Euroopan unioni
Keski-Suomen ELY / Länsi-Suomen EAKR-ohjelma
Euroopan aluekehitysrahastosta osarahoitettavan Länsi-Suomen EAKR-toimenpideohjelman alue koostuu viidestä maakunnasta: Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa ja Satakunta.
EU-ohjelmien tuella Länsi-Suomesta on tavoitteena kehittää yhtenäinen, tasapainoinen sekä kansainvälisesti ja kansallisesti vetovoimainen kokonaisuus maakuntien omien vahvuuksien pohjalta.
Pyrkimyksenä on edistää Länsi-Suomen taloudellista kehitystä kansallisilla ja kansainvälisillä markkinoilla, lisätä alueella työpaikkojen ja yritysten syntyä sekä edistää yritystoiminnan kilpailuedellytyksiä.
Suomessa alueellinen kilpailukyky edellyttää, että maakunnat tunnistavat kilpailukykynsä eri osatekijöiden merkityksen ja löytävät omat vahvuutensa ja menestystekijänsä. Jotta alueilla pystytään jatkossakin vastaamaan kiristyvään kilpailuun ja rakenteellisiin muutoksiin, täytyy paikalliset kilpailukyvyn avainelementit säilyttää ja niitä kehittää.
Länsi-Suomen toimenpideohjelmassa toteutettaville hankkeille on asetettu seuraavat päätavoitteet:
- 9800 uutta työpaikkaa, joista naistyöpaikkojen osuus on 3920
- 2000 uutta yritystä, joista naisyritysten osuus on 800
- 150 uutta tuotekehitystyöpaikkaa
KESKI-SUOMEN ELY RAHOITTAA:
Toimintalinja 1. Yritystoiminnan edistäminen
- Yrityskohtaiset investointi- ja kehittämishankkeet
Toimintalinja 2. Innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen edistäminen sekä osaamisrakenteiden vahvistaminen
- Yritysten toimintaympäristön kehittäminen
- Tekesin tutkimushankkeet
Toimintalinja 3. Alueiden saavutettavuuden ja toimintaympäristön parantaminen
- Saavutettavuus
- Matkailun toimintaympäristö
- Kulttuuriympäristön kohentaminen
- Ympäristöriskien hallinta
Tukihakemus täytetään sähköisesti EURA2007- järjestelmässä valtaosassa hankkeita.

Luokitus: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Euroopan unioni
Asiasanat: Alueiden saavutettavuus, EAKR, Innovaatiot, Kehittäminen ja kokeilu, Kilpailukyky, Koulutus ja osaaminen, Kulttuuriympäristö, Matkailu, Ympäristö ja kestävä kehitys
Verkko-osoite: http://www.ely-keskus.fi/fi/ELYkeskukset/KeskiSuomenELY/EUrahoitus/Sivut/default.aspx