Kansalaisyhteiskunnan keskeiset ominaispiirteet
Aaro Harju
Kansalaisyhteiskunta poikkeaa olemukseltaan julkisesta ja yksityisestä sektorista. Kun julkista sektoria luonnehtivat käsitteet valta, auktoriteetti, legitimiteetti ja demokratia, yksityiselle sektorille tyypillisiä asioita ovat markkinat, kilpailu, voitto, asiakkuus ja kuluttajuus. Kansalaisyhteiskuntaa luonnehtivat puolestaan kansalaisten omaehtoisuus ja aktiivisuus, jäsenyys ja toimijuus, yleishyödyllisyys ja autonomisuus, vapaaehtoisuus ja valinnaisuus, maallikkous ja ammattilaisuus, joustavuus ja riippumattomuus, yhteisöllisyys ja lokaalisuus sekä eettisyys ja solidaarisuus.
Kansalaisyhteiskunnassa kansalaiset järjestävät toimintaa ja palveluja itselleen ja muille omista toiveistaan ja lähtökohdistaan käsin. Kansalaisyhteiskunnalla ei ole perimmältään ulkopuolelta tulevia vaateita, kuten ei yksityiselläkään sektorilla. Kansalaisyhteiskunnan toimijat määrittävät itse toimintansa, vaikka rahoittajat ovatkin alkaneet osallistua viime vuosina aikaisempaa enemmän määrittämiseen. Projekti- ja kohderahoituksen yleistyminen sekä ostopalvelutoiminnan lisääntyminen ovat tiivistäneet julkisen vallan ja rahoittajatahojen otetta kansalaisyhteiskunnasta ja siten kaventaneet kansalaisyhteiskunnan perinteistä autonomisuutta ja riippumattomuutta.
Kansalaisyhteiskunnassa ihmiset ovat toimijoita ja samalla toiminnan kohteita. Jäsenet käyttävät päätösvaltaa määrittäessään kansalaisyhteiskunnan toimintakenttää. Asiakkuus ja kuluttajuus eivät leimaa kansalaisyhteiskuntaa.
Kansalaisten omaehtoisuus ja aktiivisuus kumpuavat ennen muuta halusta osallistua ja toimia. Kiinnostus jotakin asiaa kohtaan motivoi ihmisiä toimimaan. Halu osallistua, olla mukana ja saada kokemuksia tuovat sisältöä ihmisten elämään. Omaehtoinen toiminta tarjoaa vastapainon työlle ja tuo vaihtelua elämään. Toiminnan kautta ihminen voi saada uusia ystäviä ja murtaa yksinäisyyden kehää. Halu oppia mutta myös auttaa muita kannustaa monia ihmisiä toimintaan ja osallistumiseen kansalaisyhteiskunnan aktiviteeteissa.
Osallistuminen ja osallisuus tuovat mahdollisuuden ja kyvyn vaikuttaa. Kansalaisyhteiskunnassa on lukuisia vaikuttamisen paikkoja erityisesti poliittisessa ja ammattiyhdistystoiminnassa. Vaikuttamisen mahdollisuus antaa tärkeän ulottuvuuden kansalaisten omaehtoiselle toiminnalle ja aktiivisuudelle kansalaisyhteiskuntakontekstissa.
Kansalaisyhteiskunnassa toimintaa tehdään ja palveluja tuotetaan jäsenille ja asiakkaille voittoa tavoittelemattomassa hengessä. Yleishyödyllisyys on kansalaisyhteiskunnan yksi ideologinen kulmakivi, ja siihen perustuen kansalaisyhteiskunnan toimijat saavat myös julkisen taloudellisen tukensa.
Valtiovalta on säädellyt Suomessa kohtuullisen vähän kansalaisyhteiskunnan toimintoja. Järjestöt ovat saaneet valtion tuen yleisavustuksina, jotka ovat jättäneet tilaa järjestöjen omalle harkinnalle ja päätösvallalle. Vapaa sivistystyö on ollut myös hyvin vähän säädeltyä. Viime vuosina tähän käytäntöön on tullut muutos. Tiettyyn tarkoitukseen osoitetut projektiavustukset ovat lisääntyneet, ja vapaan sivistystyön piirissä on lisätty viranomaisohjausta. Tästä huolimatta autonomisuus on suomalaiselle kansalaisyhteiskunnalle edelleen leimaa-antava piirre.
