Säätiöt ja rahastot
Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto
Suomalais-tanskalaisen kulttuurirahaston tavoitteena on edistää Suomen ja Tanskan välisiä yhteyksiä ja kulttuurivaihtoa sekä lisätä maiden keskinäistä tuntemusta. Rahasto jakaa apurahoina ja stipendeinä tukea erilaisiin hankkeisiin yhteiskunnan ja kulttuurielämän eri sektoreille. Tukea voivat hakea ammattilaiset, harrastelijat, aikuiset, lapsi- ja nuorisoryhmät.
Rahastot antavat etusijan hankkeille, jotka tuovat uusia teemoja ja toimijoita mukaan maiden väliseen monipuoliseen kulttuurivaihtoon.
Apurahoja myönnetään mm.
- vaihtotoimintaan mm. seuraavilla kulttuurin osa-alueilla: arkkitehtuuri, kuvataide/taideteollisuus, elokuva ja valokuva, musiikki, teatteri, tanssi, kirjallisuus
- toisen Pohjoismaan kulttuuri-, sosiaali- ja talousoloihin perehtymiseen
- kieliopintoihin
- tieteelliseen tutkimukseen (erityisesti humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä)
- kirjallisuuden käännöstoimintaan
- leirikouluja varten

Luokitus: Säätiöt ja rahastot
Asiasanat: Arkkitehtuuri, Elokuva, Kansainvälisyys, Kirjallisuus, Kulttuuri ja taide, Kuvataide, Musiikki, Pohjoismaat, Tanska, Tanssi, Teatteri, Tutkimus, Valokuva
Verkko-osoite: http://www.hanaholmen.fi/fi/rahastot/suomalais-tanskalainen-kulttuurirahasto/rahaston-esittely