Tässä osiossa käydään läpi muutamia konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka järjestö voi toteuttaa markkinointiaan sosiaalisessa mediassa käytännössä. Käsittelyssä ovat mm. kampanjat, blogin kirjoittaminen, jäsenhankinta ja -palvelu sekä tapahtumamarkkinointi.
30.1.2012 20.02
5 vinkkiä hyvään blogiin
Bloggaamalla järjestö voi tehostaa paljonkin verkkoviestintäänsä ja -markkinointiaan. Sisältörikas ja uutta, mielenkiintoista tietoa tarjoileva blogi kerää lukijoita ja saa ihmiset keskustelemaan järjestön esiin nostamista asioista. Lue viisi ohjetta, jotka kannattaa ottaa huomioon blogia käynnistettäessä.
Kiinnostu -kirjassakin käsitellään blogin kirjoittamista yhtenä käytännön toimenpiteenä toteuttaa järjestön markkinointia verkossa. Kiinnostu -kirja oli mukana myös Blogimarkkinoinnin kirjalähteissä.

Kiinnostu -kirja löytyi uutuusteoksen lähdeteosten joukosta. Blogimarkkinointi, 2012. Talentum.
Yhdistellen molempien teosten tarjoamaa informaatiota, on tässä artikkelissa nostettu esiin viisi perusohjetta, joiden avulla voi lähteä suunnittelemaan järjestölleen toimivaa blogia.
1. Blogipohjan valinta ja sijainti
Kun kyse on organisaatiolle luotavasta blogista, kannattaa pohtia hetki sitä, mihin blogi verkossa tulee sijoittumaan ja millaiselle pohjalle se luodaan. Hyvään alkuun pääsee käymällä läpi verkkosivujensa julkaisujärjestelmän ja esimerkiksi kysymällä suoraan palveluntarjoajalta, kuuluuko sivuston vakiotyökaluihin blogia. Mikäli kuuluu, on hyvä myös selvittää, onko kyseessä blogin perusominaisuudet huomioiva pohja.
Tällaisia ovat mm. alla luetellut, jotka eivät suinkaan ole kaikki itsestään selvyyksiä järjestöjen käyttämien julkaisujärjestelmien blogipohjissa:
- blogin kommentointimahdollisuus
- RSS-syöte
- blogin tilaaminen sähköpostilla
- avainsanalistaus
- helppo kuvien lisääminen ja muokkaaminen
- sosiaalisen median painikkeet ja yhteisöliitännäiset
- haku-toiminto
- kirjoittajien ja blogin esittely sekä muut alasivut
- uusimpien tai kommentoiduimpien artikkeleiden nostot
- tagipilvi

Greenpeacen blogin etusivulta löytyy suuri osa yllä mainituista toiminnoista helposti. Huomaa myös, että kirjoittajan nimi näkyy aina blogitekstien alussa.
Mikäli tuntuu siltä, että verkkosivujen julkaisujärjestelmän blogi ei vastaa sitä, mitä tarvitsette, voi ottaa käyttöön myös nimen omaan bloggaamiseen suunniteltuja alustoja. Tällaisia ovat mm. seuraavat:
Paljon luetut, seuratut ja kommentoidut blogit nousevat usein korkealle hakukonetuloksissa. Kannattaa siis muistaa, että jos blogi on kiinteänä osana omia verkkosivuja, voivat sitä lukemaan saapuvat ihmiset selailla myös muita sivuillanne olevia asioita ja samalla koko sivuston kävijämäärä kasvaa.
Jos blogi sijoitetaan oman sivuston ulkopuoliselle alustalle, on tärkeää, että se kuitenkin linkitetään näkyvästi omille verkkosivuille.
2. Blogin aihe ja nimi
Koskaan ei kannata perustaa blogia vain sen perustamisen vuoksi. Sen sijaan, kuten kaikessa muussakin viestinnässä ja verkkoviestinnässä, on hyvä käyttää muutama hetki pohdinnalle, miksi blogi järjestölle perustetaan ja mitä aihepiiriä se tulee käsittelemään.
Samassa yhteydessä on syytä miettiä muutama tärkein tavoite blogin kirjoittamiselle ja pohtia, millaisia ihmisiä ovat he, joiden toivoisi blogia lukevan, kommentoivan ja jakavan eteenpäin.
Blogin nimen on hyvä olla jotakin muuta kuin pelkkä järjestön nimi tyyliin "Ykkösjärjestön blogi". Kiinnostu-kirjassakin esitelty blogi Marttaliitosta toimii yhtenä hyvänä esimerkkinä.

