Ministeriöt

YM / Keski-Suomen ELY / Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustukset

Ympäristöministeriö tukee vuosittain ympäristökasvatusta ja -valistusta edistäviä hankkeita.

Avustettavan hankkeen tulee olla valtakunnallisesti merkityksellinen kokeilu- tai kehittämishanke, eli avustuksilla ei voi tukea pelkästään paikallisia tai seudullisia hankkeita. Hankkeen on oltava projektiluonteinen eli ajallisesti rajattu. Tulosten on oltava todennettavissa ja arvioitavissa. Hankkeen tulos voi olla esimerkiksi uusi toimintamalli, tuote tai kasvatus- ja valistusmateriaali. Avustusta ei voida myöntää pysyväisluonteiseen tai jatkuvaan toimintaan, ei siis toiminnan aloittamiseen eikä ylläpitämiseen.

Avustusta voi saada juridinen henkilö eli rekisteröity yhdistys, järjestö tai muu yhteisö, yritys, kunta tms. Pääasiassa avustusta on myönnetty yleishyödyllisille yhdistyksille.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti siihen, kuinka hyvin hanke ja sen tulokset edistävät ympäristökasvatusta ja ympäristövalistusta maassamme.

Luokitus: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Ministeriöt

Asiasanat: Julkaisut ja materiaalit, Kehittäminen ja kokeilu, Neuvonta ja valistus, Ympäristö ja kestävä kehitys

Verkko-osoite: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=294216&lan=fi&clan=fi

Palaa listaan