Leader-toimintaryhmät

Leader-toimintaryhmät

Leader-toimintatapa vahvistaa maaseudun kilpailukykyä sekä kansalaisyhteiskunnan ja julkisen hallinnon yhteistyötä. Sen kulmakiviä on paikallisuus, oma-aloitteisuus ja verkostoituminen.

Toimintatapaa toteutetaan paikallisten Leader-toimintaryhmien kautta. Toimintaryhmät ovat rekisteröityjä maaseudun kehittämisyhdistyksiä. Niiden hallitukset muodostetaan kolmikantaperiaatteella: edustettuna ovat maaseudun asukkaat sekä kuntien, elinkeinoelämän ja järjestöjen edustajat. Ryhmät saavat vuosittain käyttöönsä tietyn summan julkista rahaa, jolla ne rahoittavat valitsemansa hankkeet omalla toiminta-alueellaan.

Ohjelmakaudella 2007-2013 Manner-Suomessa toimii 56 paikallista toimintaryhmää. Niiden toiminta kattaa kaikki Manner-Suomen maaseutualueet. Ryhmiä rahoitetaan EU:n maaseuturahaston Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2007-2013. Osa toimintaryhmien rahoituksesta osa on peräisin kansallisista lähteistä.

Tavallisesti toimintaryhmät toimivat seutukunnan kokoisilla alueilla (keskimäärin 40 000 asukasta). Alueiden kunnat sitoutuvat ryhmien toimintaan.

Leader-yhdistyksen toiminta on kaikille avointa, joten kuka tahansa oman alueensa kehittämisestä kiinnostunut voi osallistua siihen.

Leader-toimintaryhmät rahoittavat yleishyödyllisiä ja elinkeinotoimintaa edistäviä hankkeita sekä yritystukia. Ryhmät myös neuvovat tuen hakijoita hakemusten valmistelussa ja hankkeiden toteuttamisessa.

Leaderin kantavia ajatuksia ovat:

- Alhaalta ylöspäin -periaate eli hankkeiden valmistelu ja päätösvalta rahoitettavista hankkeista on tavallisilla ihmisillä, jotka ovat kotiseutunsa parhaita asiantuntijoita. Kuka tahansa voi tulla toimintaan mukaan
- Uusien toimintatapojen ja menetelmien kokeilu, jonka tavoitteena on maaseudun elinkeinojen kehittäminen ja työpaikkojen luominen
- Resurssien kokoaminen verkostoitumalla pienten toimijoiden kesken sekä yhteistyö yritysten, järjestöjen ja julkisen sektorin kanssa
- Erityisesti naisten ja nuorten työmahdollisuuksien ja elinolosuhteiden parantaminen
- Kestävä kehitys
- Kansainvälistyminen ja alueiden välinen yhteistyö

Luokitus: Leader-toimintaryhmät

Asiasanat: Kansainvälisyys, Kehittäminen ja kokeilu, Koulutus ja osaaminen, Maaseutu, Matkailu, Naiset, Neuvonta ja valistus, Nuoret, Palvelut, Työllistäminen ja välityömarkkinat, Viestintä ja tiedottaminen, Ympäristö ja kestävä kehitys

Verkko-osoite: http://www.maaseutu.fi/fi/index/leader.html

Palaa listaan