Järjestötoiminnan tietopalvelu – Järjestö- ja yhdistystoiminta


Paikallisen yhdistyksen toiminnan kehittäminen

Kauko Salonen


*Kansalaisfoorumi.net-verkkolehti, 15.10.2004


Se on pienestä kiinni

Erään järjestökurssin markkinoinnin yhteydessä päätimme tarjota osallistumisen porkkanaksi viikonlopun mittaisen yhdistyksen omien toiveiden mukaisen koulutuspaketin.


Porkkana maistui noin kymmenelle piirin paikallisyhdistykselle. Yksi yhdistys oli lähettänyt kurssille neljä osanottajaa, joten ko. yhdistyksellä oli arvonnassa käytettävissä neljä arpalipuketta. Voittoa oli lähdetty hakemaan ja se saatiin. Ko. yhdistyksen toiminta oli sillä hetkellä lamassa, mutta ilmassa oli herkkyyttä toiminnan uudelleen käynnistämiseen, tarvittiin vain impulssi käynnistämisen aikaansaamiseksi.


Yhdistys valitsi palkintokoulutuksekseen opintokeskuksen seurapajakurssin. Peruslähtökohta koulutuksessa oli nykyisen toimintatilanteen kartoitus ja analyysi; missä mennään toiminnallisesti ja taloudellisesti ja mitkä asiat tarvitsevat kehittämistä? Toiseksi muotoilimme yhdistyksen toiminta-ajatuksen, miksi yhdistys on olemassa ja mitä toimintaa tarvitaan, kenelle, miten ja millä mielikuvalla toimitaan? Kolmanneksi ideoitiin ja suunniteltiin toimintaa. Miten toiminnan suunnittelu ja toteutus organisoidaan, miten vastuut jaetaan, mitkä ovat toiminnan toteuttamisen voimavarat? Miten ohjaajien riittävyys ja taidot varmistetaan? Näistä aineksista syntyi yhdistykselle toiminnan toteutuksen toimenpidesuunnitelma. Lisäksi koulutuksessa paneuduttiin toiminnan tuotekehitykseen: Miten toiminta rakennetaan sekä sisällöllisesti että ulkonäöltään markkinoitavaan kuntoon? Lopuksi haettiin työkaluja toiminnan arvioinnille: Miten toiminnan arviointi järjestetään?


Yhdistyksen vastaavien toimihenkilöiden kanssa tehtyjen ohjelmallisten tarkistusten jälkeen löysimme sopivan koulutuskokonaisuuden, joka toteutettiin hämmentävän innostuksen vallassa. Mukana oli niin vanhoja konkareita kuin koulutukseen osallistuvia ensikertalaisia. Koulutuksen aikana ideoitiin ja suunniteltiin yhdistys- ja osallistujalähtöisesti mm. yhdistyksen tulemassa olevaa vuosijuhlaa. Oma tehtäväni oli vain ohjailla koulutustilannetta ja johdattaa osallistujat tuottamaan konkreettisia ja toteutuskelpoisia toimintavaihtoehtoja osallistujien ja yhdistyksen omista tarpeista lähtien.


Koulutus oli ja meni! Mitä sitten tapahtuikaan? Koulutuksen yhteydessä alustavasti suunniteltu ja valmistelu vuosijuhla onnistui loistavasti. Yhdistys täytti 90 vuotta. Se innosti toimijoita ja jäseniä erilaisten toimintojen käynnistämiseen yhdistyksen sisällä, joten "johan pomppas". Yhdistyksen toiminta pyörähti käyntiin vuosijuhlan jälkeen rytinällä. Yhdistyksen sisällä syntyi vähitellen voimakasta teatteritoimintaa sekä erilaista kerhotoimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Muutaman vuoden kuluessa myös liikunnasta tuli keskeinen osa yhdistyksen toimintaa: lajeina olivat ainakin hiihto, lento- ja pesäpallo sekä yleisurheilu. Ja kaikki toteutui vain kun oli olemassa tarvittavat työkalut ja muutama innokas ja asiaan uskova ihminen.


Yhdistyksen toiminnan kehittäminen on pienestä kiinni. Joskus jopa pienestä arpalipusta. Onko yhdistyksissäsi havaittavissa herkkyyttä lähteä kehittämään toimintaa? Kannattaa pitää silmät avoimina, seurata tilannetta ja reagoida tilanteen mukaan.


Kauko Salonen
koulutussuunnittelija
Opintokeskus Kansalaisfoorumi

 


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje