Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lapin ELY / valtakunnalliset ESR-kehittämisohjelmat

Valtakunnalliset kehittämisohjelmat perustuvat Manner-Suomen ESR-ohjelman tavoitteisiin ja ne on ryhmitelty ohjelma-asiakirjan toimintalinjaluokittelun mukaisesti. Valtakunnallinen kehittämisohjelma täydentää kansallisen työ- ja elinkeinopolitiikan, koulutuspolitiikan sekä sosiaalipolitiikan toteuttamista.

Kehittämisteemojen toimia yhteen kokoava toteuttamistapa on valittu siksi, että aikaisemman ohjelmakauden kokemusten mukaan projektit jäivät yksittäisiksi ja toisistaan irrallisiksi ja niiden yhteisvaikutuksen arviointi oli haasteellista.

Valtakunnallinen kehittämisohjelma voi koostua useammista projekteista. Valtakunnallinen kehittämisohjelma toimii yksittäisistä projekteista saatujen tulosten ja käytäntöjen kokoajana sekä hyvien käytäntöjen edistäjänä ja projektien tukirakenteena. Tavoitteena on myös hyvien käytäntöjen levittäminen ja juurruttaminen tulosten pysyvyyden edistämiseksi.

TOIMINTALINJAT JA NIIHIN KUULUVAT KEHITTÄMISOHJELMAT

1. Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen

* 1 Kolmas sektori hyvinvointipalveluiden tarjoajana
* 2 Osaamisella ja työelämän laadun kehittämisellä parempaan muutoksenhallintaan
* 3 Yrittäjyys työvoiman käyttötapana ja työmarkkinoiden toimivuuden moottorina
* 4 Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ohjelma
* 5 Aloittavien yrittäjien ja pk-yritysten liiketoimintaosaamisen kehittämisohjelma
* 6 Terveenä ja osaavana työssä
* 7 Tasa-arvoa työelämään ja yhteiskuntaan
* 8 Yrittäjyyskasvatuksella muutosvoimaa

2. Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen

* 1 Sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen ja valtavirtaistaminen
* 2 Välityömarkkinat/siirtymätyömarkkinat
* 3 Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen
* 4 Paremmat arjen taidot ja opintojen kautta töihin
* 5 Työstä työhön -kehittämisohjelma

3. Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen

* 1 Koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi
* 2 Aluelähtöisten osaamisklustereiden toiminnan edistäminen ja kansainvälistäminen
* 3 Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi
* 4 Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta-, ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla
* 5 Innovaatio- ja osaamisjärjestelmien kehittäminen
* 6 Osaajana työmarkkinoille
* 7 Yritys-Suomi -palvelujärjestelmän kehittämisohjelma
* 8 Yritysharavan valtakunnallinen kehittämisohjelma

4. Jäsenvaltioiden ja alueiden välinen yhteistyö ESR-toiminnassa

* 1 Eurooppalaisen yhteistyön lisääminen työvoima-, koulutus- ja elinkeinopolitiikassa edistämällä työperusteista maahanmuuttoa
* 2 Kansainvälinen yhteistyö hyvien käytäntöjen etsimiseksi ja levittämiseksi

HAKEMINEN JA LISÄINFORMAATIO

Rahoitusta voivat hakea yritykset, oppilaitokset, tutkimuslaitokset, kunnat, seutukunnat ja muut oikeuskelpoiset yhteisöt tai niiden yhdistelmät. EU-tuen tarkoitus on hyödyttää mahdollisimman laajaa kenttää. Hankkeessa on oltava mukana Euroopan unionin lisäksi muita rahoittajia.

Tukihakemus täytetään sähköisesti EURA 2007-järjestelmässä valtaosassa hankkeista.

Lisää informaatiota: www.rakennerahastot.fi

Luokitus: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Euroopan unioni

Asiasanat: ESR, ESR valtakunnallinen, Innovaatiot, Kehittäminen ja kokeilu, Koulutus ja osaaminen, Maahanmuuttajat, Nuoret, Syrjäytymisen ehkäisy, Tasa-arvo, Työhyvinvointi, Työllistäminen ja välityömarkkinat, Yhteistyöhankkeet

Verkko-osoite: http://www.ely-keskus.fi/fi/ELYkeskukset/LapinELY/EUrahoitus/Sivut/default.aspx

Palaa listaan