Julkisella ja yksityisellä sektorilla ei tehdä vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoisuus on yksi keskeisimmistä suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ominaispiirteistä ja vahvuuksista. Suomalaisia motivoi vapaaehtoistoimintaan halu auttaa ja tarve käyttää vapaa-aikaa hyödylliseen toimintaan. (Yeung 2004)
Kansalaisyhteiskunta perustuu yksilölliseen valinnanvapauteen. Pakottaminen, velvollisuudet ja sanktiot eivät luonnehdi kansalaisyhteiskuntaa.
Kansalaisyhteiskunnan erikoisuutena on maallikkouden ja ammattityön yhdistäminen. Saman elämäntilanteen kokeneiden vertaistuki on tärkeä osa järjestöjen toimintaa. Vastaavaa ei tapahdu muilla sektoreilla. Jäsenten ja vapaaehtoisten tietotaito on käytössä palkattujen ammattihenkilöiden osaamisen rinnalla. Hiljainen ja kova tieto, kokemus- ja ammattitieto täydentävät toisiaan. Maallikkous ja ammattilaisuus, vapaaehtoisuus ja palkkatyö toteutuvat rinnakkain kansalaisyhteiskunnassa.
Kansalaisyhteiskunta kykenee joustavasti sopeutumaan ihmisten toiveisiin, tarpeisiin, mieltymyksiin ja/tai ympäröivän yhteiskunnan muutoksiin. Virallisten velvoitteiden ja vastuiden puuttuminen helpottaa sopeutumista ja antaa tilaa reagoinnille. Raskaat investoinnit tai osakkeenomistajien tulosvaatimukset eivät myöskään sanele kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Tilaa jää luovuudelle ja uusille innovaatioille. Monet toiminnot tai toimintatavat ovatkin syntyneet kansalaisyhteiskunnan piirissä ja siirtyneet sieltä julkisen sektorin hoidettaviksi tai työ- ja toimintamenetelmiksi. Kansalaisyhteiskunnalla on ollut Suomessa myös aukkojen tilkitsijän rooli julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnoilla. Kansalaisyhteiskunnan toimijat voivat viime kädessä itse määritellä sen, toimivatko ne, mitä varten ja millä tavalla.
Kansalaisyhteiskunta toimii yhteisöllisissä puitteissa. Toiminta voi tapahtua statuksellisissa, toiminnallisissa tai mielikuvallisissa (symbolisissa) yhteisöissä. Perinteisen statuksellisen, asemaan, syntyperään jne. perustuvan yhteisöllisyyden rapautuminen ei ole vähentänyt kansalaisyhteiskunnan yhteisöllistä olemusta, koska statuksellisuuden rinnalle on tullut uudenlaista symbolista yhteisöllisyyttä.
Kansalaisyhteiskunta toimii ja vaikuttaa pääosin ruohonjuuritasolla paikallisesti. Lokaalisuus leimaa kansalaisyhteiskuntaa ei vain toiminnallisesti vaan myös olemuksellisesti.
Kansalaisyhteiskuntaan liitetään yleensä eettinen ja solidaarinen ulottuvuus, vaikka kansalaisyhteiskunnan hyveellisyyttä ei pidäkään ylikorostaa. Kansalaisyhteiskunnan piirissä ilmenee ongelmia niin kuin muussakin inhimillisessä toiminnassa. Lähtökohtana on kuitenkin ihmisten tasavertaisuus ja tavoitteena ihmisen ja yhteisön hyvä.
Jürgen Habermasia siteeraten kansalaisyhteiskunnan voi todeta edustavan elämismaailmaa, jossa rakennetaan yhteisyyttä ja yhteisymmärrystä kielen ja kommunikaation avulla. Julkinen ja yksityisen sektori edustavat puolestaan systeemimaailmaa, jossa vallitsee strateginen laskelmoiva logiikka. (Habermas 1986, 14–16; Hautamäki 2004)
