Second Life -virtuaalimaailma

Second Life on internetissä vuodesta 2003 toiminut virtuaalimaailma, jossa käyttäjät toimivat itse luomiensa hahmojen – avatarien – välityksellä. Käyttäjät voivat liikkua vapaasti paikasta toiseen ja tavata käyttäjiä eri puolilta maailmaa. Nimensä mukaisesti Second Life -virtuaalimaailmassa ovat edustettuna kaikki ihmiselämän osa-alueet opiskelusta ja kulttuurista talouteen ja viihteeseen.

Oppilaitokset ympäri maailmaa ovat huomanneet tämän reaaliaikaisen ja vuorovaikutteisen ympäristön edut opetukselle ja maailmaan onkin rakennettu lukemattomien oppilaitosten omia alueita ja oppimisympäristöjä. Parin viimeisen vuoden aikana myös suomalaiset oppilaitokset ovat lähteneet mukaan ja oppilaitosten EduFinland-saaristo on kasvanut vauhdikkaasti.

Second Lifella on tarjottavaa myös kansalaistoimijoille

Myös järjestöt ja kansalaistoimijat eri puolilla maailmaa ovat rakentaneet toimipisteitä Second Lifeen ja toteuttaneet siellä erilaisia kampanjoita ja muuta toimintaa. Kansalaisfoorumi on toiminut aktiivisesti Second Lifessa vuodesta 2007 lähtien ja järjestänyt siellä useita koulutuksia ja käyttänyt sitä työntekijätapaamisiinsa.

Toistaiseksi suomalaiset järjestöt ja kansalaistoimijat eivät ole löytäneet tätä uusia verkostoitumis- ja toimintamahdollisuuksia tarjoavaa ympäristöä laajemmassa mitassa. Suomi ry -saari on rakennettu palvelemaan suomalaisia järjestöjä ja kansalaistoimijoita ja toivomme, että sen avulla voimme auttaa mahdollisimman monia Second Life -toiminnan alkuun.

Kiinnostuitko?

Tulosta sivu
suomiry1
Tervetuloa Suomi ry -saarelle!

Suomi ry -saari on kaikille kansalaistoimijoille avoin virtuaalinen toimintaympäristö.

Tätä blogia kirjoittaa

Iiris Mannonen
Iiris Mannonen – Suomi ry saaren emäntä.

Siviilissä:
riitta.liski (at)
kansalaisfoorumi.fi
puh. 050-466 176

suomiry1
Tervetuloa Suomi ry -saarelle!

Suomi ry -saari on kaikille kansalaistoimijoille avoin virtuaalinen toiminta-ympäristö.

Lisätietoja

riitta.liski
(at)kansalaisfoorumi.fi

puh. 050-466 176