Taidetoimikunnat
Taiteen keskustoimikunta / Säveltaiteen erityisavustukset yhteisöille
Säveltaidetta edistäviin hankkeisiin kuten alueoopperaproduktioiden tuottamiseen, valtakunnalliseen konserttitoimintaan, kansallisesti tai kansainvälisesti merkittävien musiikkikilpailujen järjestelykuluihin, valtakunnallisesti merkittävien musiikkileirien ja mestarikurssin järjestämiseen musiikkialan harrastajille ja/tai ammattilaisille sekä sävellystilauksiin (sävellystilausten osalta hakemuksen liitteenä on oltava aiesopimus).
Avustukset myönnetään seuraavan vuoden hankkeisiin. Yhteisölle myönnettävä valtionavustus ei saa kattaa valtionavustuksen kohteena olevasta toiminnasta aiheutuvien kokonaiskustannusten täyttä määrää.
Avustuksista päättäessään toimikunta kiinnittää huomiota hankkeen (taiteelliseen) laatuun ja merkittävyyteen, sen laajuuteen ja yleiseen vaikuttavuuteen sekä hankkeen kustannusarvioon ja toteutuksen organisointiin.

Luokitus: Taidetoimikunnat
Asiasanat: Koulutus ja osaaminen, Kulttuuri ja taide, Musiikki, Tapahtumat ja tilaisuudet
Verkko-osoite: http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/default.asp?WCI=wciFrames&strlanguage_id=fi&strSub_page=artfield&Intid=11