Järjestötoiminnan tietopalvelu – Järjestö- ja yhdistystoiminta
Liikunnan BKT
16.2.2007
Liikunnan suora vaikutus Suomen bruttokansantuotteeseen oli 0,85 prosenttia vuonna 2005, kun vuonna 2000 vastaava luku oli alle 0,7 prosenttia. Liikunnan rahallinen osuus on näin vähäinen, mutta tutkija Aku Alanen Tilastokeskuksesta toteaa, että liikunnan kokonaisvaikutus on talouslukuja suurempi. Liikuntaa harrastavat mm. sairastavat vähemmän kuin muut ja säästävät näin valtion, kuntien ja työnantajien varoja.
Eniten ovat viime vuosina kasvaneet liikunnan palvelut, joihin on laskettu mm. uimahallit ja kuntokeskukset.
Liikunnan osuus kotitalouksien kulutusmenoista oli 2,2 prosenttia. Kulttuurin osuus oli yli kaksi kertaa suurempi. Osaselityksenä oli, että Tilastokeskuksen vertailussa kulttuurimenoihin lasketaan mukaan myös tiedotusvälineet, kuten tv-luvat, lehdet ja kirjat.


