Marttaliiton toiminnanjohtajan Marianne Heikkilän blogin nimi Marttojen verkkosivuilla on mielenkiintoinen: "Mannaryynejä" on muista poikkeava, viittaa kirjoittajaan ja antaa samalla tietynlaisen lupauksen blogitekstien sisällöstä - tietysti linjassa Marttojen toiminnan kanssa.
Blogin nimeä miettiessä voi hyvin käyttää mielikuvitusta. Paras tulos on sellainen, jonka lukija erottaa muusta verkkotekstistä ja jonka myötä tämä kiinnostuu katsomaan blogia tarkemmin, jo pelkän nimen antaman sisältölupauksen myötä.
3. Kirjoittajat ja aikataulu
Blogia voi kirjoittaa yksi tai useampi henkilö. Molemmissa tavoissa on puolensa, joskin ongelmaksi yhden ihmisen blogeissa voi organisaatioissa usein tulla bloggaamiseen käytettävä aika. Blogi on nimittäin kiinnostava silloin, kun se päivittyy useammin kuin kerran kuussa. Tästä syystä pienissä ja suurissakin järjestöissä olisi hyvä pohtia, ketkä kaikki blogia voisivat kirjoittaa. Näin blogista saadaan aidosti ajankohtainen, sisältörikas ja useita näkökulmia sisältävä kokonaisuus.
Blogin kirjoittajia voivat olla esimerkiksi seuraavat: järjestön puheenjohtajisto tai toiminnanjohtaja, luottamushenkilöt, jäsenet, työntekijät tai vierailevat ulkopuoliset asiantuntijat.
Oli kirjoittajia sitten yksi tai useampi, on julkaisusuunnitelma hyödyllinen olla olemassa. Lisäksi blogin päivityksestä vastaamaan on hyvä valita yksi henkilö, esimerkiksi toimistolta. Tarvittaessa tämä henkilö voi myös muistuttaa kirjoittajia näiden blogivuoroista.
Muistilista kirjoittajille ja julkaisusuunnitelmalle:
- ohjeet kirjoittajille blogille määritellyistä aihepiireistä, tavoitteista ja kohderyhmistä
- kirjoittajakohtainen julkaisuaikataulu
- toimintasuunnitelmaan pohjaava ajankohtaisartikkelien luettelo aikataulutettuna
- tiiviit kirjoitusohjeet bloggaamiselle (kts. kohta 4.)
- vastuuhenkilön määrittäminen toimistolta tai luottamushenkilöiden keskuudesta
- kirjoittajien esittely blogissa vähintään yleisluontoisena mainintana

Viesti ry:n blogikirjoituksia ovat tuottaneet ammattijärjestön luottamushenkilöt sekä kirjoittajiksi ilmoittautuneet jäsenet. Alla olevassa esittelyssä kerrotaan yleisellä tasolla, ketkä artikkeleita blogiin tuottavat.

4. Toimivat ja luettavat artikkelit
Hyvä blogi on kirjoitettu selkeällä kielellä, mutta rennolla otteella. Kapulakielen voi jättää suosiolla muihin julkaisuihin. Teksti muodostuu lyhyistä lauseista ja on jaettu kappaleisiin. Mukana on väliotsikoita, kuvia ja kaavioita elävöittämässä kokonaisuutta. Kokonaisuudessaan tiivis blogikirjoitus pitää sisällään myös linkkejä sekä blogin ulkopuolelle että toisiin blogin artikkeleihin. Lukijaa helpottavat myös erilaiset listat blogisisällössä.
Voit lukea lisää hyvän blogin ja bloggauksen malleista tästä englanninkielisestä artikkelista 26 Tips for Writing Great Blog Posts.
Muista aina tekstiä luodessasi, että kirjoitat kohderyhmällesi, joka on kiinnostunut blogin aihepiiristä. Tehtäväsi on tarjota näkökulma, joka kiinnostaa lukijoita ja saa heidät parhaimmillaan kommentoimaan ja keskustelemaan kirjoituksen aihepiiristä.
Otsikoidessasi tekstiäsi, mieti hetki seuraavia asioita:
- vastaako otsikko kirjoittamaasi tekstiä
- saako se lukijan kiinnostumaan ja klikkaamaan artikkelin auki
- erottuuko se muista samaa aihetta käsittelevistä blogeista?
5. Blogista ja uusista artikkeleista tiedottaminen
Blogi ilman lukijoita menee hukkaan. Siksi sekä blogin olemassa olosta että uusista artikkeleista tulee kertoa kohderyhmälle mahdollisimman laajasti.
Muutama tiedotusvinkki:
- tuo blogi näkyvästi esille verkkosivuillanne
- linkitä blogi Facebook-sivunne kanssa
- jaa uusien bloggausten linkkejä käyttämillänne sosiaalisen median kanavilla
- lisää blogin ja uusien tekstien linkit uutiskirjeisiinne
- nosta blogi esiin myös painetuissa uutiskirjeissänne tai lehdessä
Lisää vinkkejä bloggaamiseen:
- Piritta Seppälä
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi
Ei kommentteja





















