Taidetoimikunnat

Pohjanmaan taidetoimikunta

Valtionavustukset

Valtionavustuksia myöntäessään taidetoimikunta kiinnittää erityistä huomiota uuden ja luovan taiteen edistämiseen. Valtionavustuksilla pyritään siten synnyttämään uusia tasokkaita hankkeita, jotka kehittävät toimikunnan toiminta-alueen taide-elämää, luovat kontakteja ja ovat näkökulmiltaan tuoreita. Hankkeiden, joille tukea myönnetään, täytyy olla merkitykseltään alueellisia. Sen vuoksi pääsääntöisesti pelkästään paikalliset hankkeet jätetään tuen ulkopuolelle. Taiteen perusopetuksen tukeminen kuuluu kunnille. Tuen ulkopuolelle jäävät myös sellaiset hankkeet, jotka saavat muuta, esimerkiksi EU-rahoituksen kautta valtion rahoitusta.

Lastenkulttuurin erityisavustukset

Lastenkulttuurin eriyisavustuksia myönnetään lasten- ja nuortenkulttuurin alaan kuuluvien hankkeiden toteuttamisesta aiheutuviin kuluihin, kuten tapahtuman, näyttelyn, esityksen, työpajan, kurssin, julkaisun tms. hankkeen kustannuksiin.

Luokitus: Taidetoimikunnat

Asiasanat: Arkkitehtuuri, Elokuva, Kansanperinne, Kirjallisuus, Kulttuuri ja taide, Kuvataide, Lapset, Musiikki, Sirkus, Taideteollisuus ja muotoilu, Tanssi, Teatteri, Valokuva

Verkko-osoite: http://www.taidepohjanmaa.fi/

Palaa listaan