KSL_some_fb_421px
Kotiseutuliitto kertoi Facebookissa Vuoden kotiseututeoksen valinnan vaiheista. Kuva: Elina Kuismin


Suosittelun logiikasta järjestöviestinnässä

Sosiaalinen media on tullut mukaan järjestöjenkin toimintaan nopeasti. Järjestöviestintä hyötyy sosiaalisesta mediasta, mutta voi itsekin toimia soveltaen somen logiikkaa myös perinteiseen tiedotukseen ja viestintään.

Sosiaalisen median sisältö on kunkin mukana olevan julkaisemia päivityksiä ja muiden julkaisemien uutisten, tapahtumien, videoiden ja kuvien suosittelua ja jakamista edelleen omalle verkostolle. Monet järjestöt ja yhdistykset ovat mukana esimerkiksi Facebookissa. Sen etuja on esimerkiksi nopeus ja ketterä julkaiseminen. Lisäksi sosiaalisessa mediassa voi tavoittaa potentiaalisia kiinnostuneita uusia jäseniä ja yhteistyökumppaneita. Sosiaalisessa mediassa on hyvä tavoittavuus, kun ollaan siellä missä ihmiset ovat muutenkin. Sosiaalisen median luonteeseen kuuluu toisten sisältöjen suosittelu ja jakaminen eteenpäin. Se on kuin puskaradio internetissä.

Työskentelen itse Suomen Kotiseutuliitossa. Se on kotiseutu- ja kulttuuriperintötyötä edistävä valtakunnallinen kansalaisjärjestö. Viralliset jäsenet ovat yhteisöjäseniä, suurin osa yhdistyksiä tai kuntia, yhteensä noin 840 yhteisöjäsentä. Kotiseutuliitto tukee jäseniään paikallisessa kotiseututyössä sen eri muodoissaan, tarjoaa neuvontaa ja järjestää koulutusta. Jotta kaikki tämä toimisi mallikkaasti, se edellyttää tehokasta viestintää ja vuorovaikutusta.

Kun toiminnanjohtajana vastaan myös järjestömme viestinnästä, olen pohtinut miten sosiaalisen median toimintatapoja voisi soveltaa ja laajentaa hyödyntämään myös järjestöviestintää sen haasteissa. Kotiseutuliitolla on monta viestinnän välinettä käytössä. Tärkeimmät ovat nettisivujen lisäksi sekä painettu että verkossa ilmestyvä lehti ja uutiskirje. Yhdistyksissä ja muissa jäsenyhteisöissä tiedottaminen usein saavuttaa kuitenkin parhaiten avainhenkilöt, jotka on nimetty niiden yhteyshenkilöiksi. Siitä muodostuu helposti järjestöviestinnän pullonkaula. Sosiaalisen median logiikalla tämä voitaisiin kenties päihittää.

Olen esitellyt mallia Kotiseutuliiton vuosikokouksessa ja jäsenten tapaamisissa. Monet toimivat mallit ovat äärimmäisen yksinkertaisia, niin tämäkin. Käytännössä se tarkoittaa, että jokainen saadessaan jäsentiedotteen, uutiskirjeen tai lehden jakaa sitä edelleen eteenpäin muille yhteisön jäsenille, omille tutuilleen. Jakaminen voi tapahtua sosiaalisessa mediassa, mutta myös perinteisesti.

Sähköpostiin tulevan jäsentiedotteen tai uutiskirjeen voi yhtä lailla lähettää eteenpäin sähköpostissa muille luettavaksi. Etuja on monia. Etu numero 1. merkitsee tehokkuutta ja nopeutta tiedonkulkuun ja uusien asioiden omaksumiseen järjestön sisällä. Tieto voi saavuttaa entistä useammat nopeammin. Etu numero 2. lisää avoimuutta, kun kaikki tieto on mahdollista jakaa eteenpäin eikä kukaan olen tiedon portinvartija. Avoimuuden ja läpinäkyvyyden merkitys ja arvostus on kasvanut. Etu numero 3. tuo viestintään inhimillisyyttä ja läheisyyttä, kun tieto tulee tuttujen ihmisten kautta. Viesti saattaa tulla todennäköisemmin luetuksikin, kun sen saa tutulta ikään kuin suositeltavana sisältönä.

Käytännössä suositteleminen ja jakaminen eivät ole tietenkään niin helppoja kuin kuulostavat. Esteetkin on helppo tunnistaa. Ne ovat enimmäkseen inhimillisiä. Realistina arvelen, ettei täydellistä viestinnän mallia olekaan. Kuitenkin eri mallit, perinteiset ja uudet, voivat täydentää toisiaan. Parasta suosittelun ja jakamisen kulttuurissa on se, että jokainen järjestössä voi olla oman lähipiirin viestintävastaava. Se voi olla jollekin jäsenelle juuri kaikkein luontevin ja innostavin tapa toimia oman järjestönsä hyväksi.

Riitta Vanhatalo
FT, toiminnanjohtaja
Suomen Kotiseutuliitto


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje