Mielikuvilla, merkityksillä ja symboleilla on tärkeä sija järjestöllisessä johtamisessa.


Järjestön johto joutuu ratkaisemaan odotusten ja realististen toteutusmahdollisuuksien ristiriidan. Ihmisten hyvinkin erilaiset odotukset tulee ensin formuloida konkreettisiksi tavoitteiksi ja toiminnoiksi. Sitten ne pitää vielä sovittaa yhteen henkisten ja aineellisten resurssien kanssa. Tyydyttääkö lopputulos sitä jäsentä, joka oli omasta mielestään esittänyt selkeän ja perustellun toiveen piirin syyskokouksessa tai liiton yleisessä kokouksessa? Kuunteliko järjestön johto jäsenen toivetta vai tekikö se ratkaisut omien ajatustensa mukaisesti? Tallasiko realismi unelmat, joihin jäsenet olisivat sitoutuneet aikaisempaa voimakkaammin? Kukaan ei tiedä etukäteen, ei edes järjestöjohtaja. Jälkikäteen viisaita riittää.


Järjestöjohtamisen haasteellisuuteen nähden järjestöjen johtavat kouluttautuvat liian vähän. Syynä voi olla johtajien itseriittoisuus ja usko omiin kykyihinsä ja/tai johtokuntien haluttomuus varata rahaa ja aikaa koulutukseen osallistumiseen. Yksi ongelma on myös koulutustarjonnan puute. Väite voi yllättää, kun Suomesta löytyy mitä moninaisinta johtamiskoulutusta. Sitä löytyy kyllä liikeyritysten ja kuntien johtajille ja esimiehille. Järjestötoiminnan omasta logiikasta ja tarpeista lähtevää johtamiskoulutusta on sen sijaan vähän tarjolla. Järjestöjohtamisen tutkimus puuttuu kokonaan. Hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman puitteissa toiminut Kansalaisyhteiskunta 2006 -toimikunta korostaakin raportissaan (www.om.fi) tällaisen koulutuksen lisäämisen tärkeyttä. Toivottavasti puute korjataan. Koulutuksen ohella tarvitaan coachingia ja mentorointia, jotka soveltuvat hyvin järjestöjen johtajien ammatillisen kehittymisen tueksi.


Jos UPM:n johdon päätökset ratkaisevat osaltaan metsäyhtiön menestyksen, samaa voi sanoa järjestöjenkin osalta. Johtamisella on merkitystä. Huonolla johtamisella ei nopeasti tapeta suomalaista järjestöä, koska se on sitkeää lajia, mutta menestyminen ratkaistaan. Siksi johtamiseen kannattaa kiinnittää huomiota ja sen kehittämiseen kannattaa panostaa.


Aaro Harju
pääsihteeri
Sivistysliitto Kansalaisfoorumi


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje