Maakuntien liitot

Varsinais-Suomen liitto / maakunnan kehittämisraha

Maakunnan kehittämisrahaa käytetään maakuntaohjelman toimintalinjoja tukevien määräaikaisten kehittämishankkeiden toteuttamiseen. Toimintalinjojen aiheet ovat:

- monipuolinen osaaminen ja kilpailukykyiset elinkeinot
- eheä yhdyskuntarakenne ja vetovoimainen toimintaympäristö
- kattavat hyvinvointipalvelut ja turvallinen elämä

Päätöksiä tehtäessä otetaan huomioon maakunnan ongelmallisten ja muiden alueiden kehittämistarpeet. Maakunnan kehittämisrahan avulla pyritään lisäämään seutukuntien ja maakuntien välistä yhteistyötä alueiden kehittämisessä.

Maakunnan kehittämisrahaa voidaan myöntää julkis- ja yksityisoikeudellisille oikeushenkilöille ja luonnollisille henkilöille. Kehittämisrahaa saadaan käyttää elinkeinotoimintaan ja muuhun toimintaan liittyviin kehittämishankkeisiin, myös ulkomaisiin yhteistyöhankkeisiin. Pääperiaatteena pidetään käytäntöä, jonka mukaan maakunnan kehittämisrahalla ei rahoiteta hankkeita, jotka voidaan toteuttaa muilla määrärahoilla. Mikäli liittoon saadaan hakemuksia, jotka koskevat muita tukimuotoja, hakemukset siirretään oikealle viranomaiselle.

Valintakriteereinä ovat maakuntaohjelmassa kullekin toimenpidekokonaisuudelle asetetut kriteerit. Sen lisäksi rahoitusta puoltavat seuraavat asiat:

- useat partnerit (leviämisvaikutus ja yhteistyön edistäminen)
- hankkeen toteuttamiskelpoisuus ja realistisuus
- hankkeen innovatiivisuus
- hakijan itsensä osallistuminen hankkeen toteuttamiseen (ei konsulttivetoinen)
- hankkeen työllisyysvaikutus

Omaehtoisuudelle, laaja-alaisuudelle ja yhteistyölle on annettu erityistä painoa.

Avustuksen saannin edellytyksenä on se, että hakija itse osallistuu rahoitukseen. Kehittämisrahaa voidaan myöntää enintään 70 % projektin hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.

Maakunnan kehittämisrahaa haetaan Varsinais-Suomen liitolta. Hakuaika on jatkuva. Hankkeiden rahoittamisesta päättää maakuntahallitus.

Varsinais-Suomen liitolle voidaan osoittaa myös sellaiset hakemukset, joiden käsittelyviranomainen on hakijalle epäselvä. Hallintolain mukaisesti liitto ohjaa hakemukset oikealle viranomaiselle.

Luokitus: Maakuntien liitot

Asiasanat: Innovaatiot, Kehittäminen ja kokeilu, Työllistäminen ja välityömarkkinat, Yhteistyöhankkeet

Verkko-osoite: http://www.varsinais-suomi.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=131&Itemid=272&lang=fi

Palaa listaan