Järjestötoiminnan tietopalvelu – Järjestö- ja yhdistystoiminta

Ympäristöjärjestöjen uusi organisoituminen

Leo Stranius, 27.11.2008

*Artikkeli

Yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksessa yksi olennainen kysymys on ollut, kuinka näkymättömistä jännitteistä tai yksittäisten ihmisten huolenaiheista nousee yhteisiä ja julkisia kysymyksiä, joiden ympärille organisoituu kollektiivista toimintaa. Ympäristön tilassa tapahtuvat haitalliset muutokset eivät vielä itsessään ole yhteiskunnallisia ongelmia. Ne on ensin tulkittava, määriteltävä ongelmiksi ja tuotava yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon piiriin.

Ympäristökysymykset eivät ole nousseet yhteiskunnalliseen ja julkiseen keskusteluun tasaisesti ja vähitellen vaan ristiriitaisesti ja aaltomaisesti. Sykliset nousut ja laskut ovat ominaisia yhteiskunnalliselle liikehdinnälle. Modernin ympäristöliikkeen synnyn katsotaan ajoittuvan 1960-luvun puolivälin jälkeen.[1]

Tänä päivänä ympäristöjärjestöt tai liikkeet voidaan jakaa kolmeen ryhmään. (1) Vakiintuneilla ympäristöjärjestöillä[2] on laaja yleisvastuu liittyen valistukseen ja luonnonsuojeluun. Osa näistä järjestöistä toimii ikään kuin valtiohallinnon jatkeena. Tämä tarkoittaa lausuntojen antamista, aloitteiden tekemistä, toimikunnissa istumista ja hallinnon kuulemisiin osallistumista.

Toisen ryhmän muodostavat niin sanotut (2) kampanjajärjestöt[3] , joilla taas saattaa olla paremmat mahdollisuudet lanseerata uusia asioita, samalla kun vakiintuneet järjestöt hoitavat ”perusbulkkia” ja käyvät päivittäistä ”puskasotaa”. Monista demokraattisista rakenteista johtuen suuremmat ja vakiintuneemmat järjestöt voivat olla myös hieman kömpelöitä ja hitaita uusiin asioihin reagoimisessa. Kampanjajärjestöillä onkin paremmat mahdollisuudet seurata kansainvälistä keskustelua ja tuoda Suomeen erilaisia ulkomaisia kampanjoita mahdollisten kansainvälisten verkostojensa kautta.

Kolmannen ryhmän muodostavat (3) epämuodolliset verkostot eli jonkin tietyn asian tai tiettyjen ihmisten ympärille muodostuneet väliaikaiset liikkeet, ryhmät ja projektit. Yksi tämmöinen esimerkki on vaikkapa ilmastolakia Suomeen vaatia PolttavaKysymys –kampanja (http://www.polttavakysymys.fi). Vaikka kampanjat ja projektit ovat aina kuuluneet ympäristöjärjestöjen organisoitumisen malliin, näyttää väliaikaisten liikkeiden sekä epämuodollisten verkostojen ja ryhmien rooli vuosituhannen vaihteen jälkeisessä ympäristöliikehdinnässä korostuneen. Tämä on tarkoittanut toimintakeinojen ja järjestäytymisen tavan muutosta.

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että viimeisimmän ympäristöaallon, globalisaatioliikkeen, myötä uusien liikkeiden teemat ovat siirtyneet kauemmaksi perinteisen ympäristöliikkeen ydinteemoista. Myös toimintatavat ovat muuttuneet. Enää ei uskota niinkään järjestöjen perustamiseen ja mahdollisimman laajaan jäsenpohjaan tai julkiseen tukeen. Pikemminkin tarkoituksena on harjoittaa erilaisia tarkkaan rajattuja projekteja pienellä porukalla epämuodollisten verkostojen kautta.

[1] Taustalla oli Rachel Carsonin teos Silent Spring (1962), jonka myötä ympäristönsuojelukysymys yhteiskunnallistui. Ympäristökysymyksiä ruvettiin pohtimaan suhteessa talouteen ja teollisuuteen. Suomessa uusi aktiviteetti kanavoitui 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa pitkälle Suomen luonnonsuojeluyhdistykseen, jonka pohjalle organisoitiin Suomen luonnonsuojeluliitto vuonna 1969.

[2] Vakiintuneita ympäristöjärjestöjä ovat esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto ja WWF.

[3] Kampanjajärjestöjä ovat esimerkiksi Greenpeace, Maan ystävät ja Dodo